Slider

Poissa pelistä

2017-11-29

Eilen piti tehdä vaikka mitä. Oli neuvolaa, pesulaa ja muutakin puuhaa. Sen sijaan puoli tuntia sen jälkeen, kun olimme palanneet neuvolasta kotiin, makasin sohvalla vapisten neljänkymmenen asteen kuumeessa.

rintatulehdus, sairaana, äitiys, imetys,

En olisi koskaan osannut kuvitella, että rintatulehdus voi tehdä ihmisestä niin kipeän. Kun sain tulehduskipulääkkeellä oloni kohenemaan sen verran, että puhelin pysyi kädessä, aloin järjestämään itseäni lääkäriin. Kuulin vain hoitajilta ja lääkäreiltä, että ehdottomasti tarkastukseen ja antibioottikuurille, kun oireet ovat niin rajut. Kaikista suunnitelmista ja to do-listoista huolimatta, makasin suurimman osan päivästä sohvalla, tutisten. Olo oli niin hurja ja rintani niin kipeä, että ymmärrän täysin joidenkin traumat rintatulehduksesta. Lisä jännitystä päivään toi matka terveyskeskukseen, kun jalat eivät tuntuneet ottavan kunnolla alleen ja päässä heitti.

Onneksi oireet menivät ohi alle vuorokaudessa ja tänään olin niin hyvässä kunnossa, että saatoin lähteä lounaalle keskustaan. Siitä kuitenkin lisää myöhemmin. En voi muuta, kuin ihmetellä, miten olo voi mennä niin huonoksi, niin nopeasti ja miten olo voi olla seuraavana aamuna lähes normaali.

Kuinka teidän viikko on sujunut? Toivottavasti hieman paremmissa merkeissä. 

xx
Jenni S.

Viikkokatsaus 47/17

2017-11-26

Tällä viikolla mieheni palasi töihin ja se todellinen arki kahden lapsen kanssa alkoi. Päätin, että mennään mahdollisimman rennosti ja totutellaan rauhassa tähän vauva-arkeen. Ei oteta stressiä, jos asiat ei mene täysin suunnitellusti. Varsinkin hoitoaamut ovat olleet opettelua, kun kummankin lapsen aamujutut täytyy hoitaa ja sitten pitäisi vielä selviytyä tiettyyn kellonaikaan ovesta ulos. Mutta se on sujunut joka aamu paremmin. Perjantaina E ehti jopa aamun leikkituokiolle.

Viikon suru-uutinen ja samalla blogipostaus. Noora & Noora blogin Noorat julkaisivat Kaikkien aikojen perjantain parhaat-postauksen ja ilmoittivat samalla, että bloggailu saa nyt jäädä. Kuulin huhua, että blogin lukijoille on perustettu kriisipuhelin tätä varten.

Paras podcast: Tähän täytyy laittaa Kermaperseen & Kompostin uusi jakso, jossa Hanna ja Joonas puhuvat ravintolakulttuurista ja vinkkaavat omat suosikki ravintolansa Helsingissä. Lisäksi podista selviää, millainen on hyvä ravintola heidän mielestään. Suosittelen.

joulunodotus, marraskuu, viikkokatsaus, perhe, arki, joulu, joulukoristeet, sesonkikukat, amaryllis, Black Friday,

Päivät vauvan kanssa kaksin kotona ovat sujuneet lähinnä imettäessä. Kaksiviikkois neuvolassa nimittäin todettiin ettei Baby B:n paino ole noussut toivotulla tavalla. Ohjeeksi tuli tiivistää imetystahtia. Loppuviikon kontrollissa paino oli sitten lähtenyt nousemaan.

Paras instagramtili: 65m2_ Rebeccan sisustuspainotteinen tili on ihan superinspiroiva ja kaunis

Paras taaperojuttu: Kaiken pitää olla tällä hetkellä pörröistä. On pörröpeittoa, pörrösukkia, pörrötossuja ja pörröpinnejä. Pörröt on taaperon mielestä pop. Ehkä tässä täytyy yrittää kalastaa vielä jostain jonkinlainen pörröpusero.

joulunodotus, marraskuu, viikkokatsaus, perhe, arki, joulu, joulukoristeet, sesonkikukat, amaryllis, Black Friday, By Pinja, Glorian koti

Kuvassa seuraavan sukupolven bloggaaja suunnittelee omaa flatlay asetelmaansa.
Koru kuvassa saatu yhteistyön kautta.

