Slider

33 kysymystä & vastausta

2018-09-30

Useassa seuraamassani blogissa on kiertänyt tämä 33 kysymystä, joka on lähtenyt ilmeisesti liikkeelle kaimani blogista. Minä puolestani bongasin tämän Caritalta. Olen ehtinyt lukemaan jo useamman bloggaajan version ja vastasin nyt itsekin näihin kysymyksiin. En tiedä saavatko vanhat lukijat tästä mitään uutta irti, mutta jos sieltä löytyy uusia, te pääsette tutustumaan minuun kerta heitolla. 

33 kysymystä ja vastausta,

Avioliittoja? 

Ei yhtään. Haaveilen kyllä siitä, että menisimme mieheni kanssa naimisiin. Mieheni mielestä se ei ole välttämätöntä nykypäivänä. Haluaisin silti meidän näköiset häät ja haluan myös koko avioliiton. Haluan kutsua miestäni hubbyksi ja haluan olla itse rouva. Häiden ei tarvitse olla isot ja näyttävät, mutta haluaisin päivän olevan jollain tapaa ikimuistoinen. Eniten haluaisin karata. Sillä, jos lähtisin järjestämään pinterest-häitä, stressaisin itseni luultavasti hengiltä. 


Kihloissa? 

Tänä syksynä tuli täyteen kymmenen vuotta kihloissa. Jotain siitä minun naimisiinmeno halustani kertoo se, että minä olin se, joka kosi miestäni. Hän oli silloin riittävän hullu vastatakseen myöntävästi. Äitini onnitteli miestäni silloin, pilke silmäkulmassa, sanomalla; ”Otan osaa. Jennillä on vähän tuollainen taiteilijantemperamentti.” 


Lapsia? 

Aloitin blogini aikanaan, kun odotimme esikoista. Nyt meillä on jo kaksi ihanaa tytärtä. Little E on ihana, eloisa pian kolmevuotias, joka rakastaa musiikkia ja tanssimista. Baby B on tähän asti kaksikosta rauhallisempi osapuoli, mutta nyt vauvamme on ruvennut näyttämään myös sitä temperamenttista puoltaan. Äitiys on oikeasti parasta elämässäni ja olen todella onnellinen, että pitkän lapsettomuuden jälkeen pääsin lopulta kokemaan sen. 


Lemmikkejä? 

Juuri nyt ei ole. Meillä oli vielä reilu vuosi sitten kissoja, mutta he lähtivät viettämään eläkepäiviä anoppini luokse. Kissamme eivät olleet mitään lapsiperheen kissoja, vaan ennemminkin sellaisia ainoita lapsia. He viihtyvät oikein hyvin anoppini hoivissa ja nauttivat täysin rinnoin siitä, että kukaan ei häiritse päiväunia ja ruokakipot saavat olla rauhassa lattialla. 


Leikkauksia? 

Kaksi. Lapsena minulta leikattiin nielurisat ja pian kolme vuotta sitten minulle tehtiin hätäsektio pitkän käynnistelyn jälkeen. Olin hereillä, mutta rintakehäni kohdalla meni verho, joka peitti näkymän. Odotin jännityksellä, koska kuulen vauvamme ensimmäisen parkaisun. Sektiosta toipuminen meni hyvin, vaikka olikin pitkä prosessi. Olin kuitenkin todella onnellinen, kun toinen lapsemme syntyi luonnollisesti alakautta. Kuopuksen syntyessä minut kursittiin kyllä kasaan leikkaussalissa, mutta en osaa ajatella sitä leikkauksena. 

33 kysymystä ja vastausta,

Tatuointeja? 

Neljä. Pidän tatuoinneista ja voin kuvitella ottavani niitä vielä lisää. Tällä hetkellä minulla on jalassa ja selässä yhdet, sekä käsivarressa kaksi. Selkäni tatuointi on vielä kesken, koska en ole saanut sitä edistettyä. Kunhan taloustilanteemme tästä kohenee, aion palata neulan alle. 


Lävistyksiä? 

Tällä hetkellä minulla ei ole lävistyksiä, kuin korvissa. 3 ammuttua reikää ja yksi industrial vasemmassa korvassa. Minulla on kuitenkin ollut useampi lävistys suun alueella, kielessä ja nenässä. Suosikkini oli ehdottomasti kielilävistys ja olisin halunnut pitää sen hamaan loppuun asti, mutta ikävä kyllä se lähti kasvamaan ulos päin. Koko suun alueeni oli kipeä ja nieleminen oli mahdotonta ennen, kuin otin sen pois. En pidä täysin mahdottomana ettenkö vielä joskus ottaisi jotain johonkin. Juuri tällä hetkellä uusia lävistyksiä ei ole suunnitteilla. 


Muuttoja? 

Olen muuttanut elämäni aikana vain 6 kertaa. Olen siis selvinnyt aika vähällä. Nyt haaveilen kuitenkin muutosta isompaan kotiin, jossa lapsille olisi oma huone. 


Ampunut aseella? 

