Slider

Urbaaneja äitiystäviä, sekä yhdet olympialaiset

2018-04-29

Viikon kootut, lapet, äitiystävät, perhe, lapsiperhe, äitiys,

Tällä viikolla taapero on osallistunut olympialaisiin ja haaveillut vappupallosta. Äiti on käynyt kahvilla ja sushilla, sekä juonut teetä ja hoilannut Vain Elämää artistien tahtiin. Meillä oli myös yhdet vauvatreffit ja loppuviikosta saatiin ikävä yllätys.

Alkuviikosta meillä oli beben kanssa kahdet ihanat treffit, ihanien äitien kanssa. Maanantaina kävimme sushilounaalla Heidin kanssa ja tiistaina joimme Iinan, sekä Novan kanssa aamukahvia. Oli niin ihanaa aloittaa viikko, kun heti alussa näki ihania ihmisiä. Sushit me nautimme tietysti Harussa. Satuimme paikalle ihan täydellisellä ajoituksella, sillä pystyimme asettumaan mukavasti tyhjään ravintolaan, kun viidentoista minuutin sisällä paikka olikin sitten ääriään myöten täynnä. Joku muukin on todennut Harun olevan loistopaikka.

Ne saman henkiset äitiystävät ovat kyllä todellinen aarre.

Viikon kootut, lapet, äitiystävät, perhe, lapsiperhe, äitiys,


Viikon kootut, lapet, äitiystävät, perhe, lapsiperhe, äitiys,

Vas. Kuva: Erika Huhta @epssu | Editointi: Minä


Paras podcast: Tässä on pakko mainostaa Alexa Dagmarin ja Linda Juholan uutta Nonsence podcastia, josta ensimmäiset jaksot julkaistiin tällä viikolla. Huippua.

Paras instatili: Jillian Harrasin @jillian.harris. Jillian on kanadalainen sisustussuunnittelija ja bloggaaja, jonka tyyli inspiroi minua ihan todella.

Viikon kootut, lapet, äitiystävät, perhe, lapsiperhe, äitiys,

Viikon kootut, lapet, äitiystävät, perhe, lapsiperhe, äitiys,

Instagramia seuranneet (@bigmamashomeblog) saivat menneellä viikolla seurata lasten kevättakkien etsintää. Tarkoitukseni oli hankkia molemmille tytöille mustat bombertakit, koska minulla oli jo sellainen ja olen ihastellut viime aikoina äitien ja tytärten twinning-kuvia somessa. Ajattelin, että mustien bombertakkien löytäminen olisi ihan peace of cake, mutta väärässä olin.

Olin tehnyt pientä taustatutkimusta netissä, mutta kävin siitä huolimatta läpi neljä eri Lindexiä ennen, kuin löysin takit molemmille tytöille.

Ensimmäisessä liikkeessä ei ollut kokoa Little E:lle. Sieltä ystävällinen myyjä soitti seuraavaan paikkaan varatakseen minulle sopivan kokoisen takin. Myyjä kertoi, että heillä oli lasten ulkovaatteet juuri silloin 30% alessa. Joten ajattelin ostaa molemmat takit sieltä ja säästää hieman. Kyseisessä liikkeessä ei vain sitten ollut Baby B:lle sopivaa takkia. Kolmannessa Lindexissä ei ollut koko mallia ollenkaan. Lopulta neljännestä löysin myös sen pienemmän takin kuopukselle.

Jälkeenpäin tämä hieman nauratti.

Viikon kootut, lapet, äitiystävät, perhe, lapsiperhe, äitiys,

Kuva: Erika Huhta @epssu | Editointi: Minä

Viikon kootut, lapet, äitiystävät, perhe, lapsiperhe, äitiys,

Oik. Kuva: Erika Huhta @epssu | Editointi: Minä

Paras vauvajuttu: Baby B venyy järkyttävää vauhtia ja tällä viikolla äiti on joutunut istumaan alas selaamaan vauvanvaatetarjontaa, kun kaikki bodyt kinnaavat jalkojen välistä.

Paras taaperojuttu: Päivähoidon olympialaiset. Siellä oli ollut hauskoja pelejä ja pitsaa. Sitä muisteltiin hartaudella monta päivää.

