Slider

Millaista elämä on lasten kanssa juuri nyt

2020-10-03

"Minusta tuntuu, että nyt eletään sitä lapsuuden parasta aikaa."

Lapseni ovat nyt melkein viisi- ja kolmevuotiaita, pieniä, mutta eivät kuitenkaan enää vauvoja. He ovat ihania, rohkeita, nokkelia, vitsikkäitä ja energisiä. Meillä koetellaan rajoja, leikitään, nauretaan, halitaan ja rakastetaan aivan valtavasti. On kertoja, kun äiti jää mykistyneenä seisomaan, kun lapset onnistuvat näpäyttämään nokkelammin. Arki on jo aika erilaista, kuin mitä se oli esimerkiksi vauvan ja taaperon kanssa. Viikoittain tulee sellaisia; “ai näiden kanssa voi tehdä jo tämmöistä”-hetkiä. Mikä on aika mahtavaa.

Big mamas home by Jenni S. Millaista elämä on lasten kanssa juuri nyt

LUE MYÖS: 

Urbaani leikkipuisto kauppakeskuksen katolla

Ajatus tähän postaukseen lähti vapaapäivän aamusta, kun vanhempi tyttö tuli herättelemään minua mielestäni ihan liian aikaisin. Lapset ovat kuitenkin jo sen ikäisiä, että voin vain laittaa lastenohjelmat päälle ja mennä vielä hetkeksi sänkyyn makoilemaan. En nuku, mutta makoilen ja selailen esimerkiksi hetken rauhassa kännykkää tai luen kirjaa. Hetken kuluttua tytöt tulevat yleensä uudestaan luokseni pyytämään aamupalaa. Silloin nousen tekemään aamupalaa ja keittämään kahvit. Aamut ovat yhä aikaisia, mutta herätys ei ole enää samanlainen shokki, kuin vielä jonkin aikaa sitten. Olen sitä ihmistyyppiä, joka tarvitsee aamulla hetken aikaa käynnistyäkseen. Olen noin puoli tuntia heräämisen jälkeen aivan pihalla ja kiukkuinen. Mikä ei ollut vauva-arjessa aina kaikkein helpointa. Onneksi se alkaa helpottamaan.

Big mamas home by Jenni S. Millaista elämä on lasten kanssa juuri nyt

Meillä on nykyään yhteinen harrastus tyttöjen kanssa. Käydään noin kerran viikossa koko porukka uimassa. Arastelin pitkään yksin tyttöjen kanssa uimaan menoa. Pelkäsin, että en pärjäisi yksin tai jotain sattuisi. On ollut ihanaa huomata, että pelko on ollut turhaa. Tytöt nauttivat selkeästi vedessä leikkimisestä ja uimisesta. Lapset ovat rohkaistuneet valtavasti jo ihan muutamassa kerrassa. Kumpikin kokeilee taitojaan ja opettelee uimaan parhaansa mukaan. “Äiti, mee pois”, on tuttu lause altaalla ja annankin lapsille mielelläni tilaa harjoitella, vaikka pidän kumpaakin tarkkaan silmällä.

Big mamas home by Jenni S. Millaista elämä on lasten kanssa juuri nyt

Myös meidän retket ovat muuttuneet helpommiksi ja mielenkiintoisemmiksi. Tytöt ovat innostuneet museoista ja metsäretkistä. Muumit-näyttelystä he puhuvat edelleen ja siitä, että sinne pitäisi päästä toistamiseen. Luonnontielteellinen museo on meidän suosikki ja Lammassaareen me lähdetään vielä tänä syksynä. Kuopuskin jaksaa kävellä jo yllättävän pitkiä matkoja, jonka vuoksi rattaita ei tarvitse enää aina mukaan.

Big mamas home by Jenni S. Millaista elämä on lasten kanssa juuri nyt

Muutenkin elämä on monella tapaa vaivattomampaa tämän ikäisten lapsien kanssa. Ja tekemistä on helpompi keksiä. Toki tämän ikäisillä on myös omat ehdotuksensa sille tekemiselle.

Jotenkin minusta tuntuu, että nyt eletään sitä lapsuuden parasta aikaa. Yhtään siis vähättelemättä tulevaa elämää ja kokemuksia. Mutta nyt lapset ovat siinä iässä, että heidän kanssaan voi tehdä vaikka ja mitä. Lisäksi vanhempien seura on edelleen mieluista, eivätkä kaverit mene täysin perheajan edelle. Toki minulla on kokemusta vain tästä vaiheesta elämää. Voi hyvin olla, että sanon muutaman vuoden päästä meidän elävän silloin lapsuuden parasta aikaa. Nyt nautin kuitenkin täysin rinnointästä ajasta.

LUE MYÖS:





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit.

xx
Jenni S.

Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
|

Your copyright

Your own copyright