Slider

10x asua viime vuodelta

2019-01-31

Vielä nopea katsaus viime vuoteen. Asupostauksista on tykätty ja ne keräävät aina kivasti klikkejä. Joten ennen vuoden ensimmäistä asua, ajattelin vilkaista vielä nopeasti viime vuoden suosikkejani. 

Ajattelin julkaisseeni todella vähän asuja, mutta niitä ehti kertyä kuluneena vuonna peräti 24 kappaletta. Tämä yllätti minut positiivisesti ja tekin olette tykänneet. Toivottavasti saan tänä vuonna julkaistua vähintään yhtä monta. Tässä siis omat suosikkini viime vuodelta.


tyyli, asut, plustyyli, päivän asu,

Kuvat: Pinja Tuominen | Editointi: Minä


Tämä on kiva kokonaisuus. Hankin viime talvena ja keväänä itselleni kaksi vaaleanpunaista puseroa ja tämä on toinen niistä. Paita on mukava, kivaa kangasta ja pidän myös väristä. Alkuperäiseen postaukseen pääset tästä.


tyyli, asut, plustyyli, päivän asu,

Kuvat: Pinja Tuominen | Editointi: Minä


Tämä oli myös kiva asu viime vuodelta. Tykkään erityisesti huivista ja liehuvasta neuleesta. Neule alkaa tosin olla niin kulunut, että toimittaa tällä hetkellä vain kotivaatteen virkaa. Tuollainen liehuvahelmainen neule oli myös tosi kätevä imettäessä. Postaukseen pääset tästä.


tyyli, asut, plustyyli, päivän asu,

Kuvat: Pinja Tuominen | Editointi: Minä


Tämä asu on siltä kevään ainoalta viileältä ja tuuliselta päivältä. Tuo hulmuava, boheemi hartiahuivi on ollut nyt kolmen kesän ajan ykkössuosikkini. Kesällä nähtiin useammat asukuvat, joissa kyseinen liehuke näkyi. Alkuperäinen postaus löytyy täältä.


tyyli, asut, plustyyli, päivän asu,

Kuvat: Iina Hyttinen | Editointi: Minä

Tämä oli ehkä kesän raikkain asu. Minun piti itse asiassa kuvata myös toinen kokonaisuus tuon paidan kanssa, mutta kyseiset kuvat menivät kahteen kertaan pieleen. Ehkä ensi kesänä. Alkuperäinen postaus löytyy täältä.


tyyli, asut, plustyyli, päivän asu,

Kuvat: Pinja Tuominen | Editointi: Minä

Tämä oli koko kesän lempiasuni. Samaan aikaan rento ja mukava ja niin mua. Tuo kimono on yksi mukavampia vaatteita, joita minulla on. Se on muuten ensimmäisiä Zadaa ostojani. Asupostauksen löydät täältä.


tyyli, asut, plustyyli, päivän asu,

Kuvat: Pinja Tuominen | Editointi: Minä

Julistin viime kesän parhaaksi vaatteeksi pitsitopin, jota näkyi päälläni yhtä usein, kuin tämä huivikin. Tässä vaiheessa olin päättänyt siirtyä jo pois Vauvalta ja kuvien otto hetkellä jännitin hieman, mitä tuleva toisi tullessaan. Alkuperäiseen postaukseen pääset tästä.


tyyli, asut, plustyyli, päivän asu,


Kuvat: Pinja Tuominen | Editointi: Minä

Tämä oli ensimmäinen sellainen syksyisempi asu. Tuohon aikaan oli niin lämmin, että ulkona tarkeni hyvin pelkällä neuleella. Kyseinen harmaa neule on käytetyimpiä puseroitani tänä talvena. Alkuperäiseen postaukseen pääset tästä.


tyyli, asut, plustyyli, päivän asu,

Kuva: Pinja Tuominen | Editointi: Minä

Syksy on tällaisten neuleiden rakastan kulta-aikaa. Tästä syystä nämä syksyn asut nousevat suosikeikseni. Ja katsokaa noita värejä! Meillä oli tänä vuonna aivan uskomattoman upea syksy ja näitä kuvia on ihana katsella. Tämä oli sellainen perus pressipäivän mukava ja rento asu. Postaukseen pääset tästä.