En ole. Enkä varmasti tule ampumaan. Kaikenlaiset aseet aiheuttavat minussa voimakkaita ahdistusreaktioita. Vaikka koskaan ei pitäisi sanoa 'ei koskaan', mutta tätä pidän hyvin epätodennäköisenä. 


Ottanut lopputilin? 

Kyllä. En ole koskaan saanut potkuja työstäni, mutta olen vaihtanut työpaikkaa joitain kertoja. Itse asiassa viimeisimmän työpaikkani irtisanomisaika päättyi juuri viime viikolla. Viihdyin kyseisessä työssä viisi vuotta. Nyt on aika keskittyä uusiin kuvioihin. 

33 kysymystä ja vastausta,

Ollut saaressa? 

Kyllä. Meillä ei ollut omaa mökkiä saaristossa, mutta teini-iässä olin mukana seurakuntamme nuorisotoiminnassa ja meidän käytetyin leirikeskuksemme sijaitsi pienessä saaressa. Siellä tuli vietettyä kesäisinkin useampia viikkoja leireillä niin leiriläisenä, kuin isosenakin. 


Autosi? 

Ei ole. Minulla ei ole koskaan ollut edes ajokorttia. Toistaiseksi Helsingissä asuessa olen pärjännyt hyvin ilmankin. En kuitenkaan sulje pois sitä vaihtoehtoa, että tulisin joskus kortin ajamaan. Kun lapset alkavat harrastamaan arki todennäköisesti helpottuisi ajokortin kanssa. 


Ollut lentokoneessa? 

Kyllä. En ole matkustanut koneella ulkomaille, mutta reissasin lapsena paljon Helsinki – Oulu väliä, kun vanhempani erosivat. 


Onko joku itkenyt vuoksesi? 

Kyllä. Eniten varmasti äitini. Olin hurja teini-ikäinen. 


Ollut rakastunut? 

Kyllä. Rakastun joka päivä uudelleen. 


Ollut ambulanssissa? 

Jotain kertoja. Esikoisen raskausaikana minulla oli selittämättömiä, kovia kipuja, joita käytiin pari kertaa selvittämässä ambulanssikyydillä. 


Luistellut? 

Kyllä. Ensimmäisessä koulussani, joka oli pieni maalaiskoulu, tytötkin luistelivat hokkareilla. Oli pienoinen kulttuurishokki, kun muutimme ison kirkon viereen ja täälläpäin tyttöjen piti luistella kaunareilla. Olin alvariinsa nenälläni jäällä, kun en osannut luistella piikeillä. 


Surffannut? 

En ole. Mutta tämä on laji, jota haluaisin oikeasti päästä kokeilemaan. 

33 kysymystä ja vastausta,

Ollut risteilyllä? 

Kyllä. Sekä Ruotsiin, että Tallinnaan on tullut matkustettua laivalla. Onko tässä maassa ihmistä, joka ei olisi ollut risteilyllä? Ennen lasten syntymää ja vähän sen jälkeenkin, kävimme mieheni kanssa säännöllisesti Radio Rock risteilyillä kuuntelemassa bändejä. Mies kaipaa näille reissuille, mutta minä voisin siirtyä tässä suhteessa jo eläkkeelle. 


Ajanut moottoripyörällä? 

Olen muistaakseni ollut pari kertaa kyydissä, mutta en ole itse ajanut. Mies kysy kerran, olisi siisti, jos meillä olisi oma pyörä ja hän voisi kyyditä sillä minua. Totesin, että saman tien voisimme hankkia minulle oman. Jossain vaiheessa haaveilin todella omasta pyörästä. 


Ratsastanut hevosella? 

Olen. Kun olen kasvanut hevostilalla, tältä ei voinut välttyä. Mutta olen minä myös harrastanut säännöllisesti ratsastusta ihan oma-aloitteisestikin. Äitipuolellani on edelleen muutama hevonen. 


Lähes kuollut? 

Kyllä. Silloin toisessa synnytyksessä repesin pahasti ja menetin 2,6 litraa verta. Siinä oli ilmeisesti ollut hengenlähtö lähellä. Tilanteen vakavuus selkeni minulle vasta viikkoja myöhemmin. Sillä hetkellä vain murehdin sitä, että menetin taas ne ensimmäiset tunnit vauvani kanssa. Onneksi suomessa on niin osaavaa sairaalahenkilökuntaa, että minut saatiin hoidettua kuntoon. Enkä ollut sairaalassa yhtään sen pidempään, kuin normaalisti.


Ollut sairaalassa? 

Kyllä jotain keroja. Viimeisimmät kerrat olivat Kättärillä ja Naistenklinikalla, jolloin molemmilla kerroilla saimme kantaa sairaalasta kotiin myös tyttäremme. Kummallakin kerralla vietimme sairaalassa hieman tavallista pidemmän ajan. Esikoisen paino laski syntymäpainosta niin paljon, että oli parempi jäädä pariksi päiväksi pidempään nostamaan sitä painoa. Kuopuksen kanssa minä jouduin osastolle aikaisemmin tarkkailuun, kun vauva oli laiska liikkumaan. Siellä me sitten pötköteltiin muutaman tunnin välein käyrillä. 

33 kysymystä ja vastausta,

Suosikkihedelmä? 

