Tiuhti ja Viuhti Ikeassa, sekä muita sattumuksia

toukokuuta 06, 2018

Arki, lapset, lapsiperhe, vauva, vauvavuosi, perhe

Kuva: Pinja Tuominen | Editointi: Minä

Flunssasta ja tautikierteestä huolimatta tämä on ollut hyvä viikko. Oli vappu, oli ystäviä ja oli retki Ikeaan. Löytyi uusi hyvä tv-sarja Bonesin rinnalle ja sain uuden sisustusprojektin. Kun tämä flunssa hellittäisi viimein kunnolla, niin kaikki olisi täydellistä.

Meidän vappu sujui pääsääntöisesti pientä potilasta hoidettaessa. Onneksi tämän kertainen kuumeilu oli hyvin nopealuontoista ja tiistaina taapero oli jo ihan kunnossa. Mikä sopi paremmin, kuin hyvin, sillä meillä juhlittiin vasta vappupäivänä, kun kaikki olivat kotona. Kävimme hakemassa tytöille vappupallot lähimarketissa ja söimme nakkeja. Little E rakastui yllättäen sinappiin ja olisi syönyt sitä lusikalla.

Myönnän laskevani tässä päiviä kesään, sillä tässä kevään aikana ratkeaa paria isoa juttua, jotka tulevat vaikuttamaan olennaisesti meidän arkeen ja etenkin yhdessä vietettyyn aikaan. Lupaan kertoa teille näistä muutoksista hetki, kun ne varmistuvat.

Arki, lapset, lapsiperhe, vauva, vauvavuosi, perhe

Arki, lapset, lapsiperhe, vauva, vauvavuosi, perhe

Vas. kuva: Pekka Marrasmaa | Editointi: Minä

Paras blogipostaus: Tämä löytyy ehdottomasti Tyyliä metsästämässä blogista ja se on; Ylipaino ja kehopositiivisuus, kas siinä vasta myrkyllinen yhdistelmä!

Paras podcast: Kermaperseen ja Kompostin kuulumiset Töölöstä. Podcastista löytyy pari hyvää ajatusta, jotka minäkin allekirjoitan.

Arki, lapset, lapsiperhe, vauva, vauvavuosi, perhe

Arki, lapset, lapsiperhe, vauva, vauvavuosi, perhe

Kun taapero parani, minä sain taas jonkun pöpön. Uskomatonta, miten saimme ensin olla koko talven terveinä ja nyt meitä riivaa monen kuukauden putki. Mutta eihän se auta, kuin syödä flunssalääkettä ja yrittää levätä. Onneksi anoppi asuu tosiaan lähellä ja tuli käyttämään Little E:tä puistoreissulla lauantaina. Ja onneksi on ollut aurinkoista. Hyvät ilmat ovat piristäneet edes vähän.

Arki, lapset, lapsiperhe, vauva, vauvavuosi, perhe

Paras sarja: Rohkaistuin viimein, pitkän jahkailun jälkeen aloittamaan The Handmaiden's Talen HBO-Nordicilta. Välttelin pitkään aloittamista, lähinnä sen vuoksi, miten ahdistavaksi sarja oli kuvailtu. Toki aihe on hyvin raskas, mutta sarja on kaikesta huolimatta hyvä.

Paras kirja: Margareth Atwoodin Orjattaresi, johon The Handmaiden's Tale perustuu. Dystopiset tulevaisuus kuvaelmat ovat aina kiehtoneet minua, eikä tämä tee poikkeusta.