Kuvat: Erika Huhta @epssu | Editointi: Minä

Nämä kuvat ovat ehdottomasti koko vuoden ykkössuosikkejani. Niissä onnistui kaikki. Miljöö, upea valo, kiva asu ja rakas kuvaaja. Tällä asulla aloitin myös syksyisen asuhaasteen, joka oli todella suosittu sarja blogissani. Uusin haasteen heti, kun meidän on mahdollista toteuttaa tällainen kuvausrupeama uudestaan. Postaukseen pääset tästä.


tyyli, asut, plustyyli, päivän asu,

Kuvat: Erika Huhta @epssu | Editointi: Minä

Nämä olivat sellaiset nopeat asukuvat ennen I love me-messuja. Tämä asu oli juuri sellainen mukava messuasu, joka päällä oli mukava kierrellä. Rakastan edelleen noita keinonahkahousuja. Postaukseen pääset tästä linkistä.



Itsekriittisyys & #positiivisuushaaste

2019-01-30

Ensinnäkin, ketä kiinnostaa kolmekymppisen mammaihmisen höpötykset?

koti, sisustus, olohuone, skandinavinen, klassisen boheemi,


Minun piti julkaista tämä vähän myöhemmin helmikuun puolella. Mutta yllättäen teksti kirjoitti itse itsensä, enkä vain voinut jättää julkaisematta tätä. 

No filter-podcastin viimeisessä jaksossa puhuttiin itsekriittisyydestä ja heitettiin ilmoille #positiivisuushaaste. On nimittäin totta, että me ihmiset sorrumme todella usein itsekriittisyyteen ja sellaiseen alemmuudentunteessa rypemiseen. 

Ennen, kuin kerron missä asioissa olen hyvä, todella hyvä ja erinomainen, niin kerron yhden jutun missä tunnen huonommuutta. 


koti, sisustus, olohuone, skandinavinen, klassisen boheemi,


Yksi asia mikä pyörii usein mielessäni, joka ahdistaa ja millä ei ole oikeastaan väliä. Hieman huvittavaa tässä on se, että asia ahdistaa minua silloin, kun ajattelen blogiani. Muuten olen asian kanssa ihan sinut. Teistä osa varmasti nauraa, kun kerron mikä se on. Tarkoitan nimittäin nyt ikääni. Täytän kesällä kolmekymmentä ja koen olevani tässä blogiskenessä niin vanhus, kuin olla ja voi. Ihan kuin olisin kuusikymppisenä lähtenyt opiskelemaan kokonaan uutta alaa, josta minulla ei ole minkäänlaista kokemusta entuudestaan ja minun pitäisi olla heti mestari. 

Lähes kaikki ihailemani vaikuttajat ovat minua nuorempia ja jo todella menestyneitä. Välillä mietin, että menikö tämä juna minun osaltani jo. Ensinnäkin, ketä kiinnostaa kolmekymppisen mammaihmisen höpötykset? Miten minä voisin menestyä tällaisella alalla, kun kaikki pitäisi osata jo heti. Niillä muilla on ollut niin paljon enemmän aikaa treenata, kun ne ehtivät mukaan kelkkaan jo silloin ihan alussa. Mietin mitä kaikkea olisin voinut saavuttaa jo, jos olisin aloittanut kymmenen vuotta sitten. 

Kaiken lisäksi muut ovat ehtineet kehitellä taitojaan ihan kaikessa jo monen vuoden ajan. Minä alan nyt vasta ymmärtää valokuvaamisen ja editoinnin päälle. Stailaamisesta ei kannata vielä edes puhua. Mutta hitto, kun pitäisi olla jo ihan pro, jos mielii mukaan gameihin. Myöhästyin niin pahasti junasta, ettei tosikaan. 


koti, sisustus, olohuone, skandinavinen, klassisen boheemi,


Pääsääntöisesti uskon siihen, että pääsen junaan mukaan, kunhan teen vain kovasti töitä. Ikä ei ole mikään este. Tiedän myös bloggaajia ja vaikuttajia jotka tekevät upeaa uraa ja ovat minua vanhempia. Ei se ikä, vaan ne muut tekijät. Teen neljättä vuotta tätä hommaa ihan valtavalla intohimolla ja palolla ja uskon, että jonain päivänä se kantaa hedelmää. Kehitän itseäni koko ajan, mutta olen opetellut tuntemaan omat rajani ja voimavarani. En minäkään kaikkeen pysty, mutta moni asia on mahdollinen. 

