Näin tuot syksyn olohuoneeseen

syyskuuta 08, 2018

syksy, koti, sisustus, sisustusblogi, tuoksut, tuoksusisustaminen, syyskoti,

Vaikka päivät ovatkin olleet pääsääntöisesti lämpöisiä ja jopa kuumia, illat muistuttavat meitä siitä, että nyt on syksy. Tämä on koti-ihmisen parasta aikaa. Nyt ei tarvitse olla koko ajan liikkeessä nauttimassa kesäpäivistä, vaan nyt nautiskellaan toisilla tavoilla. Nyt hyggeillään luvan kanssa. Poltetaan kynttilöitä ja katsotaan Netflixiä, pehmoiseen torkkupeittoon kääriytyneenä. 

Kokosin yhteen muutaman kohdan, joilla tuon syksyistä ilmettä sisustukseen. 

syksy, koti, sisustus, sisustusblogi, tuoksut, tuoksusisustaminen, syyskoti,

syksy, koti, sisustus, sisustusblogi, tuoksut, tuoksusisustaminen, syyskoti,

syksy, koti, sisustus, sisustusblogi, tuoksut, tuoksusisustaminen, syyskoti,

Muuta ilmettä sisustustyynyillä. 

Tämä on ehkä kaikkien aikojen kulunein neuvo, mutta se pitää yhä vain paikkansa. Sisustustyynyillä ja uusilla päällisillä saa ihmeitä aikaan. Keväällä ja kesällä valitsen mieluiten vaaleita tai valkoisia päällisiä tuomaan kotiin raikkautta. Tähän aikaan vuodesta vaihdan tilalle tummempia sävyjä, mustaa ja harmaat, tuomaan kodikkuutta. Itse tykkään suosia myös ylellistä samettia tähän aikaan vuodesta. H&M Homelta löytyy esimerkiksi paljon kohtuuhintaisia samettityynynpäällisiä monissa väreissä. 

syksy, koti, sisustus, sisustusblogi, tuoksut, tuoksusisustaminen, syyskoti,

syksy, koti, sisustus, sisustusblogi, tuoksut, tuoksusisustaminen, syyskoti,

syksy, koti, sisustus, sisustusblogi, tuoksut, tuoksusisustaminen, syyskoti,

Tuo pehmeyttä ja mukavuutta torkkupeitoilla. 

Meillä on aina torkkupeittoja. Lämpimään vuodenaikaan ne ovat pellavaisia ja puuvillaisia. Nyt ne ovat pehmeämpiä ja muhkeampia materiaaleja. Ihan oikeaa villaa ne eivät ole, sillä oma varallisuus ei ole antanut vielä periksi niin paljon. Torkkupeittoja voi hyvin olla useampia. Ainakin meidän perheessä useammalle täkille on tarvetta, kun lapsetkin ottavat omansa. Ja meidän pienin sisustaja on viemässä niitä milloin minnekin. 

syksy, koti, sisustus, sisustusblogi, tuoksut, tuoksusisustaminen, syyskoti,

syksy, koti, sisustus, sisustusblogi, tuoksut, tuoksusisustaminen, syyskoti,

syksy, koti, sisustus, sisustusblogi, tuoksut, tuoksusisustaminen, syyskoti,

Käytä sisustuksessa metalleja. 

Tykkään suosia syksyisin erityisesti kullan ja kuparin sävyisiä metalleja sisustuksessa. Kulta on värinä onneksi niin klassinen, että se sopii joka aikaan ja sesonkiin. Samoin myös kromi. Metalleilla ei kyllä voi mitenkään osua harhaan, joten niitä kannattaa ehdottomasti kokeilla. Tuo meidän messinkijalkainen maljakko on muuten Jyskistä. 

syksy, koti, sisustus, sisustusblogi, tuoksut, tuoksusisustaminen, syyskoti,

syksy, koti, sisustus, sisustusblogi, tuoksut, tuoksusisustaminen, syyskoti,

syksy, koti, sisustus, sisustusblogi, tuoksut, tuoksusisustaminen, syyskoti,

Tuo syksyn värit sisälle kukissa. 

Ulkona on jonkin verran vielä luonnonkukkia ja kukkakaupat täyttyvät mitä upeimman värisistä kukista. Auringonkukkienkaan aika ei ole täysin ohitse, mutta oma suosikkini on syyshortensiat. Pääsääntöisesti suosin nimenomaan valkoisia kukkia, mutta silloin tällöin saatan sortua myös muun värisiin. Nyt, kun ruska tulee hitaasti, olen ostanut kotiin kukkia syksyn sävyissä. 

syksy, koti, sisustus, sisustusblogi, tuoksut, tuoksusisustaminen, syyskoti,

syksy, koti, sisustus, sisustusblogi, tuoksut, tuoksusisustaminen, syyskoti,

syksy, koti, sisustus, sisustusblogi, tuoksut, tuoksusisustaminen, syyskoti,

Hanki kotiin syksyinen tuoksu. 

Meidän lemppari on Pine forest-tuoksukynttilä, mutta tuoksu voi olla mikä vain. Mikä omaan syysfiilikseen sopii parhaiten. Tuoksuilla sisustaminen on loistava tapa ehostaa kotia. Kuka ei haistelisi mieluummin vaikka kukkasia, hikisten sukkien ja märän koiran sijaan. Kaiken lisäksi tällainen sisustaminen on nykypäivänä todella helppoa. Kynttilöiden ja huonetuoksujen lisäksi, jopa imuriin on mahdollista lisätä tuoksuja puuterin tai rakeiden muodossa. Kannattaa kuitenkin pitää tuoksumaailma rajattuna, eikä sekoittaa yhteen kaikkea mahdollista. Omaan nenään näin syksyn aikaan sopivat parhaiten juuri metsäiset tuoksut. Joulua kohti mausteisemmat, kuten kaneli. 


Tässä olivat omat vinkkini syyssisustamiseen. Toivottavasti tästä tarttui edes jotain uutta mukaan, vaikka osa neuvoista olikin kliseisiä, mutta toimivia.



You Might Also Like

0 Comments

Like us on Facebook