Slider

Brändi

Big mamas home lähti vuonna 2015 liikkeelle tuoreen äidin päiväkirjana ja on vuosien varrella kehittynyt sisustuspainotteiseksi lifestyleblogiksi. Lähtöpisteestä on kuljettu pitkä matka tähän päivään. Nykyisin blogi on paljon muutakin, kuin päiväkirja tai pelkkää sisustuksen päivittämistä. Sen keskiössä on kuitenkin aina ollut koti. Iso osa elämästä tapahtuu kotona ja se on jokaisen tärkein paikka. Koti toimii niin tukikohtana muulle elämälle, kuin lepopaikkana hektisen arjen keskellä. Myös pikkulapsiarjessa koti voi olla se rauhan tyyssija, siitä huolimatta, että sohvapöydällä pötköttää rivi barbeja. Kaaosta saa hallittua erinomaisesti kymmenen minuutin pikasiivouksilla ja leluillekin löytyy oma paikkansa myös kaksiossa.


Big mamas homea kirjoitan minä, Jenni, lähihoitaja opiskelija, kahden tytön äiti, sinkku, hyvän elämän tavoittelija, pesun kestävä visualisti, innokas harrastaja valokuvajaa, kahvin ja true crime podcastien suurkuluttaja, ikuinen romantikko, sekä deittimaailman kenttätutkija. Mielikuvissani asun New Yorkilaisessa loftissa, todellisuudessa itähelsinkiläisessä kaksiossa. Etsin tyyliini sopivia ratkaisuja jokaisella elämän osa-alueella.

Tasapainottelen parhaani mukaan pienten lasten, vuorotyön, blogin, deittielämän ja muun elämän kanssa. Eli elän niitä ruuhkavuosia, vaikka mieluiten välttäisin kyseistä sanaa. Nämä vuodet ja minun arkeni, ovat lasten lapsuus ja toivon pystyväni elämään sen mukaan. Yritän tehdä jatkuvasti parempi valintoja, niin ostokäyttäytymistäni muuttamalla, valitsemalla yhä enemmän kasviksia ruokavalioon ja miettimällä terveellisempiä elämäntapoja. Yksi ihminen ei välttämättä pysty muuttamaan maailmaa, mutta pienistä puroista kasvaa suuri virta. Haluan näyttää omalla toiminnallani esimerkkiä lukijoilleni, mutta muistuttaa myös siitä ettei kukaan ole täydellinen.


Muiden somekanavien noustessa yhä vahvemmin esiin, uskon edelleen kirjoitetun sanan voimaan. Blogeilla on yhä paikkansa nykymaailmassa muiden kanavien rinnalla. Blogini tarkoitus on tarjota lukijoilleni vertaistukea, ratkaisuja, inspiraatiota, hengähdyshetki, mutta haluaisin tarjota lukijoilleni myös ajateltavaa ja keskustelun alkuja. Tätä kaikkea on Big mamas home.


Löydät minut myös Instagramista ja Facebookista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit.

xx
Jenni S.

Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
|

Your copyright

Your own copyright