Päätin jo pitkän aikaa sitten vähän himmata ja lopettaa sellaisen täydellisyyden tavoittelun, johon omat resurssini eivät yksinkertaisesti riitä. Sen sijaan menen ja teen asiat omalla tavallani, sekä omilla resursseillani. 


koti, sisustus, olohuone, skandinavinen, klassisen boheemi,


Nyt positiivisuushaasteen hengessä kerron itsestäni kolme asiaa. Kerron yhden asian jossa olen hyvä, todella hyvä ja erinomainen. 


Olen hyvä... 

Piirtäjä. Vaikka taitoni taitavat olla tällä hetkellä todella ruosteessa, niin pidän itseäni edelleen keskivertoa parempana ja hyvänä. Haluaisinkin itse asiassa löytää uudelleen innon piirtää. Tämä harrastus oli kuitenkin vuosikymmeniä joka päivänen asia elämässäni. 


Olen todella hyvä... 

Valokuvaaja. Tässä asiassa olen kehittynyt viimeisessä kahdessa vuodessa ihan mielettömiä harppauksia ja kuvani alkavat näyttämään siltä, mitä niiltä haen. Samaan aikaan myös kuvankäsittelytaitoni ovat kehittyneet. Minusta tuntuu, että alan nyt olla siinä pisteessä, että voin alkaa kehittää ja hienosäätämään taitojani. 


Olen erinomainen... 

Äiti. Tästä toteamuksesta saatan joutua roviolle, mutta sanon sen silti. Minä olen erinomainen äiti. Esikoisen kanssa mietin todella paljon äitiyttä ja koin valtavaa epävarmuutta asioista, mutta asiat helpottivat. Se, miksi pidän itseäni näin vaatimattomasti erinomaisena (en täydellisenä) äitinä, johtuu siitä, että olen oppinut tekemään asioita omalla tavallani ja relaamaan. Kun lakkasin tavoittelemasta sitä täydellistä äitimyyttiä, palaset loksahtelivat kohdilleen. Olen paras mahdollinen äiti juuri näille omille tyttärilleni, eikä minun tarvitse täyttää muiden odotuksia. 


koti, sisustus, olohuone, skandinavinen, klassisen boheemi,


Haluan myös No filterin Artun ja Vienan tavoin kehottamaan kaikkia vastaamaan tähän haasteeseen omalla tavallaan. Jos haluat jakaa vastaukset sosiaaliseen mediaan tägää postaukseen @no_filter_podcast ja #positiivisuushaaste. Käykää ihmeessä kuuntelemassa myös No filterin jakso aiheesta.



Viikkokatsaus: Pieniä vaatteita, vauvapuhetta & epäkelpo ilmastointi

2019-01-27

Viikko on kulunut aika leppoisasti. Minusta alkaa tuntua, että alan olla viimein osa meidän työyhteisöä. Se on mukava tunne. Enkä ole enää edes uusin tulokas. Pääsin alkuviikosta perehdyttämään, mikä oli aika jännittävää. Minua on vaivannut pitkään tunne siitä, että olen vain harjoittelijana, enkä työntekijänä. Mutta nyt olen viimein päässyt hiljalleen yli kyseisestä tunteesta. Liekö tämä sitä huijarisyndroomaa. Myös talon rutiinit ja asiakkaat alkavat olla viimein tuttuja. Enää en palloile kerrosten välillä etsimässä oikean asiakkaan ovea. Tietysti opin edelleen koko ajan uutta, mutta on tämä jo selkeästi helpompaa. 


lapsiperheen arki, viikko, viikkokatsaus,



Viikon paras hedelmä: Ostin maanantaina kokeilumielessä lähikaupasta muutaman sweetien. Kaupassa kuvailtiin näitä hedelmiä makeiksi greipeiksi. Maisteltiin niitä samana iltana tyttöjen kanssa ja minä, sekä Little E ihastuimme niihin. Pikkusisko ei tästä uudesta makuelämyksestä juurikaan välittänyt. 