Kiivi, jolle olen lievästi allerginen. :( 


Aamu vai ilta? 

Ehkä vähän enemmän aamu. Minua ei haittaa herätä aikaisin, kunhan en joudu heräämään liian aikaisin. Illalla saatan kyllä simahtaa sitten todella nopeasti. Minusta on mukavaa mennä aamusta töihin ja päästä illaksi kotiin. Tämän vuoksi lähihoitajan työ ei ole ehkä se kaikkein paras työratkaisu, kolmine vuoroineen. 


Lempiväri? 

Pehmeä, kaunis harmaa. Harmaa on niin moneen taipuva ja kaunis väri. 


Viimeisin puhelu? 

Avomiehelleni. 


Viimeisin viesti? 

Watsappissa. Hovikuvaaja lähetti minulle instagramin kuvavirrassa ajelehtineen, pikkutuhman huumorikuvan. 


Nähnyt jonkun kuolevan? 

En ainakaan vielä. Tämä on muuten juttu, jota jännitän lähihoitajan työssä. Minä olen erikoistumassa sairaanhoitoon ja huolenpitoon, jolloin todennäköisesti työskentelen sairaaloissa ja vanhusten kanssa. Silloin kuolemaa ei voi mitenkään väistää. Vielä olen onnistunut välttelemään ensimmäistä kuolintapaustani. Eräässä harjoittelussa oli lähellä. Erään osaston potilaan kunto oli romahtanut yllättäen ja hän oli menehtynyt sinä aikana, kun olin viikkovapailla. Kuulin asiasta töihin palattuani. 


Kahvi vai tee? 

Molemmat. Kahvi auttaa käynnistymisessä ja jaksamisessa, teetä tulee juotua syksyisin ja talvisin. Nautin molemmista. Aloin juoda kahvia, kun odotimme esikoistamme, mutta minusta on tullut todella nopeasti, todella laatutietoinen. Enää mikä tahansa kahvi ei kelpaa. Rakastan hyvää kahvia ja olen valmis panostamaan siihen. Siksi meillä käytetään oikeastaan pelkästään Nespresson konetta, jota kutsun leikkisästi Fifiksi. Ennen viimeisintä raskautta rakastin tummapaahtoista, mutta raskauden aikana makunystyröilleni tapahtui jotain ja nykyisin uppoaa paremmin pehmeä keskipaahtoinen. 

33 kysymystä ja vastausta,

Paras piirakka? 

Vaikka rakastankin makeaa, niin vastaan siitä huolimatta äitini kinkkupiirakan. 


Kissa vai koira? 

Ennen olisin vastannut yksioikoisesti kissa, mutta nykyään puhumme mieheni kanssa enemmän koirista. Uuden lemmikin hankkiminen ei todellakaan ole vielä vuosiin ajankohtaista. Mutta katsotaan, mitä elämä tuo tullessaan. Sen verran erimielisyyksiä meillä on, että minusta pieni koira olisi ok, kun taas mieheni haaveilee isosta koirasta. 


Paras vuodenaika? 

Kevät. Luonto herää henkiin, ilmat lämpenevät, kaikki kiva on vasta edessäpäin. Muissakin vuodenajoissa on paljon hyvää ja näin aikuisena olen oppinut nauttimaan jokaisen vuodenajan hyvistä puolista. Mutta jos pitää nimetä yksi, niin sanon kevät. 



Mua itkettää, mutta olen ihan ok

2018-09-29

itkettää, itku, tunteet,

Sain tähän postaukseen idean Viennan ja Artun podcastista, jossa puhuttiin tunteista ja niiden näyttämisestä. Ajattelin nimittäin itse pitkään, että olen jollain tavalla vähän epänormaali, koska itken paljon. Tuttuni tietävät, että reagoin melkein kaikkeen kyyneleillä. Ja joskus se on tosi noloa. On nimittäin tilanteita, kun en haluaisi itkeä. Haluaisin olla vakavasti otettava, enkä itkupilli. Esimerkiksi silloin, kun päätin lähteä Vauvalta ja perustelin päätöstäni lähteä, itkeä vollotin puhelimeen. Itken riitatilanteissa, itken pelätessäni, itken, kun telkkarista tulee tietyn tyyppinen mainos. Itken lukiessani lehteä. Itken onnellisena, itken ahdistuneena. Itken, kun kuuntelen podcasteja ja tulee sopiva kohta. 

