Slider

Juhannustaikoja iltavuorossa

2020-06-19

Hei ja hyvää juhannusta. Minulla on takanani ehkä maailman oudoimmat viisi päivää. Ensinnäkin, minä joka olen viimeiset viisi vuotta herännyt aina viimeistään puoli yhdeksän, meinasin eilen nukkua pommiin I L T A V U O R O S T A ! Harmittelin sitä, että minulla ei ole yhtään aamuvuoroa tässä vapaaviikollani. Olisi kiva ollut viettää iltaa rauhassa töiden jälkeen. Mutta ilmeisesti rauhassa nukutut aamut tulevat isompaan tarpeeseen.


Big mamas home by Jenni S. Juhannustaikoja iltavuorossa - Juhannus töissä

Big mamas home by Jenni S. Juhannustaikoja iltavuorossa - Juhannus töissä



Tähän liittyykin kaksi ykkösprioriteettia, jotka olin asettanut tälle viikolle yhdessä terapeuttini kanssa. Ensinnäkin, nukun niin paljon, kuin nukuttaa. En ota stressia unen määrästä, vaan jos kymmenen tunnin yöunien jälkeen tuntuu, että päiväunet tulevat tarpeeseen, niin sitten otan ne. Tää jatkuva henkinen väkivalta ja vainoaminen kuluttaa niin paljon, että tällainen päätös tuli tarpeeseen.

Se toinen ykkösprioriteetti on se, että teen vain kivoja juttuja ja sellaisia asioita, jotka tuovat minulle hyvää mieltä. Olen ollut ehdottomasti kivojen ja hyvien asioiden tarpeessa. Ne auttavat pääsemään irti stressistä. Ja hitto, että tää kaikki on tuntunut niin hyvältä. Olen elänyt sellaisia pakahduttavan onnellisia hetkiä, että niitä on ollut melkein vaikea kestää. Ja olen entistä onnellisempi siitä, että minusta löytyy edelleen kykyä olla näin onnellinen. Kyllä mä selviän tästä kaikesta ja entistä vahvempana.


Big mamas home by Jenni S. Juhannustaikoja iltavuorossa - Juhannus töissä

Big mamas home by Jenni S. Juhannustaikoja iltavuorossa - Juhannus töissä


Toinen, mikä on ollut pakahduttavaa on ollut ikävä tyttöjä kohtaan. En ole ollut koskaan ollut näin pitkää aikaa erossa tytöistäni ja se meinaa ottaa koville. Kolme yötä vielä, niin sitten nähdään ja saan ottaa kummankin isoon halaukseen.


Big mamas home by Jenni S. Juhannustaikoja iltavuorossa - Juhannus töissä

Big mamas home by Jenni S. Juhannustaikoja iltavuorossa - Juhannus töissä


Tänään on juhannus, mikä tarkoittaa sitä, että some täyttyy toinen toistaan ihanammista mökki kuvista ja kukkaseppeleistä. Minun aamuni on alkanut sillä, että olen juonut aamukahvini taas vuodesohvasängylläni ja katsonut loppuun Netflixin Quicksand – Suurin kaikista sarjan. (Lämmin suositus.) Sen lisäksi kirjoitin tämän tekstin ja käsittelen kuvia. Illaksi menen töihin. Yhden asiakkaan kanssa naurettiin vedet silmissä, että mikäli iskee juhannusiltana hirveä halu tehdä juhannustaikoja, niin ainahan me voidaan käydä siinä kadulla pyörähtämässä alasti. Siinä olisi varmasti näky. Joka tapauksessa, kun tytöt ovat isällään, olen onnellinen, että saan viettää oman juhannukseni töissä hyvien tyyppien kanssa. Se sopii minulle paremmin, kuin hyvin.

Hyvää juhannusta! Olkaa varovaisia ja pitäkää hauskaa!



4 kommenttia:

  1. Hei! Quicksand on ihan huippu! Tykkään muutenkin Ruotsalaista sarjoista. Vettä sakeampaa on myös tätä genreä, se on sarja jossa 3 kautta. Löytyy Viaplaystä. Sulla on akkujen lataus weekendi,kun tytöt tulee takaisin on se tunne mahtava. Juhannusta ja lepoa ������ - Ellen -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Quicksand oli kyllä tosi hyvä. Mulle on vasta nyt alkanut kunnolla avautua nää ruotsalaiset rikossarja.

      Poista
  2. Mä lopetan tämän blogin seuraamisen, kun tän lukeminen enää tuo sitä positiivista fiilistä, mitä aiemmin. Tekstit pyörii negatiivisten asioiden ympärillä, enkä halua niitä elämääni, pelkästään kivoja juttuja, mitkä piristää, kun kyse on blogista. En tiedä, mikä tämä kiusaaminen ja vainoaminen on, mutta viittaat siihen joka tekstissä nykyään. Eikä mua kiinnosta, mitä kulisseissa tapahtuu. Hyvää juhannusta ja kesää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei. Minä toivotan sinulle siinä tapauksessa hyvää jatkoa ja kiitän ajasta, jonka olet kulkenut blogini mukana. Kivaa kesää. ✨

      Poista

Kiitos kun kommentoit.

xx
Jenni S.

Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
|

Your copyright

Your own copyright