Viikon paras kirppislöytö: Tein löytöni taas Zadaa-sovelluksella, mutta tällä kertaa lasten puolelta. Olen jo pitkään ihastellut Gugguun jumpsuitteja, mutta en ole ollut valmis maksamaan niiden täyttä hintaa. Pihi, kun olen. Sitten satuin sattumalta löytämään kyseisen merkin vaaleanpunainen jumpsuitin Zadaasta ja todella kohtuulliseen hintaan. En lopulta voinut olla ostamatta. 





Meillä ei ole ollut tällä viikolla toimivaa ilmastointia, sillä ilmeisesti talven paukkupakkaset ovat olleet liikaa ilmastointikoneistolle. Mieheni (joka on koulutukseltaan ilmastointiasentaja) piti minulle pitkän luennon mahdollisesti tapahtuneesta ja viasta, mutta en ymmärtänyt siitä puoliakaan. Joka tapauksessa, viikolla yritettiin kestää huonoa sisäilmaa ja tuulettaa mahdollisuuksien mukaan. Mutta ikkunoiden selällään pitäminenkään ei auttanut. Sisälle tuli vain kylmä. 

Nyt kun tätä kirjoitan, ilmastointi toimii taas ja tilanne on normalisoitunut. Onneksi. Ja onneksi asutaan kerrostalossa, jossa huoltoyhtiö hoitaa tuollaiset jutut. Niin helppoa. 






Viikon yllättävin ehdotus: Sain sähköpostin, jossa tiedusteltiin mielenkiintoani osallistua tosi-tv-ohjelmaan. Etsivät ohjelmaan kuulemma bloggaavaa äitiä, jolla olisi tuoreet näkemykset kasvattamisesta. Kysely tuli täysin puskista. En edes tiennyt, että tekijät etsivät aktiivisesti ehdokkaita. Kieltäydyin kuitenkin kohteliaasti kunniasta, sillä kyseinen formaatti ei ehkä ollut minua varten. Mutta, jos Haluatko miljonääriksi-ohjelman tiimi kaipaa kisaajia, niin i'm in. 


Viikon paras löytö: Löysin meidän lähi-Lidlistä kuopukselle aivan ihanan valkoisen neuletakin. Olen kuullut hehkutusta Lidlin lastenvaatteista ja siksi päätin ostaa tämän luomupuuvillaisen neuleen. Tällä hetkellä muutaman euron neule vaikuttaa todell hyvältä löydöltä. 





Olen tällä viikolla käynyt läpi kuopuksen vaatteita. Kaivanut esiin isomman koon ja viikannut pienemmät säilöön tulevaa varten. Samalla olen kysellyt Little B:ltä, kuka antoi hänelle luvan kasvaa niin kamalan nopeasti. Se on aina yhtä haikeaa pakata se pienempi koko huolellisesti laatikkoon. Siinä pakkaa samalla laatikkoon yhden ainutlaatuisen aikakauden. Toki lasten kasvaminen tuo elämään paljon uutta ja ihanaa. 

Me keskustelimme tässä samalla myös vauvoista. Meidän molempia tyttöjä kiinnostaa nyt vauvat ihan todella paljon. Kumpikin leikkii päivittäin omalla nukkevauvallaan ja hoitaa sitä. 






Viikon paras facebookryhmä: Harmiteltuani ääneen sitä, ettei minulla ole omaa villasukkamummoa, minulle vinkattiin facebookin villasukkaryhmistä. Aionkin nyt tilata itselleni kahdet villasukat joltain innokkaalta käsityöläiseltä. 


Viikon paras dokkari: Tämä tuli Yleltä ja satuin olemaan täysin sattumalta telkkarin ääressä. Prisma: Vauvojen maailma on kolmiosainen dokumenttisarja, jossa tutkitaan vauvoja ja taaperoita uraauurtavalla tavalla. Minä näin kakkososan, joka oli niin mielenkiintoinen, että pakko katsoa myös kaksi muuta osaa. Tarkistin, että nämä löytyvät myös Areenasta. 