Vauvanhoidon, neuvoloiden ja muiden arkisten juttujen ohessa olen yrittänyt antaa aikaa myös blogille. On vain jotenkin todella hankalaa päästä uudelleen rytmiin. Mikä johtuu osittain siitä, että olen yhä toipilas. Hemoglobiinini on edelleen superalhainen, mikä tekee minut väsyneeksi ja keskittymisestä vaikeaa. Sen lisäksi valokuvaaminen on liki mahdotonta tässä pimeässä kopissa omalla kamerallani.

Vanhempien ihmettelyn aihe: Kuuntelin ja ihmettelin yksi ilta, kun esikoisemme pyyteli koko ajan perunaa. "Haluu perunaa. Haluu perunaa." Yritin selittää, että perunaa syödään lisukkeena ruuan kanssa, ei iltapalaksi. Sama jatkui aamulla, kunnes taapero ymmärsi osoittaa hedelmäkulhoa ja tajusin hänen haluavan päärynää

joulunodotus, marraskuu, viikkokatsaus, perhe, arki, joulu, joulukoristeet, sesonkikukat, amaryllis, Black Friday, vastasyntynyt, Baby B, Newbie limited edition, vauva

Muuten olen toipunut todella hyvin. Pystyn liikkumaan normaalisti ja käymään, jopa lyhyillä kävelyillä. Eli pystyn hakemaan vähän pidemmältä, Matkahuollon pisteeltä Zadaa-paketin, tulematta super kipeäksi.

Paras kirppislöytö: Espritin söpöt sandaalit ensi kesäksi ja ihan pilkkahintaan Zadaasta. Tulevana kesänä sipsutellaan sitten raitamekossa ja näissä.

joulunodotus, marraskuu, viikkokatsaus, perhe, arki, joulu, joulukoristeet, sesonkikukat, amaryllis, Black Friday, Zadaa app, raitamekko, Esprit, sandaalit

Vuoden suurimpana shoppailupäivänä, Black Fridayna, tein löytöjä vain netin lastenvaaterintamalla. Esikoinen yllätti kasvullaan niin perusteellisesti, että olen yrittänyt koko syksyn saada siitä kiinni ja kauhistellut samalla lyhyitä lahkeita. Täytyy tähän vielä todeta, että vaikka siedän melko hyvin kauppakeskusten ruuhkia, sunnuntain Black Weekend hulinat Itiksessä meinasivat saada kylmän hien niskaan, kun olin hoitamassa välttämättömyyksiä Nespresson pisteellä. Onko se tuo lähestyvä kolmekymmentä, kun sitä alkaa tulla yliherkäksi ihmismassoille?

Paras joulujuttu: Lidlin euron hyasintit. Napattiin Baby B:n kanssa niitä mukaan ruokaostosten lomassa.

Viikon ihme: Meidän Grinch, jonka mielestä marraskuu on ehdottomasti liian aikaista edes joulun ajattelulle, ehdotti sunnuntai-illan elokuvaksi Joulutarinaa. Meinasin pudota tuolilta.

xx
Jenni S.

Raskausajan asut

2017-11-25

Ihana Baby B on nyt kuusitoista päivää vanha, joten ajattelin koota yhteen postaukseen kaikki raskausaikani asut ja fiilistellä hieman mennyttä yhdeksää kuukautta. Vaikka loppu vaiheessa olo oli tukala ja vaikea, aika on ehtinyt jo kultaamaan muistoja. Jos minulta kysytään, muistan vain onnellisen odotuksen ja vauvan touhuamiset vatsassa.

Raskaus, äitiysvaatteet, päivän asu, ootd, raskausajan asut,

Kuva: Pekka Marrasmaa | Editointi: Minä 

Äitiysvaatteet, raskausajan asut, päivän asu, äitiys, raskaus, pukeutuminen

Kuva: Pekka Marrasmaa | Editointi: Minä 

Hih. Nämä kuvat on otettu itse asiassa juuri sinä päivänä, kun teimme positiivisen raskaustestin. Editoin kuvia hymy huulilla, mutta blogissa kerroin vasta monia viikkoja myöhemmin.