Mutta ehkä tässä kävi nyt selväksi se, että itken paljon. 

itkettää, itku, tunteet,

Raskauksien jälkeen tämä piirre on vain voimistunut. Ensin se oli helppoa laittaa hormonien piikkiin, mutta enää niitä ei voi käyttää tekosyynä. Joskus ajattelin, että tämä on jokin jäänne masennuksesta ja välillä itkuisuus on saanut hälytyskellot soimaan päässäni. Pelkään jatkuvasti, että sairauteni uusiutuu. Olen käynyt molempien raskauksien jälkeen juttelemassa psykologin kanssa varmuuden vuoksi. 

itkettää, itku, tunteet,

Mieheni ei osaa käsitellä itkuani. Varsinkaan silloin, kun riitelemme. Hän on kasvanut perhekulttuurissa, jossa se on ollut heikkouden merkki. Hän ei siis itse juurikaan itke. Tai jos itkee, aika usein hän peittää sen. Minä taas itken usein ja avoimesti. Se on hänestä vähintäänkin outoa. Miten yksi ihminen voi itkeä niin paljon?

itkettää, itku, tunteet,

Pikku hiljaa olen kuitenkin oppinut, että ehkä tämä itkeminen ei olekaan huono juttu. Itku ei ole ainoa asia, joka tulee herkästi. Tulen pienistä asioista todella iloiseksi. Eläydyn todella voimakkaasti esimerkiksi elokuviin ja kirjoihin, mikä tekee koko elämyksestä täydemmän. Nauran herkästi ja hersyvästi. Olen myös todella empaattinen ja pystyn eläytymään toisen tunteisiin. Pystyn ehkä näyttämään lapsilleni ajan kanssa, että kaikki tunteet ovat ok. 

En ole vain itkuinen, olen tunteikas ja se on ok. Mieluummin koen kaikki tunteet voimakkaasti, kuin elän elämäni tuntematta mitään tai tuntemalla vähän. 

itkettää, itku, tunteet,

Eli jos joskus itken seurassasi, todennäköisesti minulla ei ole mitään hätää. Minä vain reagoin voimakkaasti.



Pukeutumispöytä - Äidin oma paikka lastentarvikepaljouden keskellä

2018-09-28

korut, asusteet, korvakorut, Laa Laa Living, statement korvakorut,

korut, asusteet, korvakorut, Laa Laa Living, statement korvakorut,

Jokainen äiti tietää, millainen tavaravyöry tulee vauvan mukana. Siinä on vähän pakko tehdä tilaa vauvalle ja sen tavaroille. Omat tavarat saattavat joutua hetkeksi syrjään ja sinne, minne mahtuu. Varsinkin pienessä asunnossa näin käy helposti. Little E:n ensimmäiset puoli vuotta minulla ei ollut mitään selkeää paikkaa esimerkiksi koruilleni. Kuopuksen kanssa minun oli hieman helpompaa pitää kiinni pienestä omasta pukeutumistilastani. 

korut, asusteet, korvakorut, Laa Laa Living, statement korvakorut,

Mustan lipaston laatikoissa ovat Little E:n vaatteet, mutta sen päällä on minun korujani, kynsilakkojani ja Laa Laa Livingin seinäristikko, jossa roikkuu aurinkolasini ja korvakorujani. Ristikko on saatu yhteistyön yhteydessä. 

korut, asusteet, korvakorut, Laa Laa Living, statement korvakorut,


Minut tuntevat tietävät, että rakastan isoja statement korvakoruja. Tarttumaan oppineen ja kaikesta kiiltävästä kiinnostuneen vauvan kanssa, niiden pitäminen on tosin vähän hankalaa. Onneksi tämä vaihe ei kestä kauaa. 

korut, asusteet, korvakorut, Laa Laa Living, statement korvakorut,

korut, asusteet, korvakorut, Laa Laa Living, statement korvakorut,

H&M Homen lasisessa lippaassa minulla on riipukset, rannekorut ja pienemmät nappikorvikset. Töissä ja vauvan kanssa pienemmät korvikset sopivat isoja statement koruja paremmin. 

korut, asusteet, korvakorut, Laa Laa Living, statement korvakorut,

korut, asusteet, korvakorut, Laa Laa Living, statement korvakorut,

Aikaisemmin koruni olivat sellaisella simppelillä tarjottimella, mutta se oli todella epäkäytännöllinen. Pienet korvikset hukkuivat riipusten sekaan ja taapero pääsi turhan helposti niihin käsiksi. Lasinen lipas auttaa pitämään korut järjestyksessä ja 

korut, asusteet, korvakorut, Laa Laa Living, statement korvakorut,

korut, asusteet, korvakorut, Laa Laa Living, statement korvakorut,

Kesän aikana olen alkanut käyttämään yhä enemmän rannekoruja. Ne ovat kivoja, rentoja ja tuovat ilmettä asuun, kuin asuun. Kiinnostaisiko teitä postaus suosikki rannekoruistani? 

korut, asusteet, korvakorut, Laa Laa Living, statement korvakorut,

Toivoisin, että löytäisin jostain tähän vielä pienen peilin. Sellaisen katsetta kestävän meikkipeilin. Jos tiedätte mistä sellaisen voisi löytää, otan mielelläni vinkkejä vastaan.


Eteenpäin elämässä

2018-09-27

Tein tuossa viimeisen työvuoron vanhassa työpaikassani. Sen piti olla alun alkaenkin sellainen välivaihe. Halusin työn, jonka avulla saisin kiinni rutiineista ja samalla mietittyä, mitä haluaisin tehdä elämälläni. Työssä oli paljon hyviä puolia. Se oli lähellä kotiani, se oli aika helppoa työtä ja se oli vakituinen. Tässä samassa työpaikassa vierähti lopulta viisi vuotta ilman, että sitä oikein huomasikaan. Toki, ehdin tässä välissä saamaan myös kaksi lasta, mutta suurin osa siitä ajasta on mennyt töitä tehden. 