Perjantaina nautittiin beben kanssa pitkistä päiväunista, kun Little E oli hoidossa. Samana iltana Erika tuli käymään ja me pääsimme kuvaamaan niin ulkona auringossa, kuin sisälläkin. Ideoitiin myös tyttöjeniltaa tälle keväälle. Erika heitti ilmoille melko rohkean idean escape room simulaatiosta ja minä palautin meidät takaisin maan pinnalle. Me ollaan hänen kanssaan sellaiset oman elämämme tättähäärät, että jäisimme taatusti oikeasti jumiin sellaiseen simulaatioon. Ehkä menemme vain viinilasillisille.

Viikon kootut, lapet, äitiystävät, perhe, lapsiperhe, äitiys,

Kuvat: Erika Huhta @epssu | Editointi: Minä

Viikon kootut, lapet, äitiystävät, perhe, lapsiperhe, äitiys,

Kuva: Erika Huhta @epssu | Editointi: Minä

Paras äitihetki: Kun kaksi hyvin väsynyttä tyttöä sammuivat perjantai-iltana kuin saunalyhdyt ja äiti sai katsoa ihan rauhassa uusimman Vain Elämää-kauden avausjakson ilman häiriöitä. Luksusta.

Paras idea: Buukata aamukahvi läheiseen kahvilaan, hyvässä seurassa. Kun isommat lapset oli saatu hoitoon ja vauvat mukaan, oli ihanaa puhua ihan kaikesta maan ja taivaan välillä. Silti kahvittelun jälkeen oli paljon hyvää työaikaa jäljellä.

Viikon kootut, lapet, äitiystävät, perhe, lapsiperhe, äitiys,

Ristikko saatu Laa Laa Living

Viikon kootut, lapet, äitiystävät, perhe, lapsiperhe, äitiys,

Kuva: Erika Huhta @epssu | Editointi: Minä

Meillä oli sunnuntaille suunniteltuna perheen kesken vaikka mitä kivaa. Muun muassa vappupallojen ostoreissua tyttöjen kanssa. Little E:n kanssa puhuttiin vielä edellisenä iltana, millainen vappupallo olisi ihana. Sunnuntaina taapero kuitenkin yllätti meidät korkealla kuumeella. Pallon hakureissu muuttui nopeasti sairastuvaksi. Onneksi isi lupasi toimia pahimmassa tapauksessa välittäjänä. Uskomme, että Frozen-pallo osuu ja uppoaa, vaikka tyttö ei pääsisikään valitsemaan omaa palloaan. Ja onhan tässä vielä onneksi päiviä jäljellä.

Paras herkku: Fazerin Domino-suklaa. Se vie kielen mennessään. Olen metsästänyt sitä tauotta sen jälkeen, kun näin somessa ensimmäiset vilaukset ja se oli juuri niin hyvää, kuin kuvittelinkin.

Paras ruokaoivallus: Tavalliseen tonnikalarisottoon sai herkullista potkua lorauttamalla annokseen sweet chili kastiketta. Koukuttavan hyvää.


 x x

Jenni S.



Seuraathan jo minua ja blogiani somessa.

Miten nauttia ruusuista pitkään

2018-04-27

leikkokukat, hoito, kukat, hoito-ohjeet, ruusut,

Ruusut ovat kauniita klassisia kukkia, jotka näyttävät kauniilta niin yksinään, kuin minkä tahansa kokoisessa kimpussa. Eikä maailmassa taatusti ole naista, joka ei ilahtuisi saadessaan kumppaniltaan ruusuja. Eikä ole myöskään äitiä, joka ei ilahtuisi äitienpäiväruusuista.