Kuva: Erika Huhta @epssu | Editointi: Minä

Nämä olivat ensimmäisiä kunnollisia raskausfiilistely kuvia. Maha näkyi jo vähän. Minun oli pitänyt vaihtaa äitiyshousuihin. Olimme voineet kertoa raskaudesta jo lähimmillemme. <3

Raskaus, raskausajan asut, pukeutuminen, päivän asu, äitiys, äitiys vaatteet,

Kuva: Pinja Tuominen | Editointi: Minä


Kuva: Pinja Tuominen | Editointi: Minä

Tämä oli kesän vakioasujani. Sopi tilanteeseen, kuin tilanteeseen ja tuntui hyvältä päällä. Nämä kuvat taitavat olla noin raskauden puolesta välistä, kun tila alkoi niin näkymään, kuin myös tuntumaan.


Kuva: Pinja Tuominen | Editointi: Minä


Kuva: Pinja Tuominen | Editointi: Minä


Kuva: Pinja Tuominen | Editointi: Minä

Tuo sininen tunika oli yksi lemppareitani ja tulen ehdottomasti käyttämään sitä myös näin raskauden jälkeen. Se kun ei ole ihan perinteisimmän äitiysvaatteen mallinen.


Kuva: Pinja Tuominen | Editointi: Minä


Kuva: Pinja Tuominen | Editointi: Minä

Yksi asia tulee mieleen, kun katselen näitä kuvia. Nimittäin se, että onnistuin tavoitteessani pukeutua kivasti myös raskausaikana. Toki tunnustan, että kotioloissa viihdyin erityisen hyvin niissä legginsseissä ja kulahtaneissa paidoissa. Mutta ulos lähdin aina siisteissä ja kivoissa vaatteissa. Enkä edes törsännyt mielettömiä määriä rahaa raskausajan vaatteisiin.


Kuva: Pinja Tuominen | Editointi: Minä


Kuva: Pinja Tuominen | Editointi: Minä


Kuva: Pinja Tuominen | Editointi: Minä

Nämä ovat lempparikuviani. Tykkään edelleen todella paljon tuosta t-paidasta. Punainen ja valkoinen näyttää edelleen super raikkaalta yhdistelmältä. En varmaan ihan hetkeen pääse käyttämään kyseistä paitaa kunnolla, sillä imettäminen siinä tulisi olemaan vaikeaa. Ehkä ensi kesänä sitten.

Kuva: Pinja Tuominen | Editointi: Minä


Kuva: Pinja Tuominen | Editointi: Minä

Nämä olivatkin ne viimeiset raskausajan kuvat. Näiden ottamisesta ei ole edes kuukautta ja tuntuu siltä, kuin se olisi ollut vasta eilen. Näiden kuvien ottamisesta ei mennyt montaa päivää, kun majailin jo Naistenklinikalla odottamassa lääkärin päätöstä tilanteeseeni.

Siinä ne sitten olivatkin. Paljon rakkaita muistoja ja kivoja asuja kuopuksemme odotusajalta. <3

Onnistuinko teidän mielestänne tavoitteessani pukeutua kivasti myös raskausaikana?

xx
Jenni S.

Märät sukat

2017-11-23

Voi, kun sitä voisi vain olla ja katsella tuota räntäsadetta täältä sisältä käsin, mutta ei. Tämä äitiysloma ja pikkuvauva-aika on hyvin erilainen, kuin ensimmäinen koska taapero. On huomattavasti vaikeampaa jäädä vain sisälle köllöttelemään vauvan kanssa, kun isosisko kaipaa aktiviteetteja.

Olen nyt aamuisin taistellut itseni ja lapset ulos räntäsateeseen, viedäkseni esikoisemme päivähoitoon. Siitä olen kiitollinen, ettei minun tarvitse seistä näillä keleillä hiekkalaatikon reunalla, vaan se homma on delegoitu maailman ihanammalle perhepäivähoitajalle. Varsinkin, kun ainoat talvikenkäni ovat tällä hetkellä suutarilla paikattavina. Niistä hajosi vetoketju ihan paria päivää ennen synnytystä ja sattuneesta syystä muistin asian vasta ensimmäisenä räntäpäivänä. Olen siis joutunut tarpomaan nämä viimeiset päivät lenkkareissa ja märissä sukissa.