Siinä samalla, kun minä hoidin hommani, vakituinen työpaikka teki tehtävänsä. Toivuin ja pääsin jaloilleni masennuksen jälkeen. Sain sitä kautta itsekunnioitusta ja hiljalleen tulevaisuuden suunnitelmatkin alkoivat selkiytyä. 

työelämä, oppisopimus, opiskelu, työ,

Olisin kaivannut uusia tuulia jo Little E:n syntymän jälkeen. Mutta koska toivoimme hartaasti toista lasta, sovimme yhdessä mieheni kanssa, että en lähde etsimään uutta työtä ennen sitä. Nyt bebe on jo hoidossa ja kuten kerroin Äärimmäisen kiitollinen-postauksessa, tulevaisuus alkaa selkiytyä. Toivon mukaan saan pian kaiken oppisopimukseen liittyvän järjestykseen ja pääsen aloittamaan siellä. Toivon myös, että tämän alun takkuilun jälkeen, homma sujuisi paljon jouhevammin. Tässä samalla käynnistelen tätä someassarin hommaa, unohtamatta tietenkään blogia. 

Uudet kuviot tarkoittavat tosin sitä, että minun täytyy löytää uusi rytmi kirjoittamiselle. Alussa saattaa toki olla hieman haastavaa, mutta kyllä se siitä. Moni muukin pitää blogia päivätyön ohella. 

Nyt vain käännetään uusi lehti elämässä ja käännetään nokka kohti uusia seikkailuita.



Helppo & herkullinen omenapiirakka

2018-09-26

Me leivottiin sunnuntaina omenapiirakka. Some on ollut viime aikoina täynnä erilaisia omenapiirakoita ja -kakkuja, joten ihmekös tuo, jos sitä on alkanut kaipaamaan kahville kaveria. Meillä leivotaan harvoin, koska tähän asti minä olen ollut ainoa, joka ne leipomukset on syönyt. Onneksi olen hiljalleen saamassa jälkikasvustamme herkuttelukavereita, joten voin alkaa leipomaan vähän useammin. 

omenapiirakka, piirakka, resepti

omenapiirakka, piirakka, resepti

omenapiirakka, piirakka, resepti

Koska minusta on kyse, leipominen ei sujunut täysin ongelmitta. Totesin vasta leipoessa, että kermaviiliä olisi pitänyt olla kaksi purkkia. Eihän siinä auttanut, kuin improvisoida. Nappasin vauvan varastoista yhden Piltin sosepurkin ja lisäsin sen täytteeseen. Piirakasta tuli ihan superhyvää. Tein pari muutakin muutosta alkuperäiseen reseptiin, joten jaan omani nyt teidän kanssanne. 

omenapiirakka, piirakka, resepti

Pohja: 

150g voita 

¾ dl ruokosokeria 

1 muna 

1 ½ dl vehnäjauhoja 

½ tl leivinjauhetta 

3 ½ dl kaurahiutaleita 


Täyte: 

3-4 kotimaista luomu omenaa 

1 tlk kermaviiliä 

1 prk Piltti omenasosetta 

1 muna 

½ dl ruokosokeria 

2 tl vaniljasokeria 

1 tl kanelia 

1 puristettu sitruuna 


Sulata kattilassa voi ja lisää siihen sokeri. Sekoita keskilämmöllä niin, että sokeri sulaa. Lisää kananmuna koko ajan sekoittaen. Seoksesta pitäisi tulla kinuskimaista. 

Sekoita keskenään kuivat aineet. Yhdistä seokset ja sekoita taikina. 

Painele taikina tasaiseksi piirakkavuokaan. 

Pese ja viipaloi omenat. Asettele viipaleet haluamallasi tavalla pohjalle. Sekoita loput täytteen aineksista keskenään ja kaada seos omenaviipaleiden päälle. 

Paista 200 asteessa 30 minuuttia. Anna jäähtyä ja tarjoile. 


omenapiirakka, piirakka, resepti

omenapiirakka, piirakka, resepti

omenapiirakka, piirakka, resepti

Little E oli minulle leivontakaverina ihan alusta asti. Nostin hänelle tuolin työtason viereen, josta hän seurasi leivontaa alusta loppuun asti. Hän pääsi myös ensimmäistä kertaa taikinanjäämien makuun, mikä oli kuulemma parasta. Tunti jonka aikana piirakka oli ensin uunissa ja sitten jäähtyi, taisi olla tähän mennessä taaperon elämän pisin. 

Tämä piirakka onnistui niin hyvin, että varmasti leivotaan uudestaan.



Samettimekko & neule

2018-09-25

Hankin tässä hetki sitten jalustan ja olenkin treenannut kaukolaukaisimen käyttöä viime aikoina. Vaikka minulla onkin muutama luottokuvaaja, näin arjen alettua, on vaikeaa löytää yhteistä aikaa kuvaustreffeille. Ja mieheni ei varsinaisesti nauti valokuvaamisestani, joten yritän säästää häntä siltä. Nyt, voin jalustalla kuvata asuja kotona ja jakaa teille pukeutumisinspiraatiota hieman useammin. Minä nimittäin haluan jakaa asuja teidän kanssanne enemmän ja nyt siihen on hyvä keino. 

