Blogihaaste: Ihminen blogin takana

elokuuta 21, 2018


koti, sisustus, makuuhuone, blogihaaste, olohuone, blogi

Colour outside the lines-blogin Susanna yllätti minut tällaisella sähköisellä kaverikirja haasteella. Enkä minä tietenkään voi olla vastaamatta haasteeseen. Varsinkin, näin blogini syntymäpäivän ja muuton tietämillä tällainen postaus on tosi kiva.

Bloginimeni tarina: Tiedättekö P.S. Rakastan elokuvan Sharonin. Samaistun vahvasti nimenomaan tähän hahmoon, niin kirjassa, kuin elokuvassakin. Gerry kutsuu Sharonia kirjeessään Big mamaksi. Siitä nimen alkuosa. Home puolestaan yrittää viitata blogin sisustuspainotteisuuteen. Toki, kodista ja asumisesta on muutenkin tullut iso osa brändiäni. Pidän siis nimeä edelleenkin aika osuvana. Ja tällainen nimi tuo mielestäni blogille luonnetta hieman enemmän kuin etunimi-sukunimi tai etunimi-toinennimi yhdistelmät. Tämä on kuitenkin vain oma mielipiteeni. Itse en nimeäisi blogiani Jenni Eliseksi, mutta en voisi kuvitella esimerkiksi Alexa Dagmar-blogia miksikään muuksi.

koti, sisustus, makuuhuone, blogihaaste, olohuone, blogi

koti, sisustus, makuuhuone, blogihaaste, olohuone, blogi

Siviilisäätyni: Avoliitossa ja ikuisesti kihloissa. Olen vähän jo luovuttanut hääasioiden suhteen.
Asumismuotoni: Kerrostalokaksiossa, ahtaasti kahden lapsen kanssa, kuten olen aiemmin kertonut.
Ammattini: Jätän näihin työkysymyksiin vastaamatta, koska yritän pitää työn ja blogin erillään.
Työpaikka: Olen ollut viimeiset viisi vuotta samassa työssä. Sen verran voin kertoa.
Kiinalainen horoskooppini: Käärme. Olisin halunnut sen olevan lohikäärme.
Harrastukset: Blogit, oma ja muiden, valokuvaus, insta ja sitten jos ehtii, niin yritän lukea ja joskus jopa piirtää.

koti, sisustus, makuuhuone, blogihaaste, olohuone, blogi

koti, sisustus, makuuhuone, blogihaaste, olohuone, blogi

Periaatteeni: Hymyllä ja ystävällisyydellä pääsee pitkälle.
Maailmankatsomukseni: Uskon korkeampaan voimaan ja jumalaankin. En usko, että me olemme sattumalta täällä, mutta jotkut ristiriitaisuudet uskonnossa ihmetyttävät.
Pohdin: Koska saisin tämän sisustuksen kuntoon.
Vihaan: Märkiä sukkia
Halveksin: Luovuttajia
Pyrin: Tekemään enemmän ekologisempia valintoja.
Rakastan: Lapsiani

koti, sisustus, makuuhuone, blogihaaste, olohuone, blogi

koti, sisustus, makuuhuone, blogihaaste, olohuone, blogi

Haaveilen eniten: Siitä, että julkaisisin joskus oman kirjan.
Tarvitsen: Isomman asunnon.
Pelkään: Kaikkea. Olen nössö.
Kaipaan: Miestäni. Pari viime viikkoa ovat olleet aika rankkoja. Kesäkään ei mennyt ihan niin, kuin suunniteltiin. Eilen kuitenkin katsottiin yhdessä elokuva ja juteltiin.
Murehdin: Lasten pärjäämistä hoidossa.
Kerään: Buddha-patsaita. Kokoelmani on tosin kärsinyt pienen inflaation tämän perheelistymisen myötä.

koti, sisustus, makuuhuone, blogihaaste, olohuone, blogi

koti, sisustus, makuuhuone, blogihaaste, olohuone, blogi

Lempi-
värini: Rakastan hyvin pitkälti sellaisia neutraaleja, rauhallisia värejä. Harmaa on tosi jees.
vuodenaika: Kevät. Kun ilmat lämpenevät, luonto herää ja kaikki kiva on vasta edessäpäin.
eläin: Yksisarvinen
kirja: Näitä on ihan liikaa. En oikeasti osaa nimetä vain yhtä. Mutta suurin suosikkini on, ehkä J.R. Wardin Black Dagger Brotherhood-sarja.


