Slider

Päivä meidän kanssa: Maanantai, joka oli kuin lauantai

2019-02-16

meidän päivä, maanantai, lapsiperheen arki, päivä meidän kanssa,


Toteutan nyt lukijan toivepostauksen, joka on roikkunut listallani hyvän tovin. Ihana lukijani nimittäin toivoi minulta postausta meidän tavallisesta päivästä. Niinpä kuvasin meidän maanantain, jolloin olin itse vapaalla ja pidin tytöt kotona. 


meidän päivä, maanantai, lapsiperheen arki, päivä meidän kanssa,

meidän päivä, maanantai, lapsiperheen arki, päivä meidän kanssa,


06:23 

Herään siihen, että Little B lähti ryömimään pois kainalostani, johon oli tullut nukkumaan jossain vaiheessa yötä. Esikoinen havahtuu tähän liikehdintään heti ja nousee pystyyn omassa sängyssään. Minulla ei ole enää mitään mahdollisuutta yrittää suostutella itselleni viittätoista minuuttia lisää unta, vaan nousen ylös tyttöjen kanssa. Olohuoneessa laitan lastenohjelmat pyörimään ja keitin kahvia. 

Kun sain kahvin, menin halailemaan tyttöjä sohvalle. Tämä on parasta meidän yhteisissä aamuissa, kun ei ole kiire mihinkään. Samalla me yleensä mietitään, keksitäänkö me jotain kivaa tekemistä sille päivälle. To do-listalla on pyörinyt muutama juttu, joten ehdotin, että lähdetään käymään kaupungilla. Metroajelu kelpaa meidän esikoiselle aina. 


meidän päivä, maanantai, lapsiperheen arki, päivä meidän kanssa,

meidän päivä, maanantai, lapsiperheen arki, päivä meidän kanssa,


Noin 09:15 

Aamupala on syöty ja lastenohjelmat on katsottu, joten alan keräilemään tavaroita kasaan. Pakkaan meidän hoitolaukun ja kerään ulkovaatteet kokoon. Little E osaa jo hienosti pukea itse niin sisä-, kuin ulkovaatteensa, mikä on helpottanut lähtöjä huomattavasti. Kuopus on vielä täysin autettava. 

Me matkustetaan metrolla keskustaan. Tässä vaiheessa Little E osaa jo kysyä, jos voitaisiin mennä käymään kahvilla. Tyttö tietää jo, että äidillä on krooninen kahvihammas, johon on helppo vedota. Joten ennen kauppoja, me kävimme Espresso Housessa kahvilla (tytöt luomu pillimehulla). Sen jälkeen kävimme ruokaostoksilla Lidlissä, tiskiharjanhaku reissulla K-kaupassa, ostamassa multaa Plantagenissa ja Kaivokukassa hakemassa kukkia. Siitä suuntasimme lopulta kotiin. 

Hämmästelin Little E:lle, kuinka hän jaksoi kävellä hienosti koko matkan. 


meidän päivä, maanantai, lapsiperheen arki, päivä meidän kanssa,

meidän päivä, maanantai, lapsiperheen arki, päivä meidän kanssa,

meidän päivä, maanantai, lapsiperheen arki, päivä meidän kanssa,


Noin 12:30 

Saavutaan kotiin. Little B on nukahtanut rattaisiin, joten työnnän ne parvekkeelle. Ohjaan myös Little E:n päiväunille ja ryhdyn sitten vaihtamaan meidän kukille multia. Minulla on kaksi viherkasvia, jotka ovat selvinneet riittävän pitkään, jotta niiden mullat on vaihdettava. Mieheni jaksaa pilkata viherpeukalon taitojani, mutta olen tullut pikku hiljaa paremmaksi. Kyllä minä vielä saan muutkin, kuin tekokukat menestymään. Multien vaihdon ohessa puunasin myös meidän hyllyt ja pyyhin lattiat.


meidän päivä, maanantai, lapsiperheen arki, päivä meidän kanssa,

meidän päivä, maanantai, lapsiperheen arki, päivä meidän kanssa,

meidän päivä, maanantai, lapsiperheen arki, päivä meidän kanssa,


14:30 

Menen ottamaan vaunuistaan päiväuniltaan heränneen Little B:n ja riisun hänet. Tässä välissä alan laittaa ruokaa, joka on yksinkertaisuudessaan Ikean lihapullia ja spagettia. Vaapero touhuaa jaloissani ja tuo minulle kaikenlaista tavaraa dubloista, vauvanukkeen ja muuhun vastaavaan. Välillä hän käy sylissä vilkaisemassa pannuun ja jatkaa sitten omia touhujaan. Ruuan kaveriksi teen salaatin ja käyn herättämässä esikoisen syömään. 