Toivottavasti tekin pidätte tästä mahdollisuudesta. 

päivän asu, plus size, plustyyli, neule, samettimekko,

Rakastan tämän syksyn slip skirt muotia, jossa silkkihame yhdistetään muhkeisiin neuleisiin ja isoihin lenkkareihin. Minulla on sen verran komplekseja jäljellä oman kroppani kanssa, että en vielä pukisi ylleni slip skirtiä. Joten minun versioni on maailman mukavin samettimekko yhdistettynä neuleeseen ja nilkkureihin. 

päivän asu, plus size, plustyyli, neule, samettimekko,

päivän asu, plus size, plustyyli, neule, samettimekko,

Samettimekko on alelöytö Lindexistä. Ostaessani mekon ajattelin, että se on ihan kiva. Siitä on kuitenkin tullut yksi lempivaatteistani. Se on kaunis ja mukava päällä. Harmaa neule on tämän syksyn suosikkini, joka näkyy myös tässä asussa. Tähän asti se on ollut loistava takin korvike, nyt se alkaa kuitenkin kaivata takkia kaverikseen. 

päivän asu, plus size, plustyyli, neule, samettimekko,

päivän asu, plus size, plustyyli, neule, samettimekko,

Neule H&M 

Mekko LINDEX 

Nilkkurit ZADAA Second hand 

Korvakorut H&M 

Riipus IBERO 

Rannekorut MASSIMO DUTTI/ HELMI ON HELMI



Äideistä, sisustajista ja epäaidoista ihmisistä

2018-09-24

Pystyn yleensä seuraamaan erilaisia mielipidekohuja ja keskusteluja aika tyynesti. Ihmisillä on valtavasti erilaisia mielipiteitä, eikä yksikään heistä varmasti muuta omaansa siksi, että joku muu on heidän kanssaan eri mieltä. Pystyn ymmärtämään monenlaisia näkemyksiä, vaikka olisin itse eri mieltä. Mutta nyt törmäsin johonkin, joka sai minultakin karvat nousemaan pystyyn. En siis osaa olla tässä asiassa hiljaa.

feikki, aito, epäaito, epäaito ihminen, aito ihminen, kohu,

Suomalaisissa sisustusblogipiireissä kuohuu näin Habitaren jäljiltä. Tämä on otollista aikaa ilmaista omia mielipiteitään sisustamisen saralla ja moni on niin tehnytkin. 

Aika usein saan hämmästellä äiti-ihmisten kärkkäitä mielipiteitä ja toisten solvaamista mitä tulee imetykseen, kantoliinoihin, vauvansoseisiin yms. Mutta eivät nämä muutkaan keskusteluryhmät ole aina sen parempia. Sisustuspiireissäkin osataan tämä vastakkain asettelu. Sisustajien kantoliinat ja -reput ovat parketti ja laminaatti. Kuten Laura puki sen sanoihin; ”Kotiaan saa sisustaa, kunhan sen tekee sisustuspiireissä hyväksytyllä tavalla.” Eli ei kannata ainakaan tehdä lattiaa väärästä materiaalista. 

feikki, aito, epäaito, epäaito ihminen, aito ihminen, kohu,

Olen huomannut, että näissä vastakkainasetteluissa unohdetaan monesti se inhimillinen puoli. Oli kyseessä sitten äidit tai sisustajat. Vauvaansa pullosta ruokkivat äidit tuomitaan heti. Eikä kenellekään tule mieleen se, että ehkä kyseinen äiti toivoi sydän karrella imettämistä ja se epäonnistui silti. Tai kantoreppu on silti väärä tapa, vaikka vauva ei itse viihtyisi millään liinassa. Enkä aio edes aloittaa värikkäistä ja neutraaleista lastenvaatteista. Helposti unohdetaan se, että yleensä perheet tekevät ne itselleen parhaiten sopivat ratkaisut. 

Sama pätee näihin lattia ja sisustushommiin. Minusta on suorastaan pöyristyttävää väittää, että jäljitelmämateriaalin käyttäjä olisi myös epäaito ihminen

feikki, aito, epäaito, epäaito ihminen, aito ihminen, kohu,

Sisustusvalinnoissa pitää oikeasti muistaa se, että kaikilla on erilaiset budjetit, resurssit ja intressit rakentaa omaa kotiaan. Jokainen luo oikeasti sen kodin parhaan mahdollisen lopputuloksen itselleen niillä resursseilla, joita on. Kaikilla ei ole varaa käyttää luonnonmateriaaleja. 