Jatkan nyt postaussarjaani, jossa kerron, miten nauttia eri leikkokukista mahdollisimman pitkään. Tällä kertaa vuorossa on ruusut, joita saa melkein mistä vaan, aivan ympäri vuoden. Plantageneissa on muuten myynnissä myös leikkokukkia, joissa on todella hyvä hinta/laatusuhde ja sesonkikukkia on paremmin saatavilla, kuin marketeissa.

leikkokukat, hoito, kukat, hoito-ohjeet, ruusut,
  1. Poista ruusuista ylimääräiset lehdet. Veden alle jäävät lehdet kasvattavat bakteereita ja likaavat veden, mikä lyhentää kukkien kestoa.
  2. Leikkaa varsiin viistoon uudet imupinnat. Minä käytän tähän tarkoitukseen leikkokukkaveistä, mutta ihan tavallinen veitsi käy.
  3. Ruusu on puuvartinen kukka, joten se viihtyy parhaiten runsaassa, lämpimässä vedessä. Kannattaa laittaa ainakin ensimmäisellä kerralla niin kuumaa vettä, kuin hanasta tulee, että kukat lähtevät varmasti imemään sitä.
  4. Vaihda vesi päivittäin ja leikkaa uudet imupinnat joka toinen päivä.

leikkokukat, hoito, kukat, hoito-ohjeet, ruusut,

Näillä neuvoilla saat ruusut kestämään kauniina, jopa yli viikon.

Vinkki: Jos ostaa kotiin usein leikkokukkia, kannattaa hankkia leikkokukka veitsi, joka helpottaa suunnattomasti imupintojen leikkaamista. Muun muassa Plantagen myy näitä veitsiä.


 x x

Jenni S.


Seuraathan minua ja blogiani jo somessa.

Kauan odotettu yllätysvauva - Ensimmäinen raskauteni

2018-04-25

lapsettomuus, raskaus, ensimmäinen raskaus,

Ensimmäinen vauva ilmoitti tulostaan täysin yllättäen, seitsemän vuotta kestäneen lapsettomuuden jälkeen. Epäilykset heräsivät eräillä lastenkutsuilla, kun täytekakku meinasi uida vastavirtaan kahden ensimmäisen lusikallisen jälkeen. Varsinkin, kun kyseessä olen minä, joka elää jälkiruokia varten.

Ensimmäinen kolmannes


Laskettu aika: 18.12.2015

Kun raskaustesti näytti positiivista, olisin halunnut huutaa uutiset koko maailmalle. Mieheni kuitenkin vähän toppuutteli minua, mikä oli ihan hyvä. Olihan meillä edessä, kuitenkin pitkä riskijakso, jolloin keskenmeno on todennäköistä. Sen sijaan tuntui epätodennäköiseltä, että pitkien lapsettomuus vuosien jälkeen raskaus voisi olla näin yksinkertaista. Hyvin nopeasti minä kuitenkin suljin kaikki pelot ja ahdistavat ajatukset pois mielestäni ja keskityin siihen ihanaan, utuiseen raskauskuplaani.

lapsettomuus, raskaus, ensimmäinen raskaus,

Koska aluksi oli hyvin vaikeaa uskoa, että olin edes ylipäätään raskaana, sovimme varaavamme ajan varhaisraskauden ultraan. Muistan miten ruudulla näkyi aluksi pelkkää mustaa, mikä sai sydämeni hyppäämään kurkkuun ja päässä heittämään. Olin hetken aikaa varma, että olimme erehtyneet. Pian saatoin kuitenkin erottaa ruudulta pienen pavun ja kiivaasti tykyttävän sykkeen. Se oli siihen astisen elämäni paras päivä.

Jouduin lopulta aika nopeasti kertomaan töissä raskaudestani, sillä noin ensimmäisen puolentoista kuukauden jälkeen minulle iski sellainen aamupahoinvointi, että vietin puoli päivää pönttöä halaten. Onneksi tätä kesti vain vähän reilun kuukauden. Täytyy myöntää, että väsymys ja pahoinvointi yllättivät minut perin pohjin. Näistä oloista huolimatta iloitsin tilanteestamme. Tämä oli se, mitä olimme toivoneet vuosikausia ja se auttoi pahoinvoinnin sietämisessä.

lapsettomuus, raskaus, ensimmäinen raskaus,

Toinen kolmannes


Toisen kolmanneksen alussa kaikki oireet katosivat joksikin aikaa. Suurimman osan ajasta minulla oli sellainen olo, kuin en olisi raskaana ollutkaan. Vaikka en tuntenut silloin liikkeitäkään, en jotenkin osannut olla huolissani. Ajattelin, että jos jokin olisi vialla, tuntisin sen kyllä.

