Slider

Torstailista

2019-11-14

Koska olin alkuviikon flunssan vuoksi enemmän tai vähemmän poissa pelistä ja olo on nyt kuin kuolleista noussut, halusin listata loppuviikon juttuja teille maanantailistan muodossa. Nyt se on toki torstailista. 


Mikä oli viikonlopun paras juttu? 

Tietysti meidän kuopuksen synttärit. Järjestimme kuopukselle pupujuhlat ja kutsuimme perhettä, sekä muutamia ystäviä kotiimme juhlimaan. Pieni oli aivan innoissaan juhlistaan. Samaten isosisko, joka tarjosi auliisti apuaan lahjojen avaamiseen. Juhlat olivat todella kivat ja on ihana huomata, miten paljon meidän lapsilla on lähellään hyviä tyyppejä. 


Big mamas home by Jenni S. Torstailista


Arvosana viime viikolle? 

Heikko vitonen, ärhäkän flunssan vuoksi. Uskon, että loppuviikosta arvosana nousee, sillä tiedossa on kivaa tekemistä. Edellinen kokonainen viikko oli 8. Ensimmäisten yövuorojen mukana tullut väsymys sumensi hieman viikkoa, mutta muuten ei ollut valittamista. 


Miltä näytät tänään? 

Siltä, että yritän hiljalleen palata elävien kirjoihin. Kävin ulkona isossa villapaidassa ja farkuissa. Tukka on puhdas, mutta pörrössä ja naamaan laitoin vähän rasvaa, jossa oli pari sävyttävää tippaa. Silmiin laitoin kevyesti ripsiväriä. 


Big mamas home by Jenni S. Torstailista


Päivän suunnitelmat? 

Huomenna minulla on vapaapäivä. Kokeilen aamulla, miten jaksan kevyen aamulenkin. Päivällä otan luonnonvalosta kaiken irti ja illaksi menen Heidin luokse. Meillä on Perjantain parhaat-ilta. Yksinkertaisuudessaan siihen sisältyy viiniä, ruokaa ja Perjantain parhaiden uuden jakson kuuntelua kimpassa. Niin ja promon myös meidän omaa podcastia somessa, sillä huomenna ilmestyy seuraava jakso. 


Mitä aiot syödä tällä viikolla? 

Huomiselle suunnittelimme menuksi Noora H:n suosittelemaa teriyakitofua ja parsakaali- ja/tai kukkakaaliwingssejä, koska Perjantain parhaat ilta. Muuten loppuviikon ruokalista on vähän avoin. 


Big mamas home by Jenni S. Torstailista


Jotain, mitä haluat tehdä tällä viikolla? 

Huomisen lisäksi haluan viikonloppuna ehdottomasti viettää aikaa tyttärieni kanssa. Flunssassa meidän yhteinen aika on ollut enemmän tai vähemmän Pikku Kakkosen katsomista yhdessä sohvalla. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit.

xx
Jenni S.

Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
|

Your copyright

Your own copyright