Slider

Uuden äärellä

2020-04-05

Ensi viikko on meidän perheessämme hyvin merkityksellinen. Tytöt aloittavat viimein vuoroasumisen. Vien heidät maanantaina hoitoon, josta exäni heidät hakee luokseen. Saan heidät kotiin seuraavan kerran keskiviikkona. Tuntuu hassulta jo se, että minulla on kaksi lapsivapaata iltaa peräkkäin ja että niitä tulee vielä lisää, sekä sen lisäksi tämä järjestely on pysyvä.


Big mamas home by Jenni S. Uuden äärellä - Lasten vuoroasuminen

Big mamas home by Jenni S. Uuden äärellä - Lasten vuoroasuminen


Olen ollut tyttöjen tähän astisen elämän ajan todella tiiviisti läsnä heidän elämässään. Me ollaan oltu tiimi ja tehty paljon asioita yhdessä. Tuntuu oudolta olla yhtäkkiä erossa heistä puolet ajasta. Yhtä oudolta tuntuu ajatella, että tiettyinä päivinä menen yksin kotiin töiden jälkeen. En mene hakemaan lapsia hoidosta, eivätkä he tule isän saattamina kotiin. Olen silloin kotona yksin.


Big mamas home by Jenni S. Uuden äärellä - Lasten vuoroasuminen

Big mamas home by Jenni S. Uuden äärellä - Lasten vuoroasuminen

Big mamas home by Jenni S. Uuden äärellä - Lasten vuoroasuminen


Väitän vahvasti, että minä äitinä jännitän tulevaa muutosta eniten. Tytöt ovat innoissaan, kun pääsevät asumaan isin uuteen kotiin. Minä mietin, miten selviän yksin, ilman lapsiani, joista en ole ollut ikinä erossa tällä tavalla. On ihan eri olla erossa heistä parin lapsivapaan päivän verran, kuin jatkuvasti uuden järjestelyn muodossa. Mitä ihmettä minä teen tällä vapaa ajalla?


Big mamas home by Jenni S. Uuden äärellä - Lasten vuoroasuminen

Big mamas home by Jenni S. Uuden äärellä - Lasten vuoroasuminen


Järjestelen parhaillaan maanantaiksi IG-Liveä. Tarkoitus olisi ottaa lasi viiniä, katsoa telkkarista jotain ja höpötellä rennosti niitä näitä. Tämä on ensimmäinen liveni, joten hauska nähdä miten se sujuu. Ajattelin, että onpahan illalla muutakin tekemistä, kuin ikävöidä tyttöjä. Lisäksi ajatus livestä on otettu todella hyvin vastaan, mistä olen suorastaan hämmentynyt. Jos haluat päästä seuraamaan liveäni huomenna, maanantaina, niin seuraa minua instagramissa. Minut löytää nimimerkillä @bmhjenni.


Kirjoitan myöhemmin siitä, miten tämä vuoroasuminen on lähtenyt sujumaan ja miltä se tuntuu.




2 kommenttia:

Kiitos kun kommentoit.

xx
Jenni S.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
|

Your copyright

Your own copyright