Kesäkoti ja hieman kuulumisia - Hiljalleen lähestyvä syksy, kiirettä ja huomionhakuinen taapero

elokuuta 01, 2018


kesäkoti, koti, sisustus, olohuone, hortensia, simpukat,

Nyt pitelee kiirettä. Minulla on tässä työn alla yksi iso projekti, jonka haluaisin saada tehdyksi aika nopeasti. Samaan aikaan tässä pitäisi pyörittää tätä perhearkea, sekä kirjoittaa blogia. Tämän lisäksi bebe on saanut jostain inhottavan flunssan. Mikä puolestaan on saanut taaperon väittämään, että hänkin on kipeä. Huvittavaa, sillä ei hän ennen ole yrittänyt tällä tavalla huijata. Mutta ymmärtäähän sen, että isompikin kaipaa äidin huomiota.

kesäkoti, koti, sisustus, olohuone, hortensia, simpukat,

kesäkoti, koti, sisustus, olohuone, hortensia, simpukat,

kesäkoti, koti, sisustus, olohuone, hortensia, simpukat,

Mutta täytyy sanoa, vaikka välillä, että olen nauttinut suunnattomasti, kun äitiyslomalla on ollut mielekästä tekemistä. Siitäkin huolimatta, että välillä on loppunut, niin kädet, kuin hermot ja aikakin kesken. Ilman blogia moni kiva asia olisi jäänyt kokematta. On ollut valokuvaustreffejä, mielenkiintoisia tilaisuuksia ja vaikka mitä. En ole jäänyt vauvan kanssa neljän seinän sisään ja kotona minulla on ollut myös mielekästä tekemistä. Tietysti on aivan ihanaa olla vauvan kanssa kotona, mutta kyllä se oma pää pysyy paremmin kasassa, kun on vähän muutakin ajateltavaa.

kesäkoti, koti, sisustus, olohuone, hortensia, simpukat,

kesäkoti, koti, sisustus, olohuone, hortensia, simpukat,

Niin, minähän palaan pian töihin. Äitiyslomaviikot vähenevät huimaa tahtia ja se todellinen arki sen, kuin lähestyy. Siksi yritänkin saada nyt mahdollisimman paljon aikaiseksi ja tehdä näitä hommia vähän varastoonkin ennen töiden alkua. Äitiysloman lopusta kuitenkin asiaa ihan omasta postauksessaan.

kesäkoti, koti, sisustus, olohuone, hortensia, simpukat,

kesäkoti, koti, sisustus, olohuone, hortensia, simpukat,

kesäkoti, koti, sisustus, olohuone, hortensia, simpukat,

Heinäkuu tuntui suorastaan suhahtavan ohitse. Vasta, ihan hetki sitten vietimme minun syntymäpäiviäni ja nyt pitäisi miettiä, mitä pakata hoitoreppuun. Sen lisäksi täytyy miettiä, mitä kaikkea lapsille pitäisi hankkia syksyksi. Kumpikin on venähtänyt niin, että tämän hetken housut ovat muuttuneet nilkkapituisiksi. Kävin tuossa Litlle E:n vanhoja vaatteita läpi ja löysin vaikka mitä suloista. Kuten esimerkiksi esikosien ensimmäisen synttärimekon, jonka vauva saa ylleen omana syntymäpäivänään.
Syntymäpäivistä puheen ollen. Olen aloittanut jo suunnittelut. Beben syntymäpäiviä juhlitaan Winter Onederland-teemalla ja esikoinen saa omat Frozen juhlansa.

kesäkoti, koti, sisustus, olohuone, hortensia, simpukat,

kesäkoti, koti, sisustus, olohuone, hortensia, simpukat,

Tuon ison projektin vuoksi, postaustahtini hidastuu hieman, mutta yritän parhaani mukaan kirjoittaa uusi postauksia.
Mitä teille kuuluu? Oletteko palanneet jo lomalta töihin, vai vieläkö loma jatkuu?


xx
Jenni S.


Hei hei heinäkuu, tervetuloa elokuu!

You Might Also Like

0 Comments

Like us on Facebook