Kun puoliväli ylittyi, erilaiset vaivat ilmestyivät. Elimme silloin todella stressaavaa elämänvaihetta ja yltyvä stressi aiheutti minulle välillä pistäviä kipuja. En tietenkään tiedä sata varmasti, johtuivatko kivut puhtaasti stressistä, mutta niihin tilanteisiin minä sen yhdistin. Muutaman kerran me pyörähdimme varmuuden vuoksi päivystyksessä tarkastamassa tilanteen. Joka kerta kaikki oli hyvin, mutta lääkärillä ei ollut antaa mitään syytä kipuihin.

Jossain vaiheessa käveleminen alkoi sattua. Miksi kukaan ei kerro siitä, että kun vauva alkaa kasvaa, kävely tuntuu jatkuvasti siltä kuin paikat olisi potkittu tohjoksi? Samoihin aikoihin alkoivat myös kipeät harjoitussupistukset. Varsinkin työpäivien jälkeen ne yltyivät niin hurjiksi, että jouduin jäämään nopeasti sairaslomalle. Kun otin rauhallisesti, supistukset eivät riivanneet.

lapsettomuus, raskaus, ensimmäinen raskaus,

Näitä seikkoja lukuun ottamatta, oloni oli pääsääntöisesti hyvä. Nautin raskaudesta. En ole koskaan tuntenut itseäni yhtä naiselliseksi, kuin silloin. Kun vauvan liikkeet alkoivat tuntumaan, rakastuin pikkuiseen entistä syvemmin. Minulle, kuten varmasti monelle muullekin, tämä teki raskaudesta ja vauvasta entistä konkreettisemman.

lapsettomuus, raskaus, ensimmäinen raskaus,

Viimeinen kolmannes


Ajoittaisia voimakkaita supistuksia lukuun ottamatta, voin todella pitkään, todella hyvin. Kun muistin ottaa iisisti ja kuunnella kroppaani, niin jaksoin hyvin. Toki kipeät supistukset hieman jännittivät ja mietin syntyisikö vauva ennen aikojaan. Tämä oli omiaan laittamaan vauhtia kaikkiin valmisteluihin. Kun oivalsin ettei vauvan tuloon ollut enää kovin kauaa, sain valmistelujen suhteen vaihteen silmään. Kun vauvalla sitten oli lupa syntyä, supistukset loppuivat kuin seinään. Se, jos mikä turhautti.

Loppua kohden en enää oikein saanut nukuttua. Heräsin yleensä noin yhden aikaan yöllä, täysin pirteänä. Yleensä yritin tunnin, parin ajan saada uudelleen unen päästä kiinni, ennen kuin luovutin. Useampaan kertaan mieheni yllätti minut sohvalta keskellä yötä katsomassa Netflixistä elokuvia. Sohvalle minä sitten nukahdin yleensä aikaisin aamulla.

lapsettomuus, raskaus, ensimmäinen raskaus,

Kun viimeinen kuukausi käynnistyi, alkoivat myös kutinat. Otin asian puheeksi neuvolassa hieman epäröiden. Taisin sanoa, etten ollut täysin varma asiasta, mutta ehkä se olisi hyvä testata. Minulle määrättiin verikokeet ja kuinka ollakaan, maksa-arvojeni todettiin olevan koholla. Tästä alkoi tiivis seuranta, joka jatkui aina laskettuun aikaan asti.

Tämä toki stressasi meitä molempia. Minä en ollut oikein osannut varautua siihen, että näin lopussa voisi olla jotain ongelmia. Mieltä kuitenkin rauhoitti tiivis seuranta ja sydänäänikäyrillä käynti. Viimeinen lääkärikäynti oli päivä ennen laskettua aikaa. Siinä vaiheessa aloin olla jo aika kypsä omiin oloihini ja salaa mielessäni toivoin käynnistystä. Silloin lääkäri sanoi, että odotellaan vielä viikko.

Synnytys


Seuraavana päivä oli perjantai ja samainen lääkäri soitti kysellen viikonloppusuunnitelmia. Muistan kysymyksen varmaan ikuisesti. ”Oliko sinulla viikonloppusuunnitelmia? Lähtisitkö synnyttämään.” Lääkäri halusi käynnistää synnytyksen, koska maksa-arvoni olivat ponnahtaneet merkittävästi. Siinä minä sitten soitin miehelleni ja pakkasin samalla sairaalakassin. Saavuimme Kättärille ja käynnistys aloitettiin samana iltana pallongilla. Mieheni lähti ensimmäiseksi yöksi vielä kotiin ja tuli seuraavana aamuna synnytyssaliin, jossa minä sain jo oksitosiinia.

