Slider

Kysymyksiä vuorohoidosta

2020-10-11

Pitkään mukana olleet lukijat tietävät, että tytöt aloittivat varhaiskasvatus taipaleensa perhepäivähoidossa. Eron myötä perhepäivähoitoa ja vuorotyötä oli mahdoton sovittaa yhteen, joten vuorohoito on tässä tilanteessa ainoa mahdollinen vaihtoehto. Vuoropäiväkodit on siis tarkoitettu nimenomaan vuorotyötä tekevien vanhempien lapsille. Lapset ovat oikeutettuja tähän hoitomuotoon silloin, kun vähintään toinen vanhemmista tekee vuorotyötä. Silloin hakemukseen täytyy liittää todistus vuorotyöstä.

Te esititte minulle kysymyksiä vuorohoitoon liittyen ja vastaan niihin liittyen.

LUE MYÖS: Vinkkejä päivähoidon ensikertalaisille

Big mamas home by Jenni S. Kysymyksiä vuorohoidosta

Millainen hakuprosessi on?

Meidän tapauksessamme, kun lapsille oli jo myönnetty kaupungin hoitopaikka, otimme siirtoa hakeaksemme suoraan yhteyttä päiväkodin johtajaan, jonka kautta pääsimme tekemään hakemuksen. Sen yhteyteen liitettiin todistus vuorotyöstä, jonka minä sain pyytämällä työnantajaltani.


Onko vuorohoitoon pitkät jonot?

Tähän minä en oikeasti osaa vastata. Tytöt saivat paikan vajaassa kuukaudessa ensisijaisesta päiväkodista, mutta meillä kävi myös ihan mieletön tuuri paikan kanssa. Sanoisin, että kannattaa yrittää hakea niihin lähimpiin paikkoihin.

Big mamas home by Jenni S. Kysymyksiä vuorohoidosta

LUE MYÖS: Vauvakuumetta, erehdyksiä & loppukesän tunnelmaa

Kuinka paljon aikaisemmin vuorot pitää tietää?

Ilmoitan yleensä yhden viikon hoitovuorot viikkoa aikaisemmin. Kesäloma-aikaan ilmoitin parin kuukauden hoitovuorot kerralla.


Onko vaikeaa jättää lapset yöksi hoitoon?

Ei oikeastaan. Päiväkodissa on ihania, sydämellisiä työntekijöitä, jotka pitävät varmasti hyvää huolta tytöistä. Tytöt myös viihtyvät päiväkodissa hyvin ja heille yövuoro on yhtä hauska ja jännä juttu kuin yökyläily kaverin luona. Ero ja yökyläilyt sukulaisilla on helpottanut omaa eroahdistusta lapsista, joten yövuorot menevät siinä, kuin mikä tahansa työvuoro. Tämä on meidän elämää.

Big mamas home by Jenni S. Kysymyksiä vuorohoidosta

Mitä jos vuoroihin tulee yllättäen muutoksia?

Omiin työvuoroihini ei tule muutoksia, ilman omaa hyväksyntääni. Mutta jos joudun jostain syystä muuttamaan vuorojani ja sitä myten myös tyttöjen hoitoaikoja, otan välittömästi yhteyttä päiväkotiin. Hoitopaikka ei voi taata sitä, että hoitoaikojen muutokset onnistuvat, mutta tähän mennessä ne muutmat kerrat kun olen jounut aikoja muuttamaan, ovat onnistuneet.

LUE MYÖS: Kokemuksia perhepäivähoidosta

Vastasin nyt niihin kysymyksiin, jotka sain blogin ja Instagramin kautta. Kysykää kommenteissa ihmeessä lisää, jos mieleen tulee jotain, jota en käsitellyt jo.




LUE MYÖS:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit.

xx
Jenni S.

Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
|

Your copyright

Your own copyright