15:45-17:00 

Tämä väli sisältää lähinnä ”äiti, tylsää”-ilmoituksia, kärhämöintiä, itkua, kikattelua ja lopulta ihan leikkiä. On ollut mielenkiintoista huomata, että myös yksivuotias osaa ärsyttää isosiskoaan. Yritin tässä ohessa juoda rauhassa kupin kahvia ja lukea sisustuslehteä, mutta lopulta lehti jäi lukematta ja kahvin join kylmänä. 


meidän päivä, maanantai, lapsiperheen arki, päivä meidän kanssa,

meidän päivä, maanantai, lapsiperheen arki, päivä meidän kanssa,


17:00 

Voin laittaa hyvällä omallatunnolla Pikku Kakkosen päälle ja kiinnittää lasten huomion hetkeksi töllöön. 


18:00 

Alan valmistella tytöille iltapalaa. Meillä tehdään iltatoimet yleensä kaikessa rauhassa. Little E on jo todella omatoiminen, mutta tarvitsee hieman aikaa esimerkiksi vaatteiden vaihdossa. Olen huomannut, että meidän kummankin hermot säästyvät, jos hän saa tehdä kaiken omalla tahdillaan. Välillä hän tuo minulle nurin päin olevia vaatteita oiottavaksi, mutta muuten hän hoitaa homman itse. Ja lopulta pieni on niin ylpeä, kun on suoriutunut pukeutumisesta aivan itse. Iltapalan jälkeen mennään tunnetusti hammaspesulle ja sänkyyn. 

Little E haluaa lukea itsekseen kirjoja sängyssä, kun minä nukutan nuorempaa tyttöä syliin. Juuri nyt tämä systeemi luonnistuu meillä kaikkein parhaiten. 


meidän päivä, maanantai, lapsiperheen arki, päivä meidän kanssa,

meidän päivä, maanantai, lapsiperheen arki, päivä meidän kanssa,


Noin 20:00 

Tästä alkaa yleensä ilta ja minun oma aikani. Mieheni oli kyseisenä päivänä myöhään töissä, joten minä lähinnä kirjoitin ja vilkuilin sivusilmällä televisiota. 


Siitä on aikaa, kun olen viimeksi toteuttanut meidän päivä postausta. Kertokaa ihmeessä mitä piditte ja pitäisikö minun tehdä vastaava uudestaan.



Millaisia muutoksia olen tehnyt ihonhoitorutiineihini

2019-02-13

ihonhoito, kauneus, rutiinit, kauneudenhoito,


Kirjoitin aiemmin, kuinka ihoni on voinut todella huonosti tänä talvena. Havahduin tilanteeseen, kun kasvoillani oli kuivien länttien lisäksi sellaisia vahamaisia kohtia. Se, että talvi tekee tepposet iholleni, ei ole mikään uusi juttu, mutta tällä kertaa päätin reagoida kunnolla. Siitä sain idean tämän kuukauden teemaankin. 

Olen nyt testaillut vähän tuotteita, uusia rutiineja ja googlannut (paljon). Juuri nyt, kun tunnustelen ihoani, minusta tuntuu, että jonkinlainen balanssi on saavutettu. Kuivat ja ne vahamaiset kohdat ovat kadonneet ja iho tuntuu tasaisen pehmeältä. Peilistä katsoessa näen kuitenkin epäpuhtauksia poskien ja nenän alueella. Ne eivät hetkahdakaan uusista tavoistani, jonka vuoksi google on käynyt kuumana. Toivon, että voin vielä kuun lopussa raportoida positiivisesta edistymisestä tämänkin suhteen. 


ihonhoito, kauneus, rutiinit, kauneudenhoito,

ihonhoito, kauneus, rutiinit, kauneudenhoito,


Nyt aloitan helmikuun ihonhoitoteeman kertomalla, millaisia muutoksia olen jo tehnyt oman ihoni hyväksi. 