talvi, räntä, huono keli, märät sukat, pipo, hoitolaukku, Elisabet, Storsak,

Zadaa appi on käynyt tänä iltana kuumana, kun olen yrittänyt katsella itselleni toisia talvikenkiä vanhojen kaveriksi. Että jos vetoketju pamahtaa toiste räntäkelien alla, olisi sentään toiset veden ulkopuolella pitävät kengät varalla. Plus onhan se kiva vaihdella kenkiä hieman asun mukaan.

talvi, huono keli, räntä, vauva, vastasyntynyt, arki, newbie

Niistä märistä sukista huolimatta arki on rullannut ihan kivasti. Rytmi alkaa hiljalleen löytyä, vaikka olenkin ajoittain pulassa tämän maitobaarina olemisen kanssa. Tähän mennessä olen oppinut, että kannattaa suunnitella vain yksi ohjelmanumero päivälle. Eli ei pesulaa ja kauppareissua samalle päivälle, koska se tarkoittaa todennäköisesti päivälliseksi pitsaa. Lisäksi olen oppinut priorisoimaan. Jos kaksi lasta huutaa samaan aikaan kurkku suorana, täytyy ottaa tehtävä ja toimenpide kerrallaan. Vaikka kuinka haluaisi täyttää molempien tarpeet samaan aikaan.

infinite, anti age, Forever living product, ihonhoito

Tänään soin hetken itselleni ja etsin sitä sisäistä naistani imetyspaitojen, sekä pyjamahousujen alta. Tein itselleni kasvohoidon ja harvensin kulmakarvojani, kun Baby B nukkui. Sain minä farkutkin vedettyä jalkaani. Pieni kotihemmottelu teki kyllä ihmeitä, vaikka se ei poistanutkaan tummia renkaita silmieni ympäriltä. Eiköhän tämä ihonväri ala hiljalleen palautumaan, kun jaksan vain syödä säännöllisesti vitamiineja ja rautaa. Eiköhän tämä väsymyskin helpota samaa tahtia. Onneksi vauva nukkuu todella hyvin.

Pääsääntöisesti meidän viikko on sujunut ihan hyvin. Märistä sukista huolimatta. Entä siellä? Millainen teidän viikko on ollut?

xx
Jenni S.

Joulufiiliksen herättelyä

2017-11-21

Vaikka fiilistelin joulua jo vähän salaa lokakuun puolella kävi niin, että vaaleanpunainen vauvakupla vei mennessään. Viimeiset kaksi viikkoa olen ollut niin meidän pienen vauvan lumoissa, että suorastaan yllätyin, kun muissa blogeissa alkoi ilmestymään ensimmäisiä joulujuttuja. Mitä? Nyt jo? Meni hetki tajuta, että koko muu maailma ei ole samassa vauvakuplassa meidän perheen kanssa. Vaikka beben kuvat keräävätkin instagramissa kovasti tykkäyksiä.


vauvakupla, Baby B, vauva, joulu, joulufiilis, joulukoristeet, jouluperinteet,

Oman fiiliksen uudelleen löytymiseen meni hetki. Mutta kyllä se siellä oli. Onneksi tämän vauvakuplan voi koristella glitterillä ja kanelin tuoksulla.

Viime perjantain lyhyt retki Helsingin keskustaan Stockmannin valojen ja jouluikkunan äärelle oli oivaa lääkettä tähän akuuttiin joulufiiliksen puutostilaan.

vauvakupla, Baby B, vauva, joulu, joulufiilis, joulukoristeet, jouluperinteet, Blossa, glögi,

Joulu on minulle ennen kaikkea kiireetöntä tunnelmaa, aikaa perheen kanssa, kynttilöitä ja hyviä makuja. Pääpaino on erityisesti tällä odotusajalla. Mikään ei ole parempaa, kuin odottaa ja fiilistellä joulua. Toki odotukseen mahtuu myös hieman sitä kultaa ja kimallusta, mutta minulla ei ole tarvetta jouluövereille tai ylimääräiselle stressille.

