Asusteet esille

heinäkuuta 05, 2018

*Kaupallisessa yhteistyössä Laa Laa Living


Se taisi olla talvea, kun törmäsin ensimmäistä kertaa Instagramissa Laa Laa Livingin seinäristikoihin. Niitä oli pupun ja pilven muotoisia, valkoisia, vaaleanpunaisia ja mintun värisiä. Ihastuin kertaheitolla. Keväällä kysäisin heitä mukaan yhteistyöhön.

Laa Laa Livingin takana ovat kahden pojan vanhemmat Annika ja Pena, jotka tulivat miettineeksi mitä jos seinäristikko ei olisikaan suorakaiteen muotoinen. Silloin Annika teki ensimmäisen luonnoksen pupun muotoisesta ristikosta. Siitä se sitten lähti ja unelma omasta sisustus brändistä lähti muuttumaan todeksi.

seinäristikko, Laa Laa Living, sisustus, koti, asusteet,

Olen jo vuosia ihastellut seinäristikoita sisustuksessa. Minusta ne ovat vain niin nerokkaita ja niitä saa helposti stailattua erilaisiksi. Pinterestistä minulta löytyy useampi inspiraatiokuva näistä seinäristikoista. Niihin saa roikkumaan avaimet ja hauskat tervetulotoivotukset, postikortit ja valokuvat. Vain mielikuvitus tuntuu olevan rajana. Laa Laa Livingin instagramissa (@laalaaliving) voi nähdä, kuinka eri tavalla ihmiset ovat ristikoitaan stailanneet.

seinäristikko, Laa Laa Living, sisustus, koti, asusteet,

seinäristikko, Laa Laa Living, sisustus, koti, asusteet,

seinäristikko, Laa Laa Living, sisustus, koti, asusteet,

Valitsin meille yhteistyön tiimoilta valkoisen basic-ristikon, koska se tuntui kaikkein sopivimmalta yleiseen käyttöön. Valkoinen maastoutuu seiniemme väriin, eikä siitä tule liian modernia vaikutelmaa. Mutta jahka pääsen sisustamaan sitä lastenhuonetta, haluan sinne ehdottomasti myös vaaleanpunaisen pupuristikon tai pilven tai supersankarin.

seinäristikko, Laa Laa Living, sisustus, koti, asusteet,

Meni hetken aikaa ennen kuin ristikko löysi paikkansa meiltä. Aluksi olin ajatellut, että se voisi olla olohuoneessa tai eteisessä, mutta se ei oikein tuntunut asettuvan kumpaakaan paikkaan. Lopulta sijoitin sen puoli huolimattomasti makuuhuoneen, johon se jäi. Ajattelin aluksi, että ripustaisin siihen mustavalkoisia polaroidkuvia, sekä kauniita kortteja. Jossain vaiheessa huomasin, että aurinkolasini löysivät myös paikkansa siinä. Sitten ripustin siihen korvakoruni. Nyt se toimii paikkana asusteilleni.

Pidän ristikosta joka päivä enemmän ja enemmän.

Ovatko Laa Laa Living tai seinäristikot teille jo tuttuja? Mitä teillä laitetaan seinäristikoihin?


xx

Jenni S.


Seuraathan meitä jo somessa!

You Might Also Like

0 Comments

Like us on Facebook