Kävin tällä viikolla viimein hakemassa postista Little B:lle tilaamani Stonzit. Jahkailin vähän luvattoman kauan niiden ostamisen kanssa, sillä en oikein osannut päättää mikä olisi paras ensikenkä taaperolle. Lopulta päädyin Stonzeihin, koska olen kuullut niistä niin paljon hyvää ja ne tuntuvat omasta mielestä pienelle kävelemään harjoittelijalle kaikkein mukavimmalta vaihtoehdolta. Eikä varmaan yllätä, ettei meille tullut violetteja vaihtoehtoja? 


Toivottavasti teillä on ollut oikein hyvä viikko. Palataan pian astialle.


Kirjahyllyprojekti & olohuoneen muutos

2019-01-23

Olen tuskaillut pitkään olohuoneen kuntoa. En ole oikein halunnut kutsua ketään meille kylään, koska tämä häiritsi minua.


klassisen boheemi koti, sisustus, sisustusinspiraatio, olohuone,


Nyt on vuorossa odotetuin postaus hetkeen. Tämä oli myös sellainen kotiprojekti, jonka valmistumisesta olen haaveillut pitkään. Meillä mikään ei tapahdu nopeasti jo sen vuoksi, että minä mietin ja vatvon mahdollisuuksia ihan loputtomiin. Niin tälläkin kertaa. Enkä tällä kertaa selvinnyt valinnasta itsenäisesti, sillä sain sisustuskonsultointia idoliltani Lauralta. Nyt olen kuitenkin enemmän, kuin tyytyväinen lopputulokseen. 


klassisen boheemi koti, sisustus, sisustusinspiraatio, olohuone,

klassisen boheemi koti, sisustus, sisustusinspiraatio, olohuone,

klassisen boheemi koti, sisustus, sisustusinspiraatio, olohuone,


Lähtötilanne olohuoneessa oli sellainen seitsemänkymmentäluvun tv-tason ja kirjahyllyn yhdistelmä, joka on ollut jo monta vuotta liian pieni kirjakokoelmalleni. Vaikka karsinkin tasaiseen pokkareita pois ja käytän nykyään yhä enemmän kirjastoa, iso osa kokoelmastani koostuu sellaisista kappaleista, jotka olen metsästänyt yksi kerrallaan antikvariaateista. Nyt ei kuitenkaan puhuta mistään hienosta, kattavasta ensipainoskokoelmasta, vaan läjästä old school-fantasiaa. Blogia pitkään seuranneet saattavat ehkä muistaa sen, että olen pohjimmiltani fantasianörtti. Valtaosaa näistä kirjoista ei enää löydy muuten kuin hyvällä tuurilla, jos tietää mistä etsiä, vaikka ne eivät olekaan harvinaisia ensipainoksia. Näin ollen, luopuminen ei tullut kysymykseenkään. Harras toiveeni on, että jonain päivänä voisin jakaa tyttärieni kanssa nämä fantasiamaailmat. 


klassisen boheemi koti, sisustus, sisustusinspiraatio, olohuone,

klassisen boheemi koti, sisustus, sisustusinspiraatio, olohuone,

klassisen boheemi koti, sisustus, sisustusinspiraatio, olohuone,


Koska kirjoista luopuminen ei tullut kysymykseenkään, mietin ratkaisuksi aluksi umpinaisia, matalampia kaappeja. Tuntui, että kaipaisin umpikaappien tuomaa rauhaa ja seesteisyyttä punertavan tiikkiviilutuksen jälkeen. Mutta kuten sanoin, sain sisustuskonsultointia sellaiselta melko luotettavalta taholta. Laura linkkasi joskus vuosi sitten Ikean Billy-ratkaisun oman bloginsa kommenttiboksiin ja siitä se ajatus sitten lähti. Puolivitriiniovet eivät tuntuneetkaan yhtään niin vieraalta ajatukselta. Arvoin pitkään mustanruskean ja valkoisen välillä. Mutta koska kaipasin olohuoneeseen vähän enemmän valoisuutta ja raikkautta, valkoinen voitti. Nyt en osaa edes kuvitella umpinaista säilytyskokonaisuutta. Puolivitriiniovet ovat ihan täydelliset. 


