Slider

Huono blogivuosi

2020-01-12

Vuosi 2019 on ollut ongelmien lisäksi, meidän perheelle ennen kaikkea sitä ruuhkavuosi arkea. On sovitettu yhteen yhden aikuisen päivätyötä, toisen vuorotyötä, sekä kahden lapsen hoitoarkea. Jo siinä, että saa arjen luistamaan on oma työnsä, saati sitten harrastusten ja muun vapaa-ajan sovittaminen siihen samaan palettiin. Vielä ei ole onneksi tarvinnut miettiä lasten harrastuksia, vaikka tähän saattaa tulla muutos jo ensi syksynä. Niitä ei mietitä kuitenkaan vielä.

Sekä esikoiseni, että blogi täyttivät tänä vuonna neljä. Tuntuu hassulta ajatella, että aikaa on kulunut sen verran. Jotenkin tuntuu siltä, että esikoinen on ollut meidän seurassamme aina ja samaten olen kirjoittanut tätä blogia aina. Silloin neljä vuotta sitten minulla oli pelkästään blogi ja facebooksivut, jonne päivitin lähinnä uusimmat postaukset. Nykyisin tämä on paaaaaaljon monimuotoisempaa ja aikaa vievempää. On blogi, on instagram, facebook, podcast ja podin somekanavat. Siinäkin on melkoinen paletti hallittavaksi ja ymmärrän täysin, miksi tämän alan ammattilaisilla alkaa olemaan assareita kavereinaan.


Big mamas home by Jenni S. Huono blogivuosi 2019

Big mamas home by Jenni S. Huono blogivuosi 2019

Big mamas home by Jenni S. Huono blogivuosi 2019

Big mamas home by Jenni S. Huono blogivuosi 2019


Tämä on vuosi, jolloin blogi ja someni on ollut ajankäytöstäni johtuen melkoisen retuperällä. En ole yltänyt omiin tavoitteisiini ja kirjoittaminen on ollut enemmän satunnaista, kuin koskaan. Kokopäivätyö ja perhe ovat vieneet aikaani, enemmän kuin ennen. Täytyy myöntää, että olen hieman pettynyt. Olen todella ylpeä blogistani, vaikka se onkin pieni. Se on kuitenkin rakkaudella rakennettu ja se on minulle rakas ja tyydytystä tuova harrastus. Olen ehtinyt kokemaan sen kanssa kaikenlaista. Mutta en voi taikoa vuorokauteen lisää tunteja, vaikka haluaisin. Vaikka rakastan tätä kaikkea, minun on priorisoitava. Perhe menee edelle, työ ja opinnot täytyy hoitaa, omasta hyvinvoinnista on pakko pitää huolta. En ole enää teini, joka pystyy valvomaan yötä myöten ja selviämään niin. Välillä on pakko ottaa myös päiväunet. Näin ollen blogille on riitettävä se aika, mikä jää jäljelle.


Big mamas home by Jenni S. Huono blogivuosi 2019

Big mamas home by Jenni S. Huono blogivuosi 2019

Big mamas home by Jenni S. Huono blogivuosi 2019

Big mamas home by Jenni S. Huono blogivuosi 2019


Kun aloitin kirjoittamaan blogia silloin neljä ja puoli vuotta sitten, minulla ei ollut pienintäkään käsitystä siitä, mitä olen tekemässä. Olin lukenut joitain blogeja ja ajattelin haluavani tehdä samaa. Minulla ei kuitenkaan ollut sen suurempaa käsitystä siitä mitä bloggaaminen tarkoitti. Ensimmäiset kuvat blogiin on otettu ihan vain kännykällä, mutta ostin hyvin pian itselleni pokkarin. Tajusin kyllä nopeasti, että minun olisi jo silloin pitänyt ostaa järjestelmäkamera ja opetella käyttämään sitä. Pärjäsin pokkarilla kuitenkin ihan hyvin pari vuotta.


Big mamas home by Jenni S. Huono blogivuosi 2019

Big mamas home by Jenni S. Huono blogivuosi 2019

Big mamas home by Jenni S. Huono blogivuosi 2019

Big mamas home by Jenni S. Huono blogivuosi 2019


Olen aina pitänyt valokuvaamisesta ja valokuvaustaiteesta. Kuvasin jo paljon ennen blogia. Olin se tyttö, joka kantoi aina pokkaria mukana. Jonkun verran kuvasin myös maisemia ja kotia, mutta enemmäkseen itseäni ja ystäviäni. Mutta sen jälkeen, kun aloitin blogin, taitoni ovat karttuneet aivan käsittämättömästi. Olen löytänyt kuvaamiselle aivan uudenlaisen palon ja siitä on tullut minulle tapa toteuttaa itseäni.

Aluksi kuvat olivat käsittelemättömiä, mutta pikku hiljaa aloin muokata niitä. Ja voi pojat, sen suhteen on tullut kokeiltua kaikkea. Myös kameran erikoistehosteita. Jos haluaa nähdä hurjimpia kuvankäsittely kokeilujani, niin kaikki löytyvät blogin alusta. En voi kuitenkaan suositella niitä. Onneksi sitä kuitenkin alkoi pikku hiljaa päästä jyvälle kuvaamisesta ja kuvien käsittelystä. Olen löytänyt tyylini ja nyt on aika hienosäätää sitä.


