Viimeisiä päiviä kotona & yksi kolmevuotias

elokuuta 20, 2018


Hei tyypit. Meillä on täällä oikein kunnon loppukesän myrsky. Vettä tulee vaakaan ja naapuripihan puut ovat ihan mutkalla tuulen vuoksi. Juuri nyt ei kauheasti huvita ulkona olla. Oikeastaan tämä on tosi virkistävää ja tervetullutta. Laiton aamulla kynttilät palamaan ja nautiskellaan sisällä tunnelmasta.
Sadepäivä sopii hyvin viime viikon läpi käymiseen.

Viikon kootut, arki, lapsiperhe, perhe, lapset, vauvavuosi,

🗙Päällimmäisenä mielessä on se, että tämä viikko on vauvan viimeinen viikko minun kanssani kotona. Äitiysloma vaihtui kesälomaksi ja ensi kuussa häämöttää töihin paluu. Sitä ennen tutustutaan kuitenkin rauhassa ja vauvantahtisesti perhepäivähoitoon. Tällä viikolla mama on ollut erityisen läheisyyden kipeä ja meillä onkin vauvan kanssa halittu, pusuteltu, pötkötelty ja nautittu yhteisestä ajasta, nyt kun se on ollut mahdollista. Edelleen ihan uskomatonta, että tämä vauvavuosi alkaa olla lopuillaan ja me ollaan tässä töihin paluun kynnyksellä. Onneksi, tiedän jo kokemuksesta, että edessä on vielä paljon mahtavia juttuja ja on siinä perusarjessakin oma viehätyksensä.
Lisäksi, tiedän myös kokemuksesta, kun yhteinen aika lasten kanssa on rajallinen, siitä osaa ottaa ihan eri tavalla kaiken irti. Pyrin nytkin olemaan mahdollisimman läsnä koko ajan. En kuitenkaan kiellä etteikö sitä tulisi vähän turhan usein selattua instagramia, silloin kun huomiota voisi antaa lapsille. Eli tämä tekee varmasti hyvää.

Viikon kootut, arki, lapsiperhe, perhe, lapset, vauvavuosi,

🗙Olin tällä viikolla viittä vailla kiikuttamassa kahvikonettani huoltoon. Pari päivää kahvi nimittäin maistui niin käsittämättömän pahalta ettei tosikaan. Koska olen huoltanut konettani asiaan kuuluvasti, epäilin myös omaa makuaistiani. Kunnes älysin katsoa jääkaappiin. Tällä viikolla Helsingin keskustassa oli jonkinlainen maitokato. Mieheni oli nimittäin kuulemma käynyt työpäivän jälkeen useammassa kaupassa, jossa maito oli ollut loppu. Hän oli päätynyt sitten tuomaan meille laktoositonta maitojuomaa. Ja voi luoja, se oli suoraan sanottuna hirveää. Ei tarvinnut onneksi lähteä viemään kahvikonetta huoltoon. Kaupassa käynti riitti.

Viikon kootut, arki, lapsiperhe, perhe, lapset, vauvavuosi,

🗙Isoin juttu tällä viikolla oli ehdottomasti siirtymiseni Kaksplussalle. Olen edelleen niin innoissani tästä siirrosta, sillä oma brändini tuntuu sopivan niin paljon paremmin yhteen Kaksplussan kanssa. Ja tällä tavalla mun ei tarvitse luopua mistään. Saan pitää oman ulkoasun ja keskittyä omaan tekemiseen. Tämän ansiosta mulla on todella hyvä draivi, vaikka pientä muuttokaaosta tässä onkin ollut. Nyt kun pystyn keskittymään vain kirjoittamiseen, niin se helpottaa.

Viikon kootut, arki, lapsiperhe, perhe, lapset, vauvavuosi,

🗙Olen ollut viikolla todella paljon yksin kotona iltaisin. Mieheni on tehnyt todella pitkää päivää töissä ja aika usein olen ehtinyt mennä jo nukkumaan ennen, kuin hän on edes tullut kotiin. Aamuisin hän on jo lähtenyt, ennen kuin kukaan muu meistä on edes herännyt. Hieman hirvittää vain ne aika vähäisiksi jääneet yöunet, mutta siitä syystä annoinkin hänen nukkua viikonloppuna rauhassa. Kaksiossa sellainen täysi hiljaisuus kahden lapsen kanssa on lievästi mahdotonta, mutta onneksi hän raahautui sunnuntai-iltana nukkumaan samaan aikaan tyttöjen kanssa. Onhan tämä rankkaa, mutta yhdessähän tätä kaikkea perheen eteen tehdään. Arvostan jokaista ylityötuntia, jonka hän meidän vuoksi tekee. Vastavuoroisesti minä huolehdin siitä, että kotona on kaikki hyvin.

Viikon kootut, arki, lapsiperhe, perhe, lapset, vauvavuosi,

🗙Tiedättekö mitä huomasin? Tänään on Big mamas homen kolmevuotis synttärit. Tasan kolme vuotta sitten julkaisin ensimmäisen postaukseni. Täytyy sanoa, että olen tullut todella pitkälle, siitä päiväkirjamaisesta blogista, jolla tämä koko juttu alkoi. Tästä pääset ekaan postaukseen, jos kiinnostaa käydä lukemassa. Kuten sanottu, pitkälle on tultu. Sain Colour outside the lines-blogin Susannalta juuri hauskan haasteen, joka sopii hyvin blogin synttärien kunniaksi. Yritän saada sen teille huomiseksi ulos.



xx
Jenni S.

You Might Also Like

0 Comments

Like us on Facebook