Slider

Maanantaina

2020-09-28

Ihanaa maanantaita. Minulla on takana työntäyteinen, aktiivinen viikonloppu. Lihakset huutavat edelleen hoosiannaa tietyissä asennoissa. Ajoittaisista kiputuntemuksista huolimatta, viikonloppu oli ihana. Minulla oli lapsivapaa viikonloppu, joka tuli selkeästi tarpeeseen. Vietettiin murun kanssa laatuaikaa yhdessä, ulkoiltiin, käytiin sienessä, minä kävin nauttimassa Kukkatehtaan valikoimasta, kuvaamassa, lempi antikvariaatissani ja nautin omasta seurastani. Tarvitsen ajoittain omaa aikaa ja hijaisuutta. On myös ihanaa, että muru ymmärtää sen täysin.

Big mamas home by Jenni S. Maanantaina, päivän asu

Big mamas home by Jenni S. Maanantaina, päivän asu

Big mamas home by Jenni S. Maanantaina, päivän asu

Big mamas home by Jenni S. Maanantaina, päivän asu

Sienestäminen oli hauskaa. Saalis ei ollut kummoinen, mutta nautin luonnossa liikkumisesta. Sen lisäksi ylös- ja alas kallioilla kiipeäminen kävi todella treenistä. Kuten sanottu, reiteni ja pakarani olivat todella kipeät seuraavana ja sitä seuraavana päivänä.

Minähän en muuten ole koskaan aikuisseurustellut, joten tällainen ihmissuhteen muoto on minulle uusi. Olen ollut sinkku viimeksi silloin, kun vielä seukattiin ja viimeksi minusta tuli hyvin nopeasti avovaimo. Toistaiseksi olen nauttinut tästä valtavasti.

Big mamas home by Jenni S. Maanantaina, päivän asu

Big mamas home by Jenni S. Maanantaina, päivän asu

Big mamas home by Jenni S. Maanantaina, päivän asu

Big mamas home by Jenni S. Maanantaina, päivän asu

Työntäyteliään viikonlopun jälkeen, työputki jatkuu tämän viikon puolelle. Onneksi viimeiset vuorot ovat iltavuoroja, jolloin olen selkeästi paremmassa vireessä, kuin aamuisin. Tänään vietettiin tyttöjen kanssa ihana, rauhallinen aamu kotosalla kun he olivat tulleet kotiin.

Olen keskustellut tänään myös minun ja tyttöjen valokuvauksesta. Haluaisin kovasti muiston tästä ajasta, kun olemme kolmestaan, minä ja he. Olen löytänyt ihanan valokuvaajan ja yritän miettiä nyt millaisia kuvia haluaisin meistä. Ruska on kohta parhaimmillaan ja toivon, että ehdimme hyödyntää sen kuvissa.

Big mamas home by Jenni S. Maanantaina, päivän asu

Big mamas home by Jenni S. Maanantaina, päivän asu

Big mamas home by Jenni S. Maanantaina, päivän asu

Big mamas home by Jenni S. Maanantaina, päivän asu

Nämä kuvat on ottanut ihana Katri, jonka kanssa me ollaan nyt kuvailtu jo pari kertaa. Katrin kanssa on kivaa ja luontevaa kuvata.

Trenssi H&M 

Pitsitoppi H&M 

Farkut H&M 

Kengät ANNE FIELD Zadaa second hand 

Kuvat: Katri Konderla / Editointi: Minä




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit.

xx
Jenni S.

Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
|

Your copyright

Your own copyright