Käynnistymisyrityksistä huolimatta synnytys ei lähtenyt käyntiin ja sunnuntai aamuna tehtiin sektiopäätös.

Vauva syntyi aamulla 20.12.


 x x

Jenni S.

Kuvat & Editointi: Hanna Poikkilehto



Seuraathan minua ja blogiani jo somessa?

Paljaat olkapäät ja rikkinäiset farkut

2018-04-24

päivän asu, plussakokoinen, tyyli, muoti, pukeutuminen, vaatteet,

Tässä on yksi tämän kevään suosikki asukokonaisuuksista, revenneet farkut, olkapäistä avoin pusero. Tai housut ovat todellisuudessa mielettömän mukavat jegginssit, jotka näyttävät aivan farkuilta. Merkki on Jeggins Jane, jonka housuja löytyy Cubukselta. Minä päädyin ostamaan omani ystävän vinkistä ja minulla ei ole vielä ollut yhtä mukavia farkkuja. Joten minusta tuli vakiokäyttäjä.

Mitä puseroon tulee, niin viimeisen kahden vuoden aikana yläosani ovat muuttuneet pääosin vaaleiksi. Kaksi vuotta sitten yläosani olivat poikkeuksetta mustia, tummansinisiä tai muuten tummia. Tämä olkapäistä avoin pusero oli rakkautta ensisilmäyksellä. Se on ihana ja sopii erityisesti vähän viileämpiin kevätpäiviin.

päivän asu, plussakokoinen, tyyli, muoti, pukeutuminen, vaatteet,


päivän asu, plussakokoinen, tyyli, muoti, pukeutuminen, vaatteet,


päivän asu, plussakokoinen, tyyli, muoti, pukeutuminen, vaatteet,

päivän asu, plussakokoinen, tyyli, muoti, pukeutuminen, vaatteet,

Aurinkolasit LINDEX

Kaulakoru BY PINJA saatu

Huivi KAPP AHL

Nahkatakki LINDEX

Laukku SECOND HAND zadaa

Neule H&M

Jegginssit CUBUS

Kengät SECOND HAND zadaa


päivän asu, plussakokoinen, tyyli, muoti, pukeutuminen, vaatteet,


 x x

Jenni S.

Kuvat: Hanna Poikkilehto | Editointi: Minä



Seuraathan minua ja blogiani jo somessa?

Uusi suosikki Lumene Blur

2018-04-23

meikki, luottotuotteet, meikkivoide, kauneus, kosmetiikka, Lumene Blur

Hyvä meikkivoide on naiselle korvaamaton kumppani. Hyvä meikkivoide peittää ja tasoittaa. Löysin hetki sitten tällaisen kumppanin. Tämä tarkoittaa sitä, että minusta on tulossa yhä vankemmin lumenetyttö. Kaikki luottotuotteeni tuntuvat löytyvän Lumenelta. Niin tämäkin.

Käytin pitkään meikkivoiteena Lumenen CC-voidetta. Varsinkin kesällä se on aivan täydellinen. Riittävän, kevyt ja kuulas, mutta se saa ihon näyttämään silti tasaiselta. Viime syksynä aloin kuitenkin kaipaamaan jotain peittävämpää.

meikki, luottotuotteet, meikkivoide, kauneus, kosmetiikka, Lumene Blur

Silloin löysin Lumenen Blur meikkivoiteen, johon rakastuin kerta heitolla. Lumene on muuten ainoa markettimerkki, jolta löytyy riittävän vaaleita sävyjä tällaiselle kalkkilaivan kapteenille, kuin minä. Kesälläkin riittää vain vähän tummempi meikkivoiteen sävy. Blur on juuri sopivan peittävä, mutta kuitenkin kevyt ja voidemainen, jolloin lopputulos ei näytä liian tunkkaiselta.

