Slider

Kesätyyli: Asusteet

2019-08-05

Tämä elokuun alku taitaa olla viimeinen hetki esitellä hieman kesätyyliä. Ajattelin tällä kertaa esitellä hieman kesän parhaita asusteita. Sen verran vaatekriisi pukkaa edelleen, etten aio vielä puhua vaatteista. Katsotaan sitten ensi kesänä. Kirjoitan myös meidän tyttöjen kesätyylistä, koska teitä kiinnostaa aihe. 




Korvakorut – Ne, jotka minut tuntevat, tietävät minun rakastavan isoja korvakoruja. Erityisesti tupsukorvakorut miellyttävät. Niitä minulta löytyy muutamat erilaiset. Näiden kanssa ei juuri muita koruja tarvita, sillä ne ovat riittävän näyttäviä. 

Rannekorut – Noin vuosi sitten rakastuin rannekoruihin. Hoitotyöhön rannekorut eivät sovi, mutta vapaa-ajalla minulla on niitä aina ranteessa. Tänä kesänä hankin trenditietoisena simpukoista tehdyn korun. Simpukkakoruja on tänä kesänä nähty lähes jokaisella. 




Kesälaukku – Minua uskollisesti jo useamman vuoden palvellut kesälaukkuni on tänäkin vuonna ollut uskollinen kaveri menossa mukana. Talvella suosin mustaa väriä, mutta kesäisin tämä lämmin ruskea tuntuu tutummalta vaihtoehdolta. 

Hattu – Kesähattuna on tietysti toiminut viime kesänä Lindexiltä hankittu yksilö. Sen lisäksi, että hattu suojaa auringolta, se on ollut myös mukana tyttöjen leikeissä. On ollut hyvä, että tämä yksilö on kestänyt myös kovakouraisempaa käsittelyä. 




Aurinkolasit – Ennen minulla oli varmaan kahdetkymmenet erilaiset aurinkolasit. Koska yksinkertaisesti rakastan aurinkolaseja ja nautin siitä, kun minulla oli useammat joista valita. Tänä kesänä olen käyttänyt tasan kolmia laseja, mikä on minusta huimaa edistystä. 

Ballerinat – Minusta tuli pari vuotta sitten ballerinatyttö. Siinä on ainoat oikeat kesäkengät. (En ole vielä löytänyt sen mallisia sandaaleja, että ne miellyttäisivät minua.) Löysin H&M:ltä aivan ihanat pitsiset ballerinat, jotka ovat olleet suosikkini. 

Converset – Converset ovat ainoa tennarimalli, joka tuntuu sopivan omaan jalkaani. Tämän hetkiset tennarini ovat valkoista nahkaa ja pitkävartiset. Ovat yksi huippu löydöistäni Zadaassa. Sopivat täydellisesti farkkujen kanssa. 





Kesälomalla viimeistelin asut kynsilakalla. Hoitajat eivät saa töissä käyttää tavallisia kynsilakkoja hygieniasyistä, mutta lomalla ja pidemmillä vapailla lakkaan kynsiä edelleen. Essien lakat ovat edelleen ykkössuosikkejani.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit.

xx
Jenni S.

Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan

Your copyright

Your own copyright