Slider

Sisustushaaveita vuodelle 2019

2019-01-12

Muuten tulevana vuonna aion nauttia kodistamme ja siitä, että kaikki palaset ovat viimein loksahtaneet kohdilleen.

Vaikka puhun ja suunnittelen blogissa paljon sisustusta, tämä on ensimmäinen kerta kun kirjoitan postausta tulevan vuoden sisustushaaveista. Hieman huvittavaa on, että kirjoitan näistä nyt, kun kirjoitettavaa on melko vähän. 


makuuhuone, sisustus, sisustushaaveet, koti, kaksio,


Kulunut vuosi 2018 oli meidän toinen vauvavuotemme. On sanomattakin selvää, että siihen liittyi monia hankintoja. Varsinkin, kun minulla oli tällä kertaa missiona hankkia tällä kertaa sisustukseen sopivia tarvikkeita. Näitä oli muun muassa beige leikkimatto ja vaalea sitteri. Toinen lapsi tarkoitti myös uusia järjestelyitä makuuhuoneessa. Lisäksi meidän piti hoitaa kirjahyllyprojekti jo kesällä, mutta se jäi. Huomenna olisi kuitenkin tarkoitus suunnata Ikeaan. Kuluneena vuonna suurin sisustukseen vaikuttava muutos oli, kun Little E siirtyi nukkumaan isojen tyttöjen sänkyyn. Se vaati hieman pähkäilyä pienissä neliöissä. 

Minulla on muutoin parhaillaan ”Miltä kotimme näytti vuosi sitten”-postaus työn alla. Ihmismuisti on aika lyhyt, joten ajattelin, että olisi kiva katsella millaisia muutoksia vuoden aikana on tapahtunut. On nimittäin itsekin kiva nähdä, miten koti on muuttunut tässä ajassa. 


makuuhuone, sisustus, sisustushaaveet, koti, kaksio,

makuuhuone, sisustus, sisustushaaveet, koti, kaksio,


Tänä vuonna tilanne haaveiden suhteen on jo melko hyvä. Kunhan kirjahyllyprojekti saatetaan viimein loppuun, kotimme alkaa olla kalustettu. Uusia hankintoja tänne ei juurikaan mahdu, sillä lähes kaikki neliöt on hyötykäytetty. Tämän vuoksi olen odottanut hartaasti olohuoneen viimeistelyä, koska sitten meidän koti alkaa olla pääpiirteittään valmis. Osasyy sille, miksi tämä on venynyt ja venynyt on se, että suunnittelimme jo muuttavamme tässä välissä. Muutto kuitenkin viivästyi. Nyt suurin sisustushaave tälle vuodelle on uusi, kolmehuoneinen koti. Kaksio alkaa käydä meille turhan ahtaaksi, joten kolmio olisi toiveiden täyttymys. Meillä on kyllä hakemuksia vetämässä, joten tämä projekti on jo käynnissä. 


Vaikka tämä koti onkin pian kalustettu, pari projektia ja haavetta to do-listalta löytyy. Olohuone kaipaisi uusia verhoja ja meidän sänky uutta päiväpeittoa. Tai itse asiassa me kaipaisimme kokonaan uutta sänkyä. Meidän parisänky on todella vanha, joten ehkä seuraava iso projekti on löytää meille kunnollinen sänky. Haluaisin myös vaihtaa kotimme valaisimet enemmän meidän näköisiimme vaihtoehtoihin. Eikä muutto ole näiden haaveiden esteenä, sillä olen miettinyt hankintoja niin, että ne tulisivat toimimaan myös toisenlaisessa asunnossa. 


makuuhuone, sisustus, sisustushaaveet, koti, kaksio,

makuuhuone, sisustus, sisustushaaveet, koti, kaksio,


Muuten tulevana vuonna aion nauttia kodistamme ja siitä, että kaikki palaset ovat viimein loksahtaneet kohdilleen. Tulen varmasti piristämään asuntoamme jollain pienellä, mutta aion olla tulevaisuudessa kuitenkin entistä harkitsevaisempi. Me emme tarvitse koko ajan uutta kamaa. Ehkä nyt olisi hyvä hetki unohtaa krääsä ja keskittyä enemmän niihin oikeisiin haaveisiin, kuten Ton-tuoleihin. Jo ihan kestävämpää kulutusta ajatellen. 

Kun kirjahylly ja tv-taso ovat ensiviikolla viimein kasassa, aion juoda kupillisen kahvia, ihan vain niitä ihastellen ja nauttien. Ensi jouluna kiinnitän sitten vitriinioviin pienet kranssit. 

Millaisia sisustushaaveita teillä on?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit.

xx
Jenni S.

Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
|

Your copyright

Your own copyright