Lyömätön yhdistelmä on laittaa pohjalle CC-voidetta ja tätä päälle, jolloin lopputulos on todella tasainen, mutta ei vieläkään tukkoinen. Suosittelen.


 x x

Jenni S.



Uusimpia meikkisuosikkeja tulee poikkeuksetta hehkutettua ensimmäisenä somessa. Ota kanavani siis seurantaan.

Lapsimessut 2018 ja yllätys lautasella

2018-04-22

Lapsimessut 2018, sirkkaruokaa, arki, lapset, perhe, lapsiperhe,

Tällä viikolla ollaan hämmästelty sirkkavoileipiä, käyty lapsimessuilla ja takavarikoitu yksi tyllihame. Ai niin. Paljastihan se avomieskin, että on miettinyt omaa blogia.

Meikäläisen flunssa jatkui viikon puoliväliin asti. Lääkärissä tohtori veikkasi jo vankasti angiinaa, mutta yllättäen nielunviljely näyttikin puhdasta ja sain diagnoosiksi vain ärhäkän flunssan. Lääkärinkäynti oli kuitenkin siinä mielessä tehokas, että oireet alkoivat helpottaa puolessa tunnissa.

Paras podcast: Metti ja Hanna - Synnytys

Paras instatili: @aiditjatyttaret. Uusi, inspiroiva instatili äitien ja tyttöjen jutuista.

Lapsimessut 2018, sirkkaruokaa, arki, lapset, perhe, lapsiperhe,

Lapsimessut 2018, sirkkaruokaa, arki, lapset, perhe, lapsiperhe,

Tällä viikolla on ollut myös muutama kiva tapahtuma, kuten Lidl Kesäkauden avajaiset. Otin sinne molemmat tytöt mukaan ja Little E oli aivan innoissaan kivasta tapahtumasta keskellä viikkoa. Siellä taapero sitten siemaili kesäisiä moctaileja ja jorasi Lidlin kesäbiisin tahdissa. Mikä parasta, bileistä löytyi myös saman ikäinen kaveri. Kiitos seurasta Anniina Jalkanen ja Julia. Drinkeistä ja tanssimisesta puhuttiin vielä seuraavanakin aamuna.

Paras vauvajuttu: Yksi kokonaan nukuttu yö. Vaikka meidän tytöt nukkuvat hyvin, oli olo keskeyttämättömien yöunien jälkeen, kuin uudesti syntynyt.

Paras taaperojuttu: Lapsimessuilta SOMAn osastolta saatu tylliunelmahame. Se oli niin ihana että jouduin takavarikoimaan sen nukkumaanmenoajan jälkeen taaperolta, joka oli salakuljettanut sen sänkyyn ja pukenut salaa päälleen.

Lapsimessut 2018, sirkkaruokaa, arki, lapset, perhe, lapsiperhe,

Lapsimessut 2018, sirkkaruokaa, arki, lapset, perhe, lapsiperhe,

Flunssasta huolimatta yritin parhaani mukaan nauttia auringosta ja lämmöstä. Meidän taapero tuntuu olevan aivan elementissään. Liekö se johtuu iästä tai siitä, että hänestä on kasvamassa äitinsä kaltainen kevätihminen. Me ollaan ulkona etsitty leskenlehtiä, krookuksia ja hiirenkorvia oksista, mikä on ollut aivan ihanaa.

Lapsimessut 2018, sirkkaruokaa, arki, lapset, perhe, lapsiperhe,

Lapsimessut 2018, sirkkaruokaa, arki, lapset, perhe, lapsiperhe,

Lapsimessut 2018, sirkkaruokaa, arki, lapset, perhe, lapsiperhe,

Paras äitijuttu: Kampaaja. Oli oikeasti seitsemännessä taivaassa, kun kampaaja pesi hiuksiani ja hieroi päätäni. Lupasin itselleni, että tästä lähin käyn säännöllisesti kampaajalla fraasaamassa itseäni.

Paras kosmetiikkoalöytö: Glissin hiusöljy, joka on itse asiassa vanha tuttu, jonka olen ehtinyt jo unohtaa. Edelleen ihana tuote, joka antaa potkua omille kuiville luonnonkiharoilleni.