klassisen boheemi koti, sisustus, sisustusinspiraatio, olohuone,

klassisen boheemi koti, sisustus, sisustusinspiraatio, olohuone,

klassisen boheemi koti, sisustus, sisustusinspiraatio, olohuone,


Tv-tason valitseminen oli hieman haastavampaa. Meillä oli mieheni kanssa asiasta eri näkemys. Minä olisin halunnut matalan ratkaisun. Miehelleni muulla ei ollut väliä, kunhan taso olisi niin korkea etteivät lapset pääse sille. Taaperomme on kova kiipeämään ja läpsimään televisiota, joten ymmärrän huolen. Koska minä määräsin projektissa muuten, mieheni päätti tason korkeudessa, sillä se oli oikeastaan ainoa asia, johon hänellä oli mielipide. Tason väriksi tuli mustanruskea, joka sopii hyvin asunnon muuhun sisustukseen. Eikä tämä ole yhtä iso ja hallitseva, kuten kirjahylly, joka toimii paremmin valkoisena. 

Yksi mikä, minua harmittaa ihan valtavasti, on tv-tason ovet. Vielä sinä viikonloppuna, kun kävimme Ikeassa, sarjaan ei saanut peilitettyjä ovia, jotka olivat poistuneet joitain viikkoja sitten valikoimista. Nyt viikkoa myöhemmin, peilitetyt ovet ovat tulleet sarjaan uudelleen uutuutena. Näillä ovilla ilme olisi heti klassisempi. Todennäköisesti päädyn seuraavalla ikeareissulla päivittämään ovet niihin peilitettyihin versioihin. 


klassisen boheemi koti, sisustus, sisustusinspiraatio, olohuone,

klassisen boheemi koti, sisustus, sisustusinspiraatio, olohuone,

klassisen boheemi koti, sisustus, sisustusinspiraatio, olohuone,

klassisen boheemi koti, sisustus, sisustusinspiraatio, olohuone,


Rakastan olohuoneen päivitettyä ilmettä. Valkoisen kirjahyllyn ansiosta se on niin paljon raikkaampi ja lattialta vapautunut tila tuntuu valtavalta, vaikka sitä on tullut lisää ehkä 20 senttiä. 

Parasta projektissa on se, että meidän koti näyttää nyt meidän kodilta. Olen tuskaillut pitkään olohuoneen kuntoa, joka ei ole täysin näkynyt kuvissa, koska olen rajannut kirjahyllyn pääsääntöisesti pois kuvista. En ole oikein halunnut kutsua ketään meille kylään ketään, koska tämä häiritsi minua. Nyt tarvitsee enää löytää oma paikka enää muutamille tavaroille ja viedä viimeiset tavarat lahjoitukseen. 



Viikkokatsaus: Kirjahyllyprojekti, lumi-inferno & hullu kukkanainen

2019-01-21

Sen jälkeen minä oikeastaan istuskelin muutaman hetken teen kanssa sohvalla ja ihastelin kokonaisuutta. 


tammikuu, arki, perhe, viikkokatsaus, viikon parhaat,


Myönnän, että jopa tällainen ei-talvi-ihminen on alistunut näiden upeiden talvi-ilmojen edessä ja todeta, tämänkin vuodenajan olevan ihan kiva. Olen elänyt vahvasti uudestaan lapsuuteni talvia Limingassa ja muistellut muun muassa tarpomisretkiä mummuni kanssa. 

Mutta huumorintaju meinaisi loppua keskiviikkoaamuna, kun yritin hangessa työntää rattaita eteenpäin. Mietin useampaan kertaan dumppaavani rattaat sinne hankeen ja jatkavani lasten kanssa pelkällä pulkalla. Eihän kukaan olisi saanut niitä edes pöllittyä sieltä hangesta. 


Viikon kovin urheilusuoritus: Työntää rattaita ja vetää samalla pulkkaa lumi-infernon keskellä. Aamut ovat pahimpia, koska silloin teitä ei ole vielä aurattu. 


