9 x vinkkiä, joilla viilentää oloa heilteillä

heinäkuuta 19, 2018

Suomessa on meneillään aivan harvinaislaatuinen kesä. Lämpötila tuntuu jääneen pysyvästi 30 asteeseen ja ainakin oma sääsovellukseni näyttää tämän jatkuvan myös ensi viikon. Onhan tämä ollut aivan uskomattoman hieno kesä ihan kaikkineen, mutta itsellä alkaa tulla raja vastaan. Tässä alkaa kaivata kipeästi jotain viilennystä. Sateeseen uskon vasta, kun sitä omin silmin näen.

Olen kertonut jo aikaisemmin, että oma elimistöni lyö ainakin jarrut pohjaan tällä ilmalla ja olo tuppaa olemaan todella tukala. Varsinkin, kun kahden menevän lapsen kanssa ei vain köllötellä mukavasti aurinkotuolilla. Olen googlannut kuumeisesti erilaisia tapoja viilentää itseäni, asuntoa ja lapsia.

käristyskupoli, kesä, helle, helpotus,

Varsinkin lapset valittavat kuumuutta tasaisesti. Illat ja nukkumaanmenoaika on pahin kaikista, kun sängyissä köllöttää kaksi väsynyttä lasta, jotka eivät saa kuumuudessa nukuttua. Meille nimittäin paistaa ilta-aurinko ja kaksiomme on, kuin sauna juuri silloin, kun pitäisi mennä nukkumaan. Meidän perheessä on siis ehditty kokeilla, jos jonkinmoista viilennys konstia tässä viime päivien aikana.

käristyskupoli, kesä, helle, helpotus,

käristyskupoli, kesä, helle, helpotus,

Koska en halua millään uskoa, että olen ainoa suomalainen, joka kärsii tästä kuumuudesta, päätin listata parhaat konstit vinkkilistaksi.

1. Tuuleta silloin, kun ilma on kaikkein viileimmillään.

Äkkiä voisi kuvitella, että ovia ja ikkunoita kannattaisi pitää auki ympäri vuorokauden, mutta silloin myös kuuma ilma pääsee sisälle. Tuulettaa kannattaa siis vain silloin, kun ilma on viileämmillään, eli aikaisin aamulla ja myöhään illalla. Jos mahdollista, niin ainakin ikkunat kannattaa pitää auki myös yöllä.

2. Vedä verhot ikkunoiden eteen.

Meillä on hengattu nyt muutama päivä illat pimeässä, sillä meidän ikkunoista paistaa ilta-aurinko, joka lämmittää asunnon todella kuumaksi. Verhoilla saamme pois suljettua sisään paistavan auringon valon ja on se hieman helpottanut.

3. Kastele ranteiden pulssikohdat viileällä vedellä.

Tämä on vanha kikka, jota olen käyttänyt vuosia. Valutan hanasta viileää vettä ranteilleni ja se helpottaa oloa aivan selkeästi. Tämä ei kuitenkaan ole ikävä kyllä mikään pitkäaikainen kikka, mutta nopea kylläkin.

käristyskupoli, kesä, helle, helpotus,

käristyskupoli, kesä, helle, helpotus,

4. Käy haaleassa suihkussa.

Älä missään nimessä käy kylmässä suihkussa. Sillä kylmä vesi saa elimistön lämmittämään itseään entistä enemmän ja pian sinulla on entistä kuumempi. Haalea, ruumiinlämpöinen vesi sen sijaan virkistää ja viilentää paljon tehokkaammin. Minä käyn näillä ilmoilla suihkussa päivällä ja illalla. Jälkimmäisellä kerralla otan myös tytöt mukaani vilvoittelemaan.

5. Välttele kodinkoneiden käyttöä.

Hella, tiskikone, pyykkikone ja muut nostavat asunnon lämpötilaa. Jos mahdollista, niin ruuanlaitto kannattaa ulkoistaa mahdollisimman pitkälle esimerkiksi grilliin. Ja jos asut kerrostalossa, jossa on taloyhtiön pesula, niin nyt kannattaa käyttää sitä hyödyksi.

6. Hyödynnä pyykkipäivä ja märät vaatteet.

Olen nyt vetänyt pariin otteeseen suoraan pyykistä märän mekon päälleni viilentämään oloani. Linkoutunut vaate ei ole liian märkä, mutta helpottaa sopivasti helteellä.

käristyskupoli, kesä, helle, helpotus,

käristyskupoli, kesä, helle, helpotus,

7. Suihkuttele sumupullolla haaleaa vettä iholle.

Tästä meidän tytöt tykkäävät. Suihkuttelen heitä pitkin päivää vedellä täytetyllä sumupullolla. Little E tulee tasaisin väliajoin pyytämään suihkuttelua itselleen.

8. Älä juo kylmää.

Todella kylmän nesteen juominen tekee saman, kuin edellä mainittu kylmä suihku. Sen sijaan esimerkiksi se kuuma aamukahvi pistää elimistön omat jäähdytysjärjestelmät käyntiin ja viilentää kylmää juomaa tehokkaammin.

9. Märkien rättien kanssa nukkumaan.

Parina edellisenä iltana olen peitellyt tytöt nukkumaan märkien harsorättien kanssa. Märät rätit viilentävät heitä ja auttavat ainakin vauvaa nukahtamaan levollisemmin, ilman kevyttä hikikerrosta.


Käytiin tässä yhtenä päivänä nauttimassa Heidin kanssa jäätelöt.

Miten siellä jatketaan näillä keleillä? Ottaako jollakin muulla koville nämä kelit?


xx

Jenni S.

Kommentoi alas ja seuraa meitä somessa!

You Might Also Like

0 Comments

Like us on Facebook