koti, sisustus, makuuhuone, blogihaaste, olohuone, blogi

elokuva: Tämä on helppo. Kaunotar ja Hirviö
musiikkilaji: Olen musiikin suhteen todella kaikkiruokainen, mutta Apulanta on ikuinen lemppari.
numero: 42
asia minussa: Pohkeet.
ruoka: En osaa sanoa. Hyvä ruoka maistuu aina. Lempiherkku on kuitenkin äidin leipomat mokkapalat. Olen sanonut tämän ennenkin, mutta voisin elää niillä.
juoma: Kahvi
lomakohde: Irlanti
tuoksu: Sateinen metsä
kasvi: Lilja
säätila: Aurinko ja sade
tapa viettää vapaailta: Elokuvaa katsoen

koti, sisustus, makuuhuone, blogihaaste, olohuone, blogi

koti, sisustus, makuuhuone, blogihaaste, olohuone, blogi

Pidätkö tytöistä vai pojista? Pidän.
Onko sinulla salaisuuksia? Tietysti.
Onko sinulla valkolakkia? Ei.
Millainen oli ensimmäinen tatuointisi tai lävistyksesi? Otin ensimmäisen lävistyksen huuleen, salaa äidiltäni. Sen jälkeen niitä on ollut siellä sun täällä. Haluaisin yhden lävistyksen niskaan.
Ensimmäinen tatuointini on käsivarren ruusutatuointi. Se on suunnittelemani ja tekemäni tapetin sabloonan mukaan tehty. Tatuoin sen itse.

koti, sisustus, makuuhuone, blogihaaste, olohuone, blogi

koti, sisustus, makuuhuone, blogihaaste, olohuone, blogi

Mitä tilaat baarissa? Kokiksen
Poltatko tupakkaa? En. Olen kuitenkin polttanut monta vuotta.
Omistatko eläimiä? Neljä kissaamme viettävät onnellisia eläkepäiviä anoppilassa.
Onko sinua siunattu parhaalla ystävällä? On. Useita.
Mitä muuttaisit itsessäsi? Voisin minä sitä painoa pudottaa vähäsen.

koti, sisustus, makuuhuone, blogihaaste, olohuone, blogi

koti, sisustus, makuuhuone, blogihaaste, olohuone, blogi

Kerro jotakin siitä kun...
olit 10-vuotta nykyistä nuorempi: Olimme tavanneet mieheni kanssa. Etsimme ensimmäistä yhteistä asuntoamme. Olimme umpirakastuneita.
viimeksi sait jonkun nauramaan oikein makeasti: Minä en naurata ihmisiä. Korkeintaan onnistun huvittaman heitä.
joku kehuu sinua taitavaksi: Punastun, mutta yritän kiittää.
teet itsellesi lounasta: En muista, koska olisin syönyt lounasta.
sinulla viimeksi oli kotoisa olo: Juuri nyt. Istun kotisohvalla, kynttilän valossa. Juon teetä.
lausut kehuja: Joka päivä. Lapsille, miehille, ystäville, kuten sanoin, ystävyydellä pääsee pitkälle.
viimeksi luit jotakin syvällistä: Syvällisin kirja, jonka olen lukenut taitaa olla Taru Sormusten Herrasta. En lue syvällisiä kirjoja.

Haastan vuorostani HannanIinan ja Pinjan.

xx
Jenni S.

You Might Also Like

4 Comments

  1. Nauroin juuri äsken makoisasti sinulle vaikkakin oman lukihäiriöni vuoksi. Minusta on huvittavaa että "Mitä muuttaisit itsessäsi" kohdassa luin aivan liian monta kertaa "Voisin minä sitä pianoa pudottaa" XD Pidin tästä postauksesta paljon! Ymmärrän että bloggarin on pidettävä henk.kohtainen elämä ja blogi erillään ja se on hyvä juttu, mutta on myös ihanaa päästä lukemaan näitä juttuja joissa pääsee tutustumaan sinuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh. On se hauskaa miten aivot välillä vääntävät jotkut sanat oikein väkisellään väärin.
      Ja hei, kiitos kommentista. Olihan tämä kiva postaus. Näitä on kivaa tehdä aina välillä.

      Poista
  2. viimeksi sait jonkun nauramaan oikein makeasti: Minä en naurata ihmisiä. < tää nauratti mua �� ihania kuvia, niin kuin aina ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah. Kiva kuulla, että jotakuta naurattaa mun jutut. 😊

      Poista

Like us on Facebook