Big mamas home by Jenni S. Huono blogivuosi 2019

Big mamas home by Jenni S. Huono blogivuosi 2019

Big mamas home by Jenni S. Huono blogivuosi 2019

Big mamas home by Jenni S. Huono blogivuosi 2019


Pikku hiljaa blogi alkoi muuttua tavallisesta päiväkirjasta yhä suunnitelmallisemmaksi ja tavoitteellisemmaksi. Jos aloittaisin blogin nyt, tekisin kaiken eri tavalla. Suunnittelisin huolella, kirjoittaisin postauksia varastoon ja markkinoisin sitä jo ennen julkaisua. Nyt olen opetellut kaiken pikku hiljaa.

Ensin vain kirjoittelin. Minulla ei ollut mitään käsitystä tavoitteellisuudesta, analytiikasta, hakukoneoptimoinnista tai mistään muustakaan olennaisesti bloggaamiseen liittyvästä. Kun aloin perehtyä asiaan huomasin, että jo itse bloggaamisesta kirjoitetaan paljon. Netti on pullollaan ohjeita blogin aloittamiseen, hakukoneoptimointiin, analytiikan tulkitsemiseen, ulkoasun tekemiseen ja muuhun. Se on ihan näppärää. Vaikeinta oli kuitenkin miettiä, mitkä neuvot toimivat parhaiten itsellä. Tein kaiken yksin. Luin, opettelin, toteutin, korjasin ja kokeilin jotain uutta. Pikkuhiljaa homma alkoi toimia.


Big mamas home by Jenni S. Huono blogivuosi 2019

Big mamas home by Jenni S. Huono blogivuosi 2019

Big mamas home by Jenni S. Huono blogivuosi 2019

Big mamas home by Jenni S. Huono blogivuosi 2019


Olin oppinut jo ensimmäisellä kokeilukerralla, että blogin pitäminen vie aivan järjettömästi aikaa. Mutta mitä monimuotoisemmaksi homma on mennyt, sitä enemmän aikaa on alkanut kulua. Se on vaatinut myös aivan uudenlaista suunnittelua. Ymmärrän täysin, miksi moni blogi kuihtuu kokoon heti alkumetreillä ja kunnioitan äärettömän paljon jokaista, joka on tehnyt tästä itselleen työn. Aloittaminen on äärettömän helppoa. Kuten sanoin, netti on pullollaan ohjeita ja vinkkejä aloittamiseen, mutta kaikki muu onkin sitten kovan työn takana. Monelta loppuu sisu. Sen vuoksi, jokaiselle, joka jaksaa pitää postaustahtia yllä useamman vuoden, täytyy nostaa hattua. Nytkin tätä kirjoittaessani, olisin hyvin voinut ottaa ne päiväunet lasten kanssa, ihan vain koska on sunnuntai. Mutta täällä minä naputan ja mietin, keittäisikö joku kotitonttu teetä puolestani, jotta ehtisin saada tämän valmiiksi ennen kuin jompikumpi herää. (En ehtinyt.)

Arkivapaat käytän monesti kuvaamiseen. Olen silloin tehokkaimmillani, kun vien lapset hoitoon ja minulla on jokunen tunti vain itselleni. Silloin saan myös kaiken irti valoisasta ajasta. Noin vuosi sitten hankin kameraani kunnon jalan ja aloin poseeraamaan myös itsenäisesti kameran edessä. Viime viikolla voitin itseni ja kannoin, sekä jalan että kameran ulos ja kuvasin itseäni ihan ihmisten ilmoilla. Kukaan ei katsonut oudosti, kuten aluksi pelkäsin. Kun käyn omatoimisesti kuvaamassa, voin tarjota teille enemmän juuri asusisältöä.


Big mamas home by Jenni S. Huono blogivuosi 2019

Big mamas home by Jenni S. Huono blogivuosi 2019

Big mamas home by Jenni S. Huono blogivuosi 2019

Big mamas home by Jenni S. Huono blogivuosi 2019


Bloggaaminen on myös äärimmäisen yksinäistä hommaa. Teen sitä pääsääntöisesti silloin, kun olen yksinään kotona. Minulla ei ollut aluksi yhtään kaveria, joka olisi kiinnostunut somesta harrastuksena tai muutenkaan mitenkään tavoitteellisesti. Ei ollut siis oikeastaan ketään, jonka kanssa puhua tästä. Perheeni ei ymmärrä ja ystäviäni kiinnostavat muut asiat. Mutta hiljalleen olen tutustunut somen kautta uusiin upeisiin ihmisiin. Esimerkiksi Heidin kanssa ei todennäköisesti oltaisi tavattu koskaan ilman mun blogia ja somea. Ja kuten edellisessä postauksessa kerroin, olen saanut kymmeniä viestejä ihmisiltä, jotka ovat halunneet jakaa myötätuntoaan ja tukeaan. Hitsi, ilman somea, olisin ollut vaikeimmat päivät täysin yksin.