Lapsimessut 2018, sirkkaruokaa, arki, lapset, perhe, lapsiperhe,

Lapsimessut 2018, sirkkaruokaa, arki, lapset, perhe, lapsiperhe,

Messuilla me käytiin tietysti moikkaamassa Pinjaa. Sen lisäksi tein täsmäiskuja eri osastoille, kuten Vauvan ja Meidän perheen, SOMAn ja LukLabelin osastoille. Taapero kävi moikkaamassa poliiseja, pisti ranttaliksi muumitalossa ja halasi jokaista vastaan tulevaa pehmoista hahmoa. Bebe matkusti suurimman osan messuista kantoliinassa, joka taisi olla riittävän turvallinen paikka messuhälinän keskellä. Lapset jaksoivat pääsääntöisesti todella hyvin. Kotona meille kaikille maistui kunnon päiväunet.

Näin sunnuntai-iltana Netflixistä pyörii Gilmoren tytöt ja mukissa on vahvaa, makeaa teetä, kuten kuuluukin. Ketään ei varmaan yllätä se, että bebe nukkuu kainalossa.


 x x

Jenni S.



Meidän viikon kuulumisia pääset seuraamaan jo etukäteen somen kauta, joten ota kanavat seurantaan. 

Coffee table

2018-04-21

coffee table, koti, sisustus, kahvipöytä, sohvapöytä, Ikea, Vitsjö,
Blogikuvissani on jo tovin vilahdellut meidän uusi sohvapöytä. Tai oikeammin kaksi, jos sohvan sivupöytä lasketaan. Siitä ei ollut kauhean kauaa, kun puhuin sohvapöytähaaveistani täällä blogissa.

Vanha, pyöreä pieni pöytä oli ihana, mutta ei ajanut virkaansa ihan toivotulla tavalla. Kaipasin isompaa, mutta ennen kaikkea tukevampaa pöytää. Sellaista mille voi nostaa jalat. Tämä viimeinen oli mieheni toive. Minulla oli mielessä sellainen suurpiirteinen malli, jota halusin. Piti vain löytää pöytä, joka täyttää kriteerini.


coffee table, koti, sisustus, kahvipöytä, sohvapöytä, Ikea, Vitsjö,

coffee table, koti, sisustus, kahvipöytä, sohvapöytä, Ikea, Vitsjö,

Tällä kertaa sohvapöytä löytyi Ikeasta. Se kuuluu Vittsjö sarjaan, mutta näyttää katalogissa ihan toisenlaiselta. Minä nimittäin kokosin sen tarkoituksella eri tavalla, jotta sain siitä sellaisen, kun halusin. Tästä kuvasta näet millainen pöydän kuuluisi olla.

coffee table, koti, sisustus, kahvipöytä, sohvapöytä, Ikea, Vitsjö,

coffee table, koti, sisustus, kahvipöytä, sohvapöytä, Ikea, Vitsjö,

coffee table, koti, sisustus, kahvipöytä, sohvapöytä, Ikea, Vitsjö,

Koska Vittsjö pöytä on sarjapöytä, sain sen toisesta osasta meille kivan sivupöydän. Se sopii sohvan rinnalle, kuin valettu. Nyt pitäisi etsiä sen päälle hyvä valaisin. Kaipaan meille sellaisia epäsuoria valonlähteitä, joita meillä ei juuri nyt ole ja jotka tekisivät olohuoneesta kodikkaamman.

coffee table, koti, sisustus, kahvipöytä, sohvapöytä, Ikea, Vitsjö,


Meillä on meneillään juuri nyt sellainen vaihe, että sohvapöydällä olevat esineet saavat olla kutakuinkin rauhassa. Little E käy kyllä tutkimassa maljakossa olevia kukkia, mutta jättää ne rauhaan. Vauva kuitenkin osoittaa selviä liikkeelle lähdön merkkejä, josta ei yleensä mene kauaa, kun seisomaharjoitukset alkavat. Siitä syystä nautin juuri nyt täysin siemauksin siitä, että saan tehdä pöydälle asetelmia. Sohvapöydälle yritän puolestaan etsiä sellaisia kauniita coffee table kirjoja.


 x x

Jenni S.



Sisustusunelmia ja haaveiluita pääset seuraamaan myös blogin somekanavien kautta.

