Slider

Mikä inspiroi

2020-01-18

Lapset nukkuvat juuri nyt ja olen yksin hereillä. Erityisesti näin iltaisin, kun olen yksin ja tiedän meneväni yksin sänkyyn, olo on surullinen. Tulee pyöriteltyä asioita päässä vähän turhankin paljon.

Halusin näin lauantai-illan kunniaksi kirjoittaa jotain kevyttä ja ihanaa. Niinpä kirjoitan asioista, jotka juuri nyt inspiroivat minua.


Big mamas home by Jenni S. Mikä inspiroi juuri nyt


Mikä inspiroi juuri nyt...

… Kuivatut kasvit. Niin vaan minäkin lähdin mukaan tähän kelkkaan, vaikka aluksi ajattelin, että ei ikinä. Löytyy pampaheinää, puuvillan oksaa ja nippu sitä sun tätä itse kuivattua. Olen myös katsellut sillä silmällä kuivakukkanippuja lähikaupassa. Ikinä ei pidä sanoa 'ei ikinä'.


Big mamas home by Jenni S. Mikä inspiroi juuri nyt


Noora K:n blogi. Vaikka Noora onkin mainostanut blogia sellaiseksi suutarin lapsella ei ole kenkiä tyyppiseksi ähellykseksi, olen iloinen. Noora on äärimmäisen inspiroiva tyyppi ja minulla jäi ikävä nimenomaan hänen juttujaan.


Big mamas home by Jenni S. Mikä inspiroi juuri nyt


… Sisustus klassikot. Olen huomannut miettiväni yhä enemmän sellaisten sisustus elementtien hankkimista, jotka säilyttävät arvonsa vuodesta toiseen. Kirjoitin jo aiemmin siitä, miten sellaiset asiat kuin ”loppuelämän sohva”, kiinnostaa enemmän kuin koskaan.


Big mamas home by Jenni S. Mikä inspiroi juuri nyt


… Cheek. Minä innostuin Cheekistä, vasta kun hän oli ilmoittanut lopettavansa ja luin hänen kirjansa. Ja pakko myöntää, että olen soittanut Cheekiä miltei päivittäin.


Big mamas home by Jenni S. Mikä inspiroi juuri nyt


… Terveellisemmät elämäntavat. Kun ollaan oltu tyttöjen kanssa kolmistaan, ei olla syöty kertaakaan punaista lihaa. Kasvisten määrä on myös huomattavasti korkeampi. Minun pitäisi aloittaa helmikuussa myös uiminen. Sitä ennen pitäisi kuitenkin ostaa itselle uimapuku. Mistä löytyisi kiva?




Minun blogistani voit inspiroitua myös Instagramissa, Facebookissa ja Pinterestissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit.

xx
Jenni S.

Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
|

Your copyright

Your own copyright