Slider

Heinäkuun suosikit

2019-08-02

Yritän näin tauon jälkeen elvyttää kuukauden koottuja eloon. Tämä on varmasti blogini pitkäaikaisin ja samalla myös tykätyin postaussarja. Joten tässä teidän iloksenne heinäkuun parhaita hetkiä ja asioita. 




Loma. Kahden viikon loma oli lyhyt, mutta tarpeellinen katko työputkeen. Tyttöjen ollessa kotona se oli varsin intensiivinen. Yritimme olla liikkeellä mahdollisimman paljon, jotta tytöt eivät tylsistyisi. Ensi vuonna meillä on odotetusti pitkä loma, josta otetaan taatusti kaikki irti. 



Kolmekymppiset. Täytin aivan heinäkuun alussa kolmekymmentä vuotta. Otin uuden vuosikymmenen vastaan aika rauhallisesti. Kummoisia kriisejä ei ollut havaittavissa. Olen nimittäin nämä ammatti ja urakriisit käsitellyt jo aiemmin ja lapsia on jo siunaantunut. Eli kaikki kliseet on tällä hetkellä hanskassa. Sen sijaan pientä, orastavaa tyylikriisiä on havaittavissa. Vaikka olen edelleen vakaasti sitä mieltä, että olen oman tyylini jäljillä, kaikki ei ole vielä kohdillaan. 

Onneksi nykypäivänä on Instagram ja Pinterest. Tämä tyylikriiseily on niiden avulla niin paljon helpompaa. 



Helleaalto. Sen jälkeen, kun kesäloman sateista ja viileydestä oli selvitty, tuli helle. Lämpö kohosi taas huippu lukemiin, jolloin me siirsimme elämämme terassille. Lapset rakastivat uima-altaassa läträämistä. Onnistuin ilokseni löytämään harmaan, yksinkertaisen ja suht ison altaan Jollyroomista. 



Ajatus terapiaan palaamisesta. En ole juuri salaillut sitä, että kulunut kevät ja kesä ovat olleet aivan äärimmäisen rankkoja. Tästä syystä pidin myös hieman blogilomaa, koska koin etten yksinkertaisesti jaksa kaikkea. Nyt olen miettinyt terapiaan palaamista, jotta saisin käsiteltyä tämän kaiken. Olen ollut masennuksestani asti terapian puolesta puhuja. Jos vain on mahdollista, kannattaa käydä juttelemassa asioista. Myös kunnallisella puolella on hyvät mahdollisuudet terapiaan. 




Uusia podeja. Olen heinäkuussa löytänyt kaksi uutta podcastia, joista haluan ehdottomasti vinkata myös teille. Toinen on Kirsikka Simbergin ja Vivian Valpurin ihana Hei baby-podcast. Kirsikka ja Vivian fiilistelevät podissa kaikkea raskauteen ja vauvoihin liittyvää. Tällaiselle ikuiselle vauvakuumeilijalle podi oli löytö. Erityisesti, jos odotat esikoistasi tai mietit lapsen hankkimista, niin tämä podi on sinua varten tehty. 

Toinen löytämäni podi on Poks-podcast, jota pitävät Veronica ja Sita. Naiset ovat ilmeisesti ennestään tuttuja youtube-maailmasta (joka on minulle aivan vierasta pelikenttää). Podi on ihan järjettömän hauska. Vaikkakin tunnen itseni välillä podia kuunnellessani vanhaksi ja kukkahattutädiksi, niin podcast on silti viihdyttävä.


2 kommenttia:

  1. Ihanan tunnelmallisia kuvia! :)

    https://heeledadventures.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista. On aina yhtä ihanaa kuulla, jos on onnistunut kuvissa. Kiitos.

      Poista

Kiitos kun kommentoit.

xx
Jenni S.

Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan

Your copyright

Your own copyright