Levain Helsinki

huhtikuuta 11, 2018

Levain Helsinki, ravintolat ja kahvilat, ruoka, leipomo,


Levain on todella sympaattinen ja viihtyisä eatery Helsingin keskustasta. Sieltä saa aina tuoretta leipää, sekä ruokaa niin mukaan, kuin paikan päällä syötäväksi.

Hetki sitten maltoin vihdoin vierailla Helsingin keskustassa sijaitsevassa Levain Bakery ja Eateryssa. Paikan testaaminen on roikkunut omalla listallani kohta vuoden verran. Odotus palkittiin ja palaan paikan päälle ehdottomasti toistekin.


Levain Helsinki, ravintolat ja kahvilat, ruoka, leipomo,

Rennossa, pienessä ravintolassa tarjoillaan niin aamiaista, lounasta, kuin illallistakin, joko paikan päällä nautittavaksi tai mukaan otettavaksi. Samaan aikaan tiloissa toimii leipomo, joka on keskittynyt erityisesti kiviarinauunissa paistettuun hapanjuurileipään. Levainissa leipomotuotteita leivotaan ja paistetaan aina varhaisesta aamusta myöhälle iltapäivään, jolloin sieltä voi hakea aina tuoretta leipää. Minuun erityisesti tämä teki suuren vaikutuksen.


"Henkilökunta toivotti todella lämpimästi tervetulleeksi niin vaunut, kuin vauvatkin.

Me kävimme nauttimassa lounaaksi Levainin Egg Sandwichin, minä pekonilla ja Pinja pinaatilla. Leipä oli todella hyvä. Kaukana sellaisista tavallisemmista grillatuista kolmiovoileivistä, joita tuppaa saamaan, kun tilaa sandwichin.


Levain Helsinki, ravintolat ja kahvilat, ruoka, leipomo,

Levain Helsinki, ravintolat ja kahvilat, ruoka, leipomo,

Paikka oli todella viihtyisä. Ainoa pieni miinus oli, että tilat olivat melko ahtaat. Me jouduimme hieman pohtimaan, miten mahdumme syömään kaksien vaunujen kanssa. Vaikka henkilökunta toivotti todella lämpimästi tervetulleeksi niin vaunut, kuin vauvatkin. Tämä seikka saa meidät todennäköisesti ahtautumaan paikalle uudelleenkin. Ensi kerralla nappaan leipomosta mukaan myös kotiin viemisiä.

Levain Helsinki, ravintolat ja kahvilat, ruoka, leipomo,

Jos käytte Levainissa, niin minä suosittelen Egg Sandwichin lisäksi heidän Pastéis de nata leivostaan, joka on portugalilainen herkku leivos ja se on suorastaan taivaallinen.

Kuinka moni on jo käynyt syömässä Levainilla?

Me lähdetään tästä seuraavaksi vaunulenkille, sillä tuo ilma on yksinkertaisesti upea!


 x x

Jenni S.



Meidän lounastreffejä ja muutakin elämää voit seurata näppärästi somessa.

You Might Also Like

0 Comments

Like us on Facebook