Musta parkatakki

tammikuuta 17, 2018


parkatakki, musta, talvi, pukeutuminen, tyyli, muoti, Pinja Tuominen

Helsingissä on ollut noin viikon ajan pientä pakkasta. Minä en varsinaisesti nauti pakkasista. Varsinkaan, kun ulkona ei ole edes lunta, jota fiilistellä. Tunnustan nyt etten kyllä muutenkaan ole erityinen talvi-ihminen. Joulu on lempiaikaani vuodesta ja silloin voisi olla lunta sillä tavalla sopivasti. Mutta sen jälkeen voisi minun puolestani tulla jo kevät ja vähän lämpimämpää.

plussize, tyyli, muoti, talvi pukeutuminen, talvitakki, parkatakki,

Sen lisäksi etten muutenkaan nauti kylmästä ja pakkasesta, olen viime vuodet kärvistellyt huonoissa takeissa. Keinonahkatakki pitää kyllä tuulta muttei ole kovin lämmin. Kaikkein kylmimmillä ilmoilla olen lainannut mieheni takkeja.

Parkatakki, tyyli, muoti, pukeutuminen, päivän asu, plussize, plussakokoinen,

talvi, pukeutuminen, tyyli, muoti, plussize, plussakokoinen, talvitakki,

Tänä talvena halusin kuitenkin itselleni ihan kunnon takin. Ilokseni apu löytyi jälleen Zadaasta. Löysin nimittäin iskemättömän, ajattoman, mustan parkatakin harvinaisen halvalla. Kiitos jälleen Zadaa!

talvi, pukeutuminen, tyyli, muoti, plussize, plussakokoinen, talvitakki, parkatakki,

Talvi, Pukeutuminen, tyyli, muoti, vaatteet, Plussize, Plussakokoinen, päivän asu

Takki H&M Second hand (Zadaa)
Pipo SEPPÄLÄ
Huivi SEPPÄLÄ
Farkut BEBES
Kengär RIEKER

Talvi, pukeutuminen, vaatteet, tyyli, muoti, päivän asu, plussize, plussakokoinen

Tämä ei ole toppatakki, joten joudun ehkä etsimään paukkupakkasia varten kunnon toppatakin. Tämä parka sopii kuitenkin loistavasti näihen Suomen pääsääntöisiin talvikeleihin.

Talvi, pukeutuminen, tyyli, muoti, vaattteet, talvivaatteet, päivän asu,  plussize, plussakokoinen, XL

Mitä tykkäätte uudesta takista? Entä talvesta?

xx
Jenni S.

Kuvat: Pinja Tuominen | Editointi: Minä

You Might Also Like

0 Comments

Like us on Facebook