Viikon paras kuninkaallisjuttu: Kasvatan täällä seuraavan sukupolven kuninkaallisfania. Little E:n kanssa on tällä viikolla kuninkaallisista ja erityisesti siitä, että Ruotsissa asuu ihan oikeita prinsessoja. Erityisen innoissaan esikoiseni oli prinsessa Sofiasta. 


tammikuu, arki, perhe, viikkokatsaus, viikon parhaat,

tammikuu, arki, perhe, viikkokatsaus, viikon parhaat,

Little E esittelee oppimiaan jooga-asentoja. Tämän asennon nimi on apina.


Alkuviikko meni aika lailla kirjahyllyprojektin parissa puurtaessa. Me emme ottaneet huonekalujen kokoamiselle mitään aikarajaa. Sovittiin, että tehdään omalla tahdilla ja kyllä sitä kaaosta muutaman päivän jaksaa. Minulla oli maanantaina vapaapäivä, joten vietin sen ruuvimeisselin, kokoamisohjeiden, kahvin ja elokuvien kanssa. Illalla mies iski hyllyt seinään kiinni ja minä ruuvasin ovet paikoilleen. Sen jälkeen minä oikeastaan istuskelin muutaman hetken teen kanssa sohvalla ja ihastelin kokonaisuutta. 


Viikon paras äitijuttu: Kun esikoinen ravasi useampana iltana olohuoneen oviaukossa kuiskimassa ”minä rakastan sinua” ja ”hyvää yötä”. Yritä siinä nyt olla napakka ja johdonmukainen äiti, kun kolmevuotias vetelee juuri oikeista naruista. 


Viikon paras tarjous: Plantagenin ota 3 leikkokukkakimppua ja maksa 2. Tämä hullu kukkanainen hykerteli mielihyvästä, kun jonotin maksamaan kahta lilja- ja yhtä oksaneilikka nippua. 


tammikuu, arki, perhe, viikkokatsaus, viikon parhaat,

tammikuu, arki, perhe, viikkokatsaus, viikon parhaat,

Viikon hellyyttävin näky sulatti sydämeni lauantaina, kun palasin iltavuorosta.

tammikuu, arki, perhe, viikkokatsaus, viikon parhaat,


Olin tällä viikolla myös flunssassa. Kerrankin flunssa oli sellainen supernopea. Se ilmestyi yhdessä yössä ja oli täysin poissa parissa päivässä. Jos pitää sairastaa, kaikki flunssat saisivat olla tällaisia, nopeita. Itse ainakin inhoan niitä kolmeen viikkoon venyviä nuhakuumeita, kun ei tiedä onko kipeä vain okei. 


Viikon paras tuki: Kun päivä ahdistaa, työkaverit ovat tosi hyvä tuki. Sunnuntai oli aivan hirveä päivä. Kaikki meni vähän pyrstölleen ja minua itketti vähän koko ajan. Onneksi oli työkaverit, jotka onnistuivat piristämään ja tukemaan ihan tietämättään. Tätä yhteisöllisyyttä olen kaivannut vanhassa työpaikassa. Olen todella kiitollinen työkavereistani. 


tammikuu, arki, perhe, viikkokatsaus, viikon parhaat,


tammikuu, arki, perhe, viikkokatsaus, viikon parhaat,


Perjantai oli jotenkin todella onnistunut päivä. Se oli viimeinen vapaani ennen työputkea. Kävin kaupungilla ja vaikka en löytänyt kuopukselle Stonzeja, kuten olin toivonut, oli todella mukavaa olla hetki itsekseen. Kävin lounaalla Harun uudessa, isommassa ravintolassa. Kävin samalla hakemassa Kicksistä sellaisen silikonisen kasvojenpesulapun, ajatuksena kokeilla miten se vaikuttaa omaan ihooni. Toistaiseksi olen tykännyt. Näistä ihonhoitojutuista tulee tarkemmin juttua kun kokeiluni etenevät. Juuri nyt ihoni voi selkeästi paremmin.


tammikuu, arki, perhe, viikkokatsaus, viikon parhaat,


Huomenna esittelen viimein kirjahyllyprojektin ja olohuoneemme uuden ilmeen. Sen perään on jo kyselty, joten anteeksi, että olette joutuneet odottamaan.



Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
|

Your copyright

Your own copyright