Eikä tämä jäljittelykulttuuri ole edes mikään nykypäivän juttu. Ennen ei ollut laminaatteja, mutta talonpojat maalasivat punamullalla huonekalujaan, yrittäessään jäljitellä pappilan kallista mahonkikalustoa. Entä tiesittekö, etteivät Ateneumin näyttävät tammiset pariovet ole tammea laisinkaan. Ne ovat mäntyä, joiden pinnalle on joku maalari kaljalla ja pigmentillä ootrannut tammijäljitelmän. Eikä se tee niistä ovista yhtään sen epäaidompia. Minusta ne ovat taideteos itsessään ja sopivat hyvin taidemuseoon. Ja puu- ja kivilajien jäljitteleminen oli siihen aikaan todella tavallista, kun ei täällä Suomessa ole mitään marmoriesiintymiä. Minäkin osaan jäljitellä kaljalla ja pigmentillä muutamaa ei puulajia ja useampaa kiveä. Ja kaiken lisäksi olen siinä hyvä. 

Sisustan meidän kotia melko rajallisella budjetilla. Ilman toisen asteen koulutusta työpaikkoja on tarjolla aika rajoitetusti, eikä niissä palkka ole päätä huimaava. Kaiken lisäksi asuminen ja ruokakin maksavat, jolloin sisustuskassaan ei kovin montaa lanttia jää. Haaveilen monesta designklassikosta, mutta juuri nyt meillä ei ole resursseja sellaisiin. Toivottavasti joskus voisin toteuttaa jonkun näistä haaveista, mutta siihen asti mennään niillä, joihin on mahdollisuus. 

feikki, aito, epäaito, epäaito ihminen, aito ihminen, kohu,

Haluaisin suosia kaikessa enemmän luonnonmateriaaleja ja yritänkin syynätä materiaalitiedot huolellisesti, mutta aina budjetti ei vain taivu esimerkiksi vaatteissa. Ja tiedän sanonnan ettei köyhällä ole varaa ostaa halpaa. Mutta entä jos tämä köyhä on hieman hutilo esimerkiksi pyykinpesuasioissa ja onnistuu pilamaan sen sadan euron cashmereneuleen kolmen käyttökerran jälkeen? Ei hyvä. Vaikka ostankin keinotekoisia materiaaleja, en osta yli omien tarpeitteni ja käytän esimerkiksi 95% vaatteistani täysin loppuun. Jämät kierrätän. Sen 5% pistän kiertoon. Joko myyn ne itse tai sitten vien Kierrätyskeskukselle. 

feikki, aito, epäaito, epäaito ihminen, aito ihminen, kohu,

Ja mitä tulee itsensä meikkaamiseen ja ehostamiseen, niin silloin, kun innostuin meikkaamisesta, olin noin 40 kiloa painavampi. Olin todella isossa kriisissä oman painoni ja kokoni kanssa. Tuntui, että oli mahdotonta löytää kauniita, itselle sopivia vaatteita. Sitten totesin, että meikkaamalla, isokokoinenkin tyttö voi näyttää kauniilta. Ajattelin, että meikki sopii kaikille koosta huolimatta. Toki ajattelen nykyisin aivan eri tavalla, mutta silloin tilanne oli toinen. Silloin tämä ajattelutapa auttoi minua selvimään monesta päivästä.

Ja edelleen vaikka painoni on pudonnut huomattavasti, tykkään meikillä korostaa niitä kasvojeni parhaita puolia. Ihan samoin, kun siivoan ja kuvaan kotiani, haluan tuoda esiin ja näyttää ne kotini parhaat puolet, enkä sitä ylitse tursuavaa pyykkikoria. 

Tekeekö tämä kaikki minusta epäaidon ihmisen? 

feikki, aito, epäaito, epäaito ihminen, aito ihminen, kohu,

Tässä on nyt postauksen täydeltä tuohtunutta höpinää, joten kokeilen tiivistää. Voidaanko lopettaa vastakkain asettelu ja tuomitseminen, ihan jokaisella saralla? Se, annetaanko vauvalle purkkiruokaa tai valitaanko lattiaksi laminaatti tai onko se neule nyt oikeasti villaa, ei tee kenestäkään huonoa ihmistä. Yritetään muistaa, että ihmisiä tässä vain ollaan, eri lähtökohdista. Jokainen yhtä aito ja kaunis omalla tavallaan.



HBO:n sarjasuosikit

2018-09-23

Siitä on pieni ikuisuus, kun lupasin listata teille HBO:n sarjasuosikkini. Netflix-sarjoja ja suomalaista draamaa olenkin jo listannut aiemmin, mutta tämä on jäänyt roikkumaan. Nyt otin viimein itseäni niskasta kiinni. Ja mikä sen parempi hetki tarttua aiheeseen, kuin hämärtyvien syysiltojen aika. 

HBO:lta katson sarjoja todella laajalla skaalalla. Listaltani löytyvät kohudraamaa, fantasiaa, historialista sarjaa, sekä klassikoita. Itse asiassa tällä listalla näkyy ehkä kaikkein selkeimmin oma sarjamakuni. 