Arki, lapset, lapsiperhe, vauva, vauvavuosi, perhe

Torstaina, kun flunssani saattoi vielä luokitella ärsyttäväksi nuhaksi, tapasimme Pinjan kanssa. Emme olleet nähneet toisiamme I K U I S U U T E E N, joten puhuttavaa oli ehtinyt kertymään paljon. Vaihdettiin kuulumiset, syötiin hyvin, kuvattiin jonkin verran ja lähdettiin sitten koteja kohti. Meillä oli todella kiva päivä. Oman haasteensa päiväkahvitteluihin tuo se, että bebestä on tullut nyt niin iso ettei hän yksioikoisesti vain nuku kaikkia treffejämme, vaan on osan aikaa myös hereillä. Se vie minulta käsikapasiteettia, ennen kuin bebe saa luvan istua syöttötuolissa.

Paras lounaspaikka: Via Tribunali pizzeria, jossa pizzat ovat taivaallisia ja palvelu ihan huippua.

Parasta televisiossa: No lätkän MM-kisat! Tarvitseeko sitä enempää perustella!

Arki, lapset, lapsiperhe, vauva, vauvavuosi, perhe

Arki, lapset, lapsiperhe, vauva, vauvavuosi, perhe

Vas. kuva: Pinja Tuominen | Editointi: Minä

Loppu viikosta mokoma flunssa sai minusta kunnon otteen ja kaatoi sohvalle. Pyrin nukkumaan aina, kun se vain oli mahdollista. Onneksi Little E oli loppuviikon hoidossa ja anoppi auttoi myös. Toivon todella, että tämä keväinen flunssakierre helpottaisi jo.

Arki, lapset, lapsiperhe, vauva, vauvavuosi, perhe

Arki, lapset, lapsiperhe, vauva, vauvavuosi, perhe

Paras facebookryhmä: Vaikka Noora & Noora blogi haudattiinkin viime vuoden lopulla, päättivät Noorat perustaa Noora & Noora facebookryhmän, jonka tarkoitus on olla ikään kuin kommenttiboksi 2.0. Tämä sen vuoksi, että he kaipasivat kovasti kommenttiboksissa käytäviä keskusteluita. Ryhmään keskustelemaan ovat tervetulleita kaikki kokonimellä ja omalla naamalla facebookia käyttävät.

Paras ajatus: Tämä tuli Hanna Gullichenilta. Me voimme ihan itse täyttää päivämme, kuten haluamme. Jos täytämme ne pelkällä paskalla, ne ovat sitä itseään. Jos taas keskitymme positiivisiin asioihin ja ajatteluun, päivät täyttyvät positiivisilla asioilla. Itse ainakin tiedän, miten haluan päivänä täyttää.

Arki, lapset, lapsiperhe, vauva, vauvavuosi, perhe

Arki, lapset, lapsiperhe, vauva, vauvavuosi, perhe

Sunnuntaina minä ja hovikuvaajani Erika lähdimme Ikeaan. Reissu olikin varsinainen Tiuhti ja Viuhti goes Ikea, kun me kaksi oman elämämme tättähäärää lähdimme ostamaan lastensänkyä. Baby B on kasvanut yli pienestä korisängystään ja tarvitsi pinnasänkyä. Mikä puolestaan tarkoitti sitä, että Little E:n oli aika siirtyä ”isojen tyttöjen sänkyyn”. Saimme osaksemme usean huvittuneen katseen, kun minä esimerkiksi huusin keskellä kattilahyllyjä; ”Kattokaa mua.” Tiuhdin ja Viuhdin retki päättyi kuitenkin onnellisesti ja esikoinen sai sänkynsä.

Arki, lapset, lapsiperhe, vauva, vauvavuosi, perhe

Arki, lapset, lapsiperhe, vauva, vauvavuosi, perhe

Kuvat: Erika Huhta @epssu | Editointi: Minä

Tulevalla viikolla yritän todennäköisesti saada meidän makuuhuoneemme uuteen, tyydyttävään järjestykseen, sillä yhden sängyn kokoamis operaation jälkeen se on, kuin pommin jäljeltä. Sisustuskuvia tulossa, kun olen valmis.


 x x

Jenni S.


Seuraathan minua ja blogiani jo somessa.

You Might Also Like

0 Comments

Like us on Facebook