7 faktaa meidän perheestä

tammikuuta 26, 2018

Kaksi aikuista ja kaksi tyttöä, joista toinen on kaksivuotias ja toinen kaksi kuukautta. Elämästä nautiskelija, kotikoomikko, seuraava Sanni ja bebe. Tällaiset selvät perusjutut ovat selvinneet ehkä selvinneet myös uusille lukijoille. Kokosin tähän postaukseen ylös muutaman faktan meidän perheestä, joita ei vanhatkaan lukijat välttämättä tiedä.

lapsiperhe, parisuhde, lapset, vauva, vastasyntynyt, rakakus, perhe,

1. Rakkautta ensisilmäyksellä?

Tapasimme mieheni kanssa klassisesti baarissa. Menimme saman viikonlopun aikana ensimmäisille treffeille ja treffien jälkeen sovimme, että katsotaan mitä tästä meidän jutusta tulee. Tässä sitä ollaan edelleen, kymmenen vuoden jälkeen. Aina ei ole ollut helppoa, mutta se rakkaus on kantanut myös vaikeiden aikojen läpi.

2. Kärsimätön kosija

Se olin minä, joka kosin miestäni. Olimme puhuneet paljon elämän jakamisesta ja kihloihin menemisestä. Jotenkin minä siinä sitten turhauduin ja kosaisin, kun tuntui ettei mieheni saanut sitä aikaiseksi. Sain minä sen polvistumiseni sitten, kun sormet tulivat kultasepältä.

lapsiperhe, lapset, perhe, parisuhde, rakkaus, vauva
Kuva: Pinja Tuominen | Editointi: Minä

3. Itsestäänselvyys

Meille lapset eivät olleet itsestäänselvyys, vaikka halusimmekin lapsia. Pitkä yrittäminen opetti meille, että lapsia saadaan. Jos saadaan.

4. Uusioperhe

Minulla on aavistuksen sekava uusioperhetausta, jonka vuoksi lapsilleni on siunaantunut peräti seitsemän enoa. Miettikääpä sitä serkkulaumaa, joka tästä lähtee sikiämään. Tilannetta tasapainottaa onneksi hieman se, että minun mieheni on perheensä ainoa lapsi.

lapsiperhe, lapset, perhe, äitiys, parisuhde, rakkaus, vauva,
Kuva: Pinja Tuominen | Editointi: Minä

5. Ensin kahvia

Meillä käydään tasaiseen kevyttä taistelua äidin ja tyttären välillä kahvikupista. Kun aamulla keitän kahvia, Little E on heti jalassa kiinni pyytämässä maistiaisia.

6. Musikaallinen lapsi

Little E:n suosikki lauluja ovat Frozenin Let it go ja Antti Tuiskun Rahan takii. Neiti osasi jälkimmäisen sanat jo puolitoistavuotiaana ja viihdytti enoja keikuttamalla peppua, sekä laulamalla; ”Mun on pakko twerkkaa.”

lapsiperhe, perhe, lapset, parisuhde, rakkaus, vauva
Kuva: Hanna Poikkilehto | Editointi: Minä

7. Nimi valmiina

Baby B:n nimi oli valmiina jo ennen, kuin sukupuoli oli edes tiedossa. Olin ilmoittanut miehelleni, jos toinen lapsemme on tyttö, nimi on valmiina. Mieheni sai päättää ensimmäisen tytön nimestä, joten oli ehkä minun vuoroni.

xx
Jenni S.

You Might Also Like

0 Comments

Like us on Facebook