Slider

Fysioterapeutin tarkastuksessa - Huoli lapsen kehityksestä

2019-02-20

Little E, fysioterapia, fyssari, lapsen fysioterapia, 3-vuotias, kolmevuotias,


Esikoisen vasu-keskustelussa nousi ensimmäistä kertaa esille huoli 3-vuotiaan motorisesta kehityksestä. Little E ei aivan täysin pysy samanikäisten kavereiden perässä. Seuraavan kerran aihe tuli esiin neuvolassa, kun tyttö ei hypännyt ihan niin korkealle, kuin olisi pitänyt. Terveydenhoitaja kysyi haluaisimmeko lähetteen fysioterapiaan. Minulla on meidän tyttöjen kanssa periaatteena, ettei vara kaada venettä, joten vastasin kyllä lähetteelle. 

Helsingissä uudistetaan parhaillaan lapsiperheiden palveluita. Mikä on muun muassa ruuhkauttanut paikallisen fysioterapeutin kalenterin, jonka vuoksi saimme ajan vasta helmikuulle. 


Little E, fysioterapia, fyssari, lapsen fysioterapia, 3-vuotias, kolmevuotias,

Little E, fysioterapia, fyssari, lapsen fysioterapia, 3-vuotias, kolmevuotias,


Fysioterapia on meidän perheelle tuttua. Käytiinhän me Little E:n kanssa fyssarilla ensimmäiset puolitoista vuotta kaularangan ongelmien vuoksi. Olin siis aika rennolla mielellä tämän suhteen. Ajatella, että pelkällä jumpalla esikoisen kaulan asento saatiin suoristettua, vaikka lähtötilanne oli todella hurja. 


Little E, fysioterapia, fyssari, lapsen fysioterapia, 3-vuotias, kolmevuotias,

Little E, fysioterapia, fyssari, lapsen fysioterapia, 3-vuotias, kolmevuotias,


Aloimme miehen kanssa valmistella Little E:tä fysioterapeutille muutama päivä ennen käyntiä. Kerroimme, että tulevalla viikolla hoitopäivän jälkeen mennään fyssarille, joka on yhdenlaista jumppaa. Kerroimme, että siellä on todennäköisesti joko täti tai setä, joka leikkii vähän hänen kanssaan ja Little E saa samalla näyttää mitä kaikkea hän osaa tehdä. Tästä 3-vuotias oli aivan innoissaan. Hän sanoi osaavansa heittää palloa ja hyppiä trampoliinilla. Kerroimme myös, missä paikka sijaitsee ja millä sinne mennään. Ylimääräinen metromatka viikolle oli tietysti vain hyvä juttu. 

Fyssaripäivänä kävin hakemassa tytöt aikaisemmin hoidosta ja lähdettiin metrolla matkaan. Olin varannut mukaan pari välipalapatukkaa, jotta nälkä ei pääsisi yllättämään kesken reissun. Perillä Little E marssii reippaasti ovista sisään ja menee suoraan trampoliinille. Minä juttelen fysioterapeutin kanssa hieman lähtötilanteesta, miksi tarkastukseen on tultu ja puhuttiin me myös niistä aiemmista hoitojaksoista. Sitten fyssari kiinnitti kokonaan huomionsa meidän 3-vuotiaaseen. 


Little E, fysioterapia, fyssari, lapsen fysioterapia, 3-vuotias, kolmevuotias,

Little E, fysioterapia, fyssari, lapsen fysioterapia, 3-vuotias, kolmevuotias,


Fysioterapeutti ohjasi Little E:tä tekemään erilaisia harjoitteita, pomputtelemaan ilmapalloa mailalla, hyppimään trampoliinilla ja ruutua, heittämään hernepussia, kiipeämään puolapuilla ja muuta vastaavaa. Leikki-ikäisen taitoja testattiin todella kokonaisvaltaisesti ja samalla hän jutteli minun kanssani. 

Lopulta, puolen tunnin jälkeen, fysioterapeutti totesi ettei tytössä ole mitään vikaa. Todennäköisesti nämä päivähoitajan ja terveydenhoitajan huolenaiheet selittyvät puhtaasti persoonallisuus eroilla. Vaikka Little E on sosiaalinen, niin hän on monesti uusissa tilanteissa varovainen ja etenee enemmin varovasti tunnustellen, kuin sännäten suin päin toimintaan. Tarkastuskäynnin perusteella fyssari ei nähnyt mitään syytä aloittaa fysioterapiajaksoa. Hän antoi minulle ainoastaan lukemista matkaan ja oman puhelinnumeronsa, jos jotain kysyttävää tulee. 


Little E, fysioterapia, fyssari, lapsen fysioterapia, 3-vuotias, kolmevuotias,


Vaikka Little E todettiinkin tarkastuskäynnillä tomeraksi ja terveeksi pieneksi tytöksi, käynti ei harmita. Olen todella onnellinen, että me saadaan elää maassa, jossa pienikin epäilys on mahdollista tarkistaa. Kuten sanoin, ei vara venettä kaada. Varsinkin kun kyse on niin tärkeistä asioista, kuin omista lapsista.



2 kommenttia:

  1. Minulla on myös sama periaate lasten suhteen, että mieluummin käydään tarkastuskäynnillä kuin jäädään miettimään "mitä jos". Olen aika herkkä viemään heitä lääkäriinkin. Pitäisi varmaan omallakin kohdalla toteuttaa samaa periaatetta :D

    Ihanaa, ettei mitään huolestuttavaa löytynyt. Oli muuten kiva lukea tytöistä kertova postaus.
    Teillä on niin reippaat lapset <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mies vitsailee, että minulla pitäisi olla kanta-asiakas jäsenyys Helsingin terveysneuvontaan. Jos en ole viemässä lapsia lääkäriin, niin soitan kyllä jonnekin kysyäkseni.

      Poista

Kiitos kun kommentoit.

xx
Jenni S.

Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
|

Your copyright

Your own copyright