Koska ihminen ei opi mitään kerrasta ja varsinkin uudet rutiinit vaativat pitkän totuttelujakson, olen pyrkinyt etenemään pienin askelin. 


ihonhoito, kauneus, rutiinit, kauneudenhoito,


Yksi suurimpia ongelmiani on ollut rutiineiden täydellinen puutos. Ihonhoitoni on ollut sellaisella säännöllisen epäsäännöllisellä pohjalla. Koska rutiinit ovat monessa asiassa vain hyvästä, aloin miettiä, miten saisin luotua sellaiset myös ihonhoidolle. Iltaisin pesut, hoidot ja rasvaukset on helppo hoitaa hampaidenpesun yhteydessä. Ja tästä olen yrittänyt pitää kiinni. Vuorotyössä aamut ovat todella erilaisia, joten olen kokenut toistaiseksi haastavammaksi saada pesuja, sekä rasvaamisia osaksi aamujani. Siksi pidän nyt kiinni illan rituaaleista. 


ihonhoito, kauneus, rutiinit, kauneudenhoito,


Riittävän veden saamista ei voi korostaa tarpeeksi. Minä olen aina ollut huono juomaan vettä ja sen vuoksi minulla on ollut monenlaisia vaivojakin. On siis enemmänkin, kuin aiheellista opetella juomaan enemmän vettä. Lisäksi olen työssä, jossa liikun ja teen koko ajan jotain, joka on vain vahva lisäsyy juoda vettä. 


ihonhoito, kauneus, rutiinit, kauneudenhoito,


Tuote, jota en ole aiemmin käyttänyt säännöllisesti, jonka olen nyt ottanut käyttöön, on kasvovesi. Luin jostain, että kasvovesi ihonpuhdistuksessa on yhtä tärkeä elementti, kuin hammastahna suunhoidoissa. En pese hampaitani ilman tahnaa, joten ehkä on syytä kokeilla myös kasvovettä. Koska lempi ja luottobrändini on Lumene, lähdin kokeilemaan ensimmäisenä heidän kasvovettään. Ostin Herkkä kasvoveden, enkä ainakaan vielä ole löytänyt siitä mitään moitittavaa. 


ihonhoito, kauneus, rutiinit, kauneudenhoito,


Ehkä isoimpana muutoksena on ollut se, että hankin apuvälineen kasvojen pesuun. Tähän asti olen pessyt kasvoni käsin, mutta kuultuani niin monelta taholta ettei se riitä, ostin silikonisen kasvojen pesuun tarkoitetun harjan. Se on antanut hyvää potkua pesuihin. Olen aina ollut kuorinnan puolesta puhuja ja harjan ansiosta saan kuorittua ihon päivittäisten rutiineiden yhteydessä. 


Kuten sanoin, nämä ovat vasta ensimmäisiä muutoksia, jotka aion saada osaksi jokapäiväistä ihonhoitoani. Nyt yritän etsiä jonkin tehoratkaisun näihin poskillani piileviin epäpuhtauksiin. 

Onko teillä jotain juttuja omissa rutiineissanne, joissa haluaisitte petrata?



Vuoden ensimmäiset asukuvat

2019-02-12

plussakokoinen, plustyyli, plusmimmi, plussize


Flunssa ja tekemättömyys tekivät tehtävänsä kiireen ohella. Juuri nyt to do-listani on T Ä Y N N Ä aiheita, joista minun on tarkoitus kirjoittaa, enkä tiedä yhtään mistä aloittaa. Oloni on yhä puolikuntoinen ja ajatus ei kulje aivan kunnolla, mutta haluan silti saada jotain aikaiseksi. Katastrofin ainekset kasassa? Ilmassa väreilee aavistus tyhjän paperin kammoa. Päädyin ensimmäisenä jakamaan kanssanne jo jonkin aikaa koneella roikkuneet asukuvat. 





Kun aloitin uudessa työpaikassani täysipäiväisesti, aikaa esimerkiksi kunnon asukuvaamiselle on todella vähän. Se harmittaa hieman, koska asupostaukset ovat todella suosittuja. Sovittiinkuitenkin Iinan kanssa mun arkivapaalle treffit ja lähdettiin ottamaan kimpassa talviset asukuvat. 






Olen viime viikkojen aikana löytänyt nyt uudestaan kokomustan pukeutumisen. Teininä tuli oltua harva se päivä kokomustissa. Silloin enemmän siksi, että kaikki nyt vain sattui ahdistamaan. Nyt mustista jegginsseistä ja neuleesta on tullut minulle talven univormu. Olen monesti yhdistänyt kokonaisuuteen myös mustan pitsitopin. 