Joka paikan jauhelihakastike

2018-04-20

arkiruoka, helppo, resepti, jauhelihakastike, lapsille,

Olen ristinyt tämän joka paikan jauhelihakastikkeeksi, koska se oikeasti sopii joka paikkaan. Meillä sitä on syöty riisin ja spagetin kanssa kanssa, tortilloissa, uuniperunan kylkiäisenä. Lisäksi se on todella nopea ja helppo tehdä.

Jokapaikan jauhelihakastike

700 g Jauhelihaa

1 tlk Kidneypapuja

1 tlk Paseerattua tomaattia

1 ps Tortilla mausteseosta

Paista jauheliha ja mausta. Lisää pavut ja paseerattu tomaatti. Anna hautua hetki miedolla lämmöllä.

Tarjoile haluamallasi tavalla-.


arkiruoka, helppo, resepti, jauhelihakastike, lapsille,

Vinkki: Joskus me lisätään kastikkeen sekaan vielä yksi purkillinen Valio Koskenlaskijan Cheddar ruokajuustoa.

Onko teillä tällaisia monitoimireseptejä, jotka sopivat melkein kaiken kanssa?


 x x

Jenni S.



Kulinaristisia kokeiluja ja ruuan fiilistelyä löydät myös somesta. Hyvä ruoka, parempi mieli.

Kevät tuli kotiin ja mieleen

2018-04-18

koti, sisustus, kevät, olohuone, klassisen boheemi,

Nyt eletään ehdottomasti vuoden parasta aikaa, nimittäin kevättä. Rakastan kesää, sen lämpöä, aurinkoa ja valoisia öitä. Mutta kevät on suosikki vuodenaikani, koska silloin, kaikki ihana ja hauska on vasta edessäpäin. Päivät ovat nyt jo todella valoisia ja ilma lämpenee koko ajan. Kaikki tietävät miten mielettömältä ensimmäiset oikeasti lämpimät kevätpäivät tuntuvat.

Meidän perheessä kesää odotetaan muistakin syistä, sillä kerrankin miehelläni on tiedossa kunnon loma ja sen jälkeen meillä on tapahtumassa isoja, odotettuja muutoksia.

koti, sisustus, kevät, olohuone, klassisen boheemi,

koti, sisustus, kevät, olohuone, klassisen boheemi,

Kevään tuullessa kävi niin, kuin ennenkin, eli aloin kaivata ympärilleni valkoista ja muita vaaleita värejä. Kaivoin esiin valkoiset sisustustyynyn päälliset, torkkupeiton ja kannoin tummat, samettipäälliset pyykkiin. Vielä ei kuitenkaan ole niin kesä, että kaivaisin esiin pellavatäkin, joka on olennainen osa kesäsisustusta.

koti, sisustus, kevät, olohuone, klassisen boheemi,

koti, sisustus, kevät, olohuone, klassisen boheemi,

Keväisin minulle iskee usein siivouskärpänen tai siivoushepulit ja olenkin jo silmäillyt kaappeja sillä silmällä, että niitä pitäisi raivata. Little E:n vanhoja vaatteita pitäisi edelleen kuvata Zadaaseen. Kunhan tämä flunssa taittuu, niin pääsen tarttumaan näihin siivous- ja järjestelyprojekteihin.

koti, sisustus, kevät, olohuone, klassisen boheemi,

Olen näin imetyksen loppumisen myötä herännyt myös uudelleen pukeutumiseen. Koin nimittäin imetyksin enemmän rajoittavammaksi tekijäksi pukeutumisen suhteen, kuin raskauden. Olen ottanut nyt ilon irti mekoistani ja tehnyt vähän listaa niistä jutuista, joita pitäisi kesäksi hankkia. Hyvänä esimerkkinä ballerinat. Onnistuin nimittäin kävelemään edelliset ballerinani puhki viime kesänä. Kiinnostaisiko teitä muuten juttu tyylini kulmakivistä?

Tässä oli muutamia kevätfiiliksen siivittämiä ajatuksia. Miltä kevät on tuntunut siellä päässä? Onko innostuttu projekteista vai lämpimistä ilmoista?


 x x

Jenni S.



Minua ja blogiani voit seurata myös somessa.

Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
|

Your copyright

Your own copyright