Vikings, Little Big Lies, The Handmaid's Tale, The Affair, Black Sails, sarjasuosikit, HBO Nordic, sarjoja

Vikings 

Viikinkejä me alettiin katsomaan aikanaan miehen kanssa yhdessä. Saatiin katsottua ensimmäinen kausi kimpassa, sitten alkoi tökkiä. Lopulta minulla meni hermo ja tästä tuli minun sarjani. Vikings on ihan älyttömän hyvin tehty ja mielenkiintoinen. Se kertoo viikingeistä, jotka lähtevät etsimään uuttaa maata täynnä rikkauksia ja päätyvät Englantiin. Retkeä johtaa Ragnar Lothbrok, jonka elämä muuttuu monella tapaa tämän retken jälkeen. Sarjassa kuvataan hienosti ryöstöretkien lisäksi heidän kulttuuriaan ja elämäntapojaan. Erityisen kiehtovaa on viikinkien horjumaton usko ja luotto omiin jumaliinsa ja se, että kuolema on vain kuolemaa, sellaista mitä ei pidä pelätä. Suosittelen, jos historialliset sarjat kiinnostaa. 


The Affair 

Minä innostuin The Affairista, vasta kun sen ympärillä vellonut kohu oli helpottanut. Muistan, että sarjaa kohuttiin kun joidenkin mielestä se teki pettämisestä hyväksyttävää. Siitä en tiedä, mutta kuten nimikin jo kertoo, sarjassa seurataan Noahin ja Allisonin suhteen etenemistä ja miten se vaikuttaa heidän avioliittoihinsa. Kesäromanssi Long Islandilla pistää monen ihmisen elämän täysin sekaisin. Pidän erityisesti siitä, miten sarjan kerronta on tehty ja miten hahmojen pään sisään pääsee ihan uudella tavalla. Tarina kerrotaan erikseen, erillisinä muistikuvina eri hahmojen näkökulmasta. 

Vikings, Little Big Lies, The Handmaid's Tale, The Affair, Black Sails, sarjasuosikit, HBO Nordic, sarjoja

Game of Thrones 

Game of Thrones on ansainnut hyvin lyhyessä ajassa kulttisarjan maineen, enkä ihmettele miksi. Tämä on sarja, joka fantasiapohjastaan huolimatta on sellainen, jota olen suositellut miehellenikin. Hän ei siis välitä ollenkaan fantasiasta. Se perustuu George R. R. Martinin Tulen ja jään laulu-kirjasarjaan ja on suoraan sanottuna koukuttava. Martin toimii muuten itse yhtenä sarjan vastaavista tuottajista ja pyrkii käsikirjoittamaan yhden jakson jokaista kautta kohti. Sarja kulkee siis erinomaisesti käsi kädessä kirjojen kanssa, jota minä arvostan valtavasti. 


Black Sails 

Tätä sarjaa seuraamme yhdessä mieheni kanssa. Se kertoo merirosvoista, hyvin eri tavalla, kuin esimerkiksi Pirates of the Carribean, joka on suorastaan romanttinen tulkinta merirosvoudesta. Tarina sijoittuu merirosvouden kulta-aikaan 1700-luvulle ja Nassaun merirosvokaupunkiin. Kapteeni Flint saa selville legendaarisen espanjalaisen aarrelaivan reitin ja rupeaa valmistelemaan miehistöä matkaan. Ilman juonia ja petkutusta tästä ei tietenkään selvitä. 

Vikings, Little Big Lies, The Handmaid's Tale, The Affair, Black Sails, sarjasuosikit, HBO Nordic, sarjoja

The Handmaid's Tale 

The Handmaid's Tale perustuu Margaret Atwoodin romaaniin Orjattaresi ja on varmaan tämän ajan puhutuimpia sarjoja. Ympäristökatastrofin jälkeen suurin osa naisista on hedelmättömiä ja ne vähät hedelmälliset naiset alistetaan synnytyskoneiksi. Viivytin sarjan aloittamista mahdollisimman pitkään, sillä monet sanoivat sen olevan ahdistava. Sitä se on, mutta ei sellaisella tavalla kuin aluksi itse ajattelin. Minusta sarjan kiehtovuus on siinä, että tämä dystopia voisi olla ihan mahdollinen. En usko zombi-invaasioon, mutta tämän voisin nähdä mahdolliseksi. 


Big Little Lies 

Big Little Liesin piti olla aluksi minisarja, mutta toisesta tuotantokaudesta on jo ilmoitettu. Sarjan näyttelijäkaarti on aivan häkellyttävän upea. Sarjan pääosissa nähdään muun muassa Reese Withersoon, Nicole Kidman ja Alexander Skarsgård. Toisella tuotantokaudella tullaan näkemään myös Meryl Streep. Tarina kertoo viidestä hyväosaisessa pikkukaupungissa asuvasta äidistä, joiden kenenkään elämä ei ole aivan sitä, miltä näyttää. Hiljalleen valheet alkavat paljastua ja homma karkaa käsistä. 


HBO on täynnä hyviä, laadukkaita sarjoja, joten kannattaa käydä tutustumassa valikoimaan. Sieltä löytyy taatusti jokaiselle jotain. Nyt on myös tullut joitain uusia, jotka lisään ehdottomasti katsontalistalleni. Jaan muuten blogin facebookissa aina silloin tällöin HBO:n julkaisuja uusista sarjoista ja kausista. Kannattaa seurata.



Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
|

Your copyright

Your own copyright