Takki on sama musta parka, jonka hankin viime vuonna. Se on palvellut hyvin ja pitänyt minut lämpimänä. Rakastan kerrospukeutumista, joten paukkupakkasetkaan eivät haittaa. Helmin koristeltu pipo on ihana ja sopivan napakka. Se ei pyöri päässä ärsyttävästi, kuten vanha piponi. Huivi on ainakin kolme vuotta vanha ja muistaakseni Seppälästä. 





Pipo | LINDEX 

Huivi | SEPPÄLÄ 

Neule | H&M 

Jegginssit | CUBUS 

Laukku | ZADAA Second Hand 

Kengät | RIEKER 




Viikonlopun ja alkuviikon aikana lumet ovat saaneet jo kyytiä. Mutta vaikka rattaiden lykkiminen hangessa hieman tympiikin, niin ei niiden tarvitsisi kokonaan sulaa. Kevät ei tule vielä helmikuussa ja kyllä minä mieluummin katselen lumista, kuin kuraista maisemaa.


Kuvat: Iina Hyttinen | Editointi: Minä



Viikkokatsaus: Mikä on avokattila & eksynyt lumipyryssä

2019-02-11

mangolia, mangolian kukka,


Kuten kirjoitin jo aiemmin, me ollaan oltu viime viikolla enemmän ja vähemmän kipeänä. Ensin esikoinen, sitten minä ja kuopus ja lopulta myös mies. Ei ollut kummoinen yllätys, että tauti kiersi kaikki perheen sisällä. Erityisesti Little B on kovasti sylin kipeä ollessaan sairas. Mikä on täysin ymmärrettävää käytöstä yksivuotiaalta. 

Maanantaina pidin tytöt kotona, koska olin itse vapailla ja koska voin. Meillä oli kiva päivä yhdessä. Nautittiin rauhallisesta aamusta ja käytiin asioilla. Käytiin ostamassa muun muassa kukille uutta multaa. Vaihdoin parille viherkasville mullat näin kevään kunniaksi, jotta ne saisivat uutta pontta kasvuun. 


viikkokatsaus, arki, lapsiperhe, Helsinki, Helmikuu



Viikon paras kukkalöytö: Magnolia. Yritin jo viime vuonna saada oksaa kukkimaan, mutta epäonnistuin siinä täydellisesti. Se kuoli pystyyn. Tämän kertainen oksa kukki viikon jälkeen! Ymmärrän todellakin, missä magnolian viehätys piilee. 


Viikon parhaat second-hand löydöt: Caritan muuttomyynnistä mukeja ja kulhoja. 


Tiistaina me uhmasimme Erikan kanssa lumipyryä ja lähdimme ajamaan Sannan luokse hakemaan sohvapöytää. Sanna oli laittanut minulle aiemmin viestiä, olisinko kiinnostunut tarjoamaan heidän vanhalle sohvapöydälleen uuden kodin ja todellakin olin. Esittelen pöydän vielä paremmin kuvin, mutta muun muassa sisustusidolillani Lauralla on sama pöytä. 

Sää oli aivan kamala. Olimmekin pari kertaa jumissa ruuhkassa, joka ei liikkunut mihinkään suuntaan. Selvisimme kuitenkin lopulta hengissä takaisin. 






Erikan parhaat möläytykset: Minulla valui ripsivärit pitkin poskia naurunkyyneleiden mukana, kun Erika alkoi puhua haluavansa avokattilan (hän kuulemma tarkoitti avoautoa) ja sekä sängyn alta löytyvistä puuvillakoirista. Todettiin samalla, että meidän pitäisi tehdä podcasti, jotta kaikki muutkin pääsisivät kuulemaan näitä juttuja. 


Viikon paras kosmetiikkatuote: Tilasin jonkin aikaa sitten itselleni Bette Boxin, koska halusin päästä testaamaan uusia tuotteita vähän laajemmin, kuin ehkä itse osaisin. Sain helmikuun boxista Lumenen klassikko Advance anti-age elvyttävän silmänympärysvoiteen, joka on aivan ihana. Suosittelen. 


Mangolia, mangolian kukka,

mangolia, mangolian kukka

mangolia, mangolian kukka

mangolia, mangolian kukka


Perjantaina me päästiin valmiiseen pöytään ystäväni Heidin luo. Emäntä oli kokannut meitä varten Hanna G kokkaa-kirjan reseptillä kesäkurpitsapastaa. Oli muuten todella hyvää. Tulen kokeilemaan sitä myös itse. Saatiin nauttia ruuan ohessa todellisesta ihanneminä elämästä, kun kaikki lapset söivät kiltisti lautasensa tyhjäksi ja kiittivät ruuan päälle. 

