Kuulumisia kuluneelta kuukaudelta

marraskuuta 27, 2018

Arki on mennyt nyt niin hurjalla vauhdilla eteenpäin, että en ole aivan ehtinyt sen mukaan. Erityisesti blogi uhkaa jäädä jalkoihin ruuhkavuosien keskellä. Ideoita kirjoittamiseen löytyisi kyllä, mutta aikaa ei. Uskon, että tämä ongelma helpottaa, kunhan vain totun uuteen arkeen. Olen vielä kankeana joutilaan mammaloman jäljiltä ja tämä uusi suunnitelmallinen arki tuli vähän puskista. Kyllä se tästä, ajallaan. Kunhan vielä oppisi taas hyödyntämään ne harvat valoisat hetket kuvaamiseen, niin hyvä tulisi. 

Tämä kevyt arjen kaaos tarkoittaa sitä, että minulla on muutama juttu, joista olisin halunnut kirjoittaa, mutta ne ovat yksinkertaisesti vain jääneet. Siksi kokosin nyt yhteen postaukseen kuulumisia kuluneelta kuukaudelta. 


Joulu, Kamppi, lapsiperheen arki,

Joulu, Kamppi, lapsiperheen arki,


✗ Meidän isänpäivä oli rauhallinen. Vietimme sen kotona ja leivoimme taaperon kanssa kauden ensimmäiset piparit isän omalle aamiaiselle. Taapero oli innoissaan päästessään painelemaan muotilla pipareita taikinaan. Vain taikinan maistelu vei voiton tästä aktiviteetista. Vaarassa oli, että piparit olisivat huvenneet jo ennen paistamistaan. 


✗ Tytöt olivat askarrelleet perhepäivähoitajan kanssa ihanat tipu-heijastimet lahjaksi isälle. Tipujen vartalo muodostui kummankin tytön omasta jalanjäljestä ja sen päälle oli liimattu silmät, sekä nokka ja heijastavia palasia. Kohta kolmevuotiaan silmät ja nokka olivat kutakuinkin oikeilla kohdillaan, mutta yksivuotiaan tipu oli aikamoinen kubistinen kokonaisuus. 


Joulu, Kamppi, lapsiperheen arki,

Joulu, Kamppi, lapsiperheen arki,


✗ Olin jo ihan varma, että tämä oppisopimushomma ei etenisi mihinkään vielä tämän vuoden puolella. Siksi minulle tulikin täytenä yllätyksenä, että pääsin allekirjoittamaan työsopimuksen nyt tämän kuun puolella. Töitä uudessa paikassa on viikko takana ja olen niin innoissani. Paljon asioita pitää palautella takaisin mieleen, mutta on ollut mukavaa huomata, miten jotkut asiat ovat jääneet jo ihan selkärankaan. Pikkuhiljaa kaikki alkaa mennä yhä luonnollisemmin ja löydän sen oman sisäisen hoitajani. Nyt yritän vain miettiä, miten saan tuotua sitä omaa persoonallisuuttani esiin hoitajan univormussa. Täytynee käydä ponnari ja avainnauhaostoksilla. 


✗ Mieheni on alkanut vasta nyt uuden työpaikkani myötä hahmottamaan, mitä ruuhkavuodet todella tarkoittavat. Vasta nyt sen vuoksi, että minun aikatauluni muuttuivat niin rajusti, että hän on ottanut enemmän vastuuta meidän tytöistä. On ollut mahtavaa, että tämä on mahdollistanut isälle ja tytöille enemmän yhteistä aikaa arjessa. Tähän asti minä olen ollut se meidän arjen pyörittäjä, nyt vastuu jakautuu edes hieman. Mikä on minusta vain ihanaa. 


Joulu, Kamppi, lapsiperheen arki,



✗ Tässä marraskuussa on ollut mahtavaa seurata, miten innoissaan meidän kohta kolmevuotias on lähestyvästä joulusta. Hän bongaa hiljalleen lisääntyviä jouluvaloja hoitomatkalta, sekä ostoskeskuksista ja huutaa kovaan ääneen; ”Äiti tuolla on taas jouluvaloja.” Hän puhuu vuoron perään niin joulusta, kuin syntymäpäivistään. Hän tietää nimittäin hyvin sen, että on syntynyt joulun alla. Stockmannin jouluikkuna oli varsinainen elämys tälle pienelle jouluttajalle ja sitä muistellaan hartaasti. Täytyy käydä kyseisellä ikkunalla vielä toisenkin kerran. 


✗ Ollaan mietitty, millaiset joulukalenterit hankitaan tytöille. Ei olla vielä ostettu mitään, mutta ollaan kyllä tutkittu tarjontaa. Olemme sopineet, että esikoinen on riittävän vanha yhteen suklaakalenteriin, mutta sen lisäksi ajattelimme hankkia toisen. Se toinen vain aiheuttaa päänvaivaa. Vaihtoehtoina on kirjakalenteri tai joku muu yllätyskalenteri. Hirveän vaikeaa yhden kalenterin ostaminen. Ajateltiin, että tehdään kalenterin ostamisesta vielä sellainen yhteinen tapahtuma ja käydään ostamassa ne yhdessä. Toki tässä aikaa olla jo vähän kiire, kun joulukuu kolkuttelee aivan nurkan takana. 


Joulu, Kamppi, lapsiperheen arki,

Joulu, Kamppi, lapsiperheen arki,


✗ Katsoin Yösyöttö-elokuvan, kun se tuli Elisan Aitioon. Elokuva oli kirjaa hauskempi ja innostuin, kun huomasin, että se oli kuvattu aivan meidän hoodeilta. Esimerkiksi Antin ja Paavon puisto on meidän lähileikkipuistomme. 


Seuraavaksi on tiedossa viimeiset 1-vuotispostaukset, kun olen viimein saanut otettua kuvia niihin liittyen. Tyttöjen sairastelut ja aurinkoiset säät osuivat sopivasti yhteen ja olen yrittänyt hyödyntää kaikki valoisat tunnit kuvaamalla.



You Might Also Like

0 Comments

Like us on Facebook