Big mamas home by Jenni S. Huono blogivuosi 2019

Big mamas home by Jenni S. Huono blogivuosi 2019

Big mamas home by Jenni S. Huono blogivuosi 2019

Big mamas home by Jenni S. Huono blogivuosi 2019


Tänä vuonna niin kuvaaminen, kuin kirjoittaminenkin on tökkinyt. Olen huomannut juuttuneeni vanhoihin tapoihin ja kaavoihin, mikä hieman turhauttaa. Ideat on täysin loppu. Tuntuu, että olen ottanut jo kaikki mahdolliset kuvat, eikä kotikaan kuvausympäristönä enää inspiroi. Toki pitää muistaa, että meillä on ollut täällä kotona myös paljon muita vaikeuksia, jotka ovat omalta osaltaan syöneet luovuutta. Jotain kertoo se, että pidin ensimmäistä kertaa ikinä tietoisen tauon.

Toivon, että tänä vuonna löytäisin edes palasen sitä vanhaa iloa ja intoa tekemiseen.


Big mamas home by Jenni S. Huono blogivuosi 2019

Big mamas home by Jenni S. Huono blogivuosi 2019

Big mamas home by Jenni S. Huono blogivuosi 2019

Big mamas home by Jenni S. Huono blogivuosi 2019

Big mamas home by Jenni S. Huono blogivuosi 2019

Big mamas home by Jenni S. Huono blogivuosi 2019

Big mamas home by Jenni S. Huono blogivuosi 2019

Big mamas home by Jenni S. Huono blogivuosi 2019


Tälle tulevalle vuodelle minulla on muutamakin tavoite. Ensinnäkin löytää uutta intoa tehdä ja kirjoittaa. Haluan kehittyä ja luoda entistä parempaa sisältöä. Toisekseen haluan kehittyä ja kasvaa. Haluan oppia uutta ja kehittää vanhoja taitoja. Haluan saada blogini jatkamaan kasvuaan menneen joutovuoden jälkeen. Haluan tälle vuodelle myös muutaman yhteistyöprojektin enemmän. En aio haalia niitä, mutta minulla on mielessä muutama yritys, joiden tuotteista pidän ja joiden kanssa olisi ihanaa toteuttaa yhteistyö.

Sen lisäksi olen harkinnut uuden linssin ostamista kameraani, jotta saisin siitä entistä enemmän irti. Tähän mennessä minulla on ollut käytössä kameran mukana tullut kittilinssi. Olen pärjännyt tähän asti sen kanssa, mutta nyt minusta alkaa tuntua siltä, että kameran säädöt loppuvat kesken. Koska haluan kehittyä kuvaamisessa ja ottaa entistä parempia kuvia, tuntuu että on aika päivittää kalustoa.


Kävi miten kävi. Odotan kovasti tätä vuotta ja mitä se tuo tullessaan. En haluaisi uskoa, että se olisi kovin paljoa huonompi kuin edellinen vuosi.



10 kommenttia:

  1. Hyvä teksti ja kuvat. Jatkoon!
    :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. Tosi kiva kuulla, että tykkäsit. 🙏❤️ Postauksen kuvat ovat vuosilta 2017-2019. Viimeiset ovat uusimpia ja ekat taitavat olla vielä pokkarilla otettuja. 😊

      Poista
  2. Voimia sinulle kovasti! Täällä olen pysynyt jo pitkään blogisi matkassa . Tykkään kovasti tavastasi kirjoittaa ja kauniista kuvista. Valoisia päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin olet ja on ihanaa, että olet pysynyt matkassa mukana näin pitkään. 🙏❤️ Ole otettu tästä.

      Poista
  3. On ollut mahtava nähdä sun kehitys niin kirjoittajana kuin kuvaajana. Välillä tekee hyvää katsoa vanhoja kuvia ja huomata millaisia harppauksia on tehnyt ja kuinka taidot karttuneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä oletkin tosiaan seurannut mun kehitystä alusta asti. 😊 Ja nähnyt myös ne kokeelliset kuvankäsittelyt. 🙈😅😂

      Poista
  4. "Perhe menee edelle, työ ja opinnot täytyy hoitaa, omasta hyvinvoinnista on pakko pitää huolta. En ole enää teini, joka pystyy valvomaan yötä myöten ja selviämään niin. Välillä on pakko ottaa myös päiväunet. Näin ollen blogille on riitettävä se aika, mikä jää jäljelle."

    Just näin! Blogi on elämää varten, elämä ei ole blogia varten. <3

    VastaaPoista
  5. Tsemppiä uuteen vuoteen ja bloggaamiseen! Tämä kyllä todellakin kävisi kokopäivätyöstä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin. 😅 Eiköhän tämä tästä. Täytyy löytää joku balanssi.

      Poista

Kiitos kun kommentoit.

xx
Jenni S.

Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
|

Your copyright

Your own copyright