Oli mukavaa viettää iltaa Heidin ja tyttöjen kanssa. Illan päätteeksi meidän lapset eivät olisi halunneet edes lähteä, joten kai tämä oli heidänkin mielestään kivaa. Tästä täytyy ehdottomasti tehdä tapa. 


Viikon paras tv-sarja: Jäin totaallisen koukkuun mtv:ltä tulevaan Myyrään, joka on siis tv-kilpailu, jos joku ei sitä tiennyt. Perusidea on se, että joukkue tekee erilaisia tehtäviä ja tienaa niillä rahaa yhteiseen pottiin. Yksi kilpailijoista on kuitenkin myyrä, joka yrittää sabotoida tehtävät ja estää joukkuetta tienaamasta. Kilpailun aikana muiden pitää arvata kuka on myyrä. Katsoin kipeänä pari jaksoa ja yllätyin täysin kaikesta juonittelusta, jota kilpailijoiden välillä on. Sarja on todella mielenkiintoinen ja erilainen muihin vastaaviin verrattuna. 






Viikonloppuna olin taas töissä, vaikkakin hieman puolikuntoisena. Tosin meitä oli työvuorossa useampikin köhijä. Teetä kului varmaan litroittain. Onneksi työkavereille ei tarvinnut selitellä ylimääräisiä, vaan saattoi vain keskittyä omaan työhön. 

Ollaan nyt jonkin verran puhuttu tästä hoivapalvelu kohusta ja siitä, kuinka tiukilla meilläkin välillä tehdään töitä. Mutta kyllä se näyttää niin olevan, että hoitoalalla joka paikassa on enemmän tai vähemmän tiukkaa. No, jos tähän tulisi nyt muutos. 


Viikkokatsaus on tällä kertaa ehkä hieman tynkä, mikä johtuu puhtaasti sairastelusta. Ehkä seuraava on jo vähän pidempi.



Terveisiä sairastuvalta

2019-02-08

sairastupa, flunssa, lapset sairaana,


Terveisiä sairastuvalta. Little E:lle nousi kuume viime lauantaina ja nyt vuorossa olemme minä, sekä Little B. Pitää toivoa, että mies säästyy tältä. Minulla ei ole ollut kuumetta kuten tytöillä, mutta olen aivan tukossa. Viimeiseen vuorokauteen nenäni ei ole toiminut lainkaan, eikä liiemmin makuaistinikaan. Toissa yönä tämä häiritsi sen verran, että valvoin keskellä yötä kolme tuntia kun nukkumisesta ei tullut yksinkertaisesti mitään. Käsittelin sitten kuvia ja join teetä, kunnes väsymys vei voiton. Viime yönä nukuin paremmin, mutta heräsin muutamia kertoja siihen, että suuni oli kuin hiekkapaperia. 


sairastupa, flunssa, lapset sairaana,


Väsymys ja univaje tekivät minusta täyden zombien. Kun siihen lisätään flunssa ja tukkoinen nenä, tämä päivät olivat pelkkää selviytymistä. Oman elämäni nälkäpeli. Tavoitteenani oli pitää lapset hengissä päivän loppuun. Onneksi päivähoito auttoi siinä hieman. Kuopus sairasti kanssani kotona, mutta esikoinen meni tavalliseen tapaan hoitoon. Tämä helpotti meidän päiviä suunnattomasti. Iltaisin mentiin sieltä, mistä aita oli matalin. Eli meillä on syöty pitsaa ja purilaisia. 


sairastupa, flunssa, lapset sairaana,


Koska minulle ei ole noussut kuumetta, pelkään tämän pitkittyvän jonnekin kahteen viikkoon. Olo on välillä todella heikko. En ole jaksanut konetta avata tai miettiä blogia. Minulla olisi ollut paljon kuvattavaakin tässä, mutta kamera ei vain ole pysynyt käsissä. Voin kertoa, että näiden kuvien seesteinen tunnelma on ollut muisto vain. Meidän koti on tällä hetkellä varsinainen räjähtänyt miinakenttä. Enää ei auta valojen himmennyskään. 

Mutta eiköhän tämä tästä. Suihku ja yksi kutakuinkin hyvin nukuttu yö on tehnyt jo paljon. Palaan tässä hiljakseen normaaleihin aiheisiin ja helmikuun teemaan.



Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
|

Your copyright

Your own copyright