Slider

Kun sohaisin muurahaispesää

2020-01-11

Hei, ja terveisiä täältä paskamyrskyn keskeltä. Onnistuin edellisellä postauksella sohaisemaan keskelle muurahaispesää. Täytyy sanoa, vaikka jotain vähän pelkäsinkin, tämä myllytys yllätti minut täysin. Eikä todellakaan hyvällä tavalla. Ihmisten kyky olla ilkeitä ja julmia tässä tilanteessa hätkähdytti todella. Enkä ole edes ainoa, joka ajattelee näin. Sen verran sain lohduttavia viestejä Instagramissa. Kiitos jokaiselle teille, jotka olette olleet tukenani tässä. Arvostan jokaista viestiänne ja aivan erityisesti niitä muutamaa, joissa kerrottiin että avoimuuteni oli toiminut vertaistukena. Ne viestit saivat liikutuksen kyyneleet silmiini. Juuri sitä, minä hain tällä kaikella.


Big mamas home by Jenni S. Kun sohaisin muurahaispesään


Minun on käsketty muun muassa ajattelemaan lapsiani (somehuoraksi nimittelyn ohella), mutta minusta kehotus on nurinkurinen. Vaikenemalla maailma ei muutu ja tyttäreni kasvavat maailmaan, jossa avun pyytäminen on häpeällistä. Äitinä en todellakaan toivo sitä. Varsinkin kun yritän arjessa opettaa lapsilleni, että aina saa ja pitää pyytää apua kun omat voimavarat eivät riitä. Tämä sama pätee kommenttiin siitä, että kaikesta ei pidä puhua. Olen tässä ehdottoman eri mieltä. Vaikeneminen antaa pahalle liikaa valtaa.

Ja siihen on ihan syynsä, että en julkaise lastemme nimiä, tunnistettavia kuvia somessa tai puhu sen tarkemmin heidän persoonallisuuksistaan. Haluan varjella heidän lapsuuttaan ja antaa heidän luoda aikanaan oman digitaalisen jalanjälkensä. Se, että puhun avoimesti vaikeasta tilanteesta, ei ole haitaksi lapsilleni. Samalla tavalla me puhumme siitä kotonakin. Isompi tyttö on höpöttänyt avoimesti tilanteesta niin metrossa, kuin hoidossakin, enkä minä ala häntä siitä kieltämään. Hän on puhunut kaikesta positiiviseen sävyyn, eikä pelokkaasti tai ahdistuneesti. En voisi olla ylpeämpi hänestä.


Big mamas home by Jenni S. Kun sohaisin muurahaispesään


Somen voima on valtava. Niin valtava, että sitä on välillä vaikeaa käsittää. Samoin yhdenkin negatiivisen kommentin voima, verrattuna kahteenkymmeneen positiiviseen. Eniten tässä ehkä pöyristyttää se, että ihmiset, jotka eivät tiedä tilanteestamme todellisuudessa mitään, menevät niin ikävällä tavalla henkilökohtaisuuksiin. Olen sanonut monta kertaa parin viime viikon aikana, että se jos toinen on avoin somessa, ei oikeuta ketään kiusaamaan. Tällaisissa tilanteissa pätee hyvin parikin sääntöä. Ensinnäkin, jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, kannattaa pysyä hiljaa. Ja toisekseen, sano vain se, jonka toivot itse kuulevasi tai pystyt sanomaan myös kasvotusten.


Big mamas home by Jenni S. Kun sohaisin muurahaispesään


Eikä tämä ole pelkkää paskamyrskyä ollut, sillä yhtään valehtelematta 98% kaikesta palautteesta on ollut kannustavaa, kiittelevää ja kaikin puolin positiivista. Kiitos ihan valtavasti siitä kaikesta. Olen ottanut useammastakin viestistä screenshotit talteen, jotta voin palata niihin myöhemminkin.

Palaan blogin taas blogin tavallisiin aiheisiin, kunhan tässä saan hetken vedettyä happea. Sitä ennen, jaan somessa vain tuikkukuppien kuvia. Voit katselle niitä Instagramissani tai Facebookissa.



Ei kommentteja:

Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
|

Your copyright

Your own copyright