Sen sijaan, että ahdistuisin jouluruuhkissa, hoidan todennäköisesti lasten joululahjaostokset verkkokaupoissa ja keskitän energiani ennemmin tunnelmallisiin iltoihin kera kynttilöiden ja glögin. Lisäksi aion vaalia myös meidän jouluperinteitä. Kuten lasten pikkujoulua.

vauvakupla, Baby B, vauva, joulu, joulufiilis, joulukoristeet, jouluperinteet,

Mieheni, joka on se meidän perheen Grinch, suorastaan kauhistui viikonloppuna, kun innostuimme Pikku E:n kanssa kuuntelemaan joululauluja ja vielä marraskuun puolella. Totesin ettei hän ole selvästikään ehtinyt huomata olohuoneemme minikuusta tai niitä paria joulukoristetta, jotka olen jo ehtinyt kaivaa esille. Ehkä hyvä niin. Saattaisi Grinch menettää vielä yöunensa.

vauvakupla, Baby B, vauva, joulu, joulufiilis, joulukoristeet, jouluperinteet,

Tulevien viikkojen toiveet ovat hyvin yksinkertaisia. Nyt maljakossa on leikkoamarylliksia, tällä kertaa punaisia, mutta hyasintit puuttuvat vielä. Lisäksi haluaisin kotiimme myös jonkinlaisia kausivaloja tunnelmaa luomaan. Haluaisin myös leipoa E:n kanssa pipareita, sillä pian kaksivuotiaalla pysyy varmasti ainakin muotti kädessä ja uskon hänen olevan innoissaan

vauvakupla, Baby B, vauva, joulu, joulufiilis, joulukoristeet, jouluperinteet,

Vieläkin joulufiilikseni on hieman kohmeessa, sillä onhan tuo pieni nyytti varsinainen huomion varastaja. Vaikka rakastankin joulun tuoksuja, eivät ne täysin voita vastasyntyneen vauvan tuoksua. Mutta eiköhän se tästä. Grinch on toki tyytyväinen tilanteeseen, sillä hänen mielestään marraskuu on aivan liian aikaista joulunodotuksen aloittamiselle. Hän on väärässä.

xx
Jenni S.

Viikkokatsaus 46/17

2017-11-19

Kulunut viikko on kulunut aivan uudenlaisen arjen merkeissä. Se on ollut ensimmäinen kokonainen viikko kotona vauvan kanssa. Kuten kerroin, alun kaaos alkaa olla hiljalleen hallinnassa, vaikka se arviointikyky pettää vielä tasaiseen tahtiin. Kukaan ei ole kuitenkaan kuollut tai saanut mitään merkittäviä traumoja, joten uskallan väittää, että voiton puolella ollaan.

Ja eiköhän tämä arki saada uudelleen sekaisin viimeistään ensi viikolla, kun mieheni palaa takaisin töihin.

Vastasyntynyt, kotona, taapero, ensimmäinen viikko, arki, big mamas home, blogi, äiti, isä, isyysloma, neuvolan kotikäynti,

Minä olen kuluvana viikkona keskittynyt lähinnä toipumaan ja totutellut imetykseen. Blogia pitkään seuranneet tietävät ettei imetys onnistunut E:n kanssa, joten tämä maitobaarina toimiminen on minulle täysin uutta. Yösyötöt ovat helpompia tällä tavalla, mutta hieman jännittää tulevat maraton imetykset ja tiheän imun kaudet. Olen kuitenkin todella onnellinen, että tämä imetys näyttäisi sujuvan ihan hyvin.

Vastasyntynyt, kotona, taapero, ensimmäinen viikko, arki, big mamas home, blogi, äiti, isä, isyysloma, neuvolan kotikäynti,

Pikku E palasi viikon lopulla hoitoon. Viikonlopun flunssasta ei ollut jäljellä onneksi enää muuta, kuin ikävä yskä johon annetaan avuksi yskänlääkettä. Taapero oli innoissaan päästessään takaisin hoitoon. Taisi olla kavereita ja omia kuvioita ikävä.

Kotona hän on todella avulias ja hellä isosisko. Me annamme hänen osallistua vauvanhoitoon siinä määrin, kun se on mahdollista. Kaksivuotias ei itsenäiseen vaipanvaihtoon pysty, mutta hän on onnellinen saadessaan toimia tavarantoimittajana. Sen lisäksi vauvasisko saa osakseen valtavan määrän haleja, pusuja ja paijauksia.

Vastasyntynyt, kotona, taapero, ensimmäinen viikko, arki, big mamas home, blogi, äiti, isä, isyysloma, neuvolan kotikäynti,

Meillä oli myös neuvolan kotikäynti, jossa kaikki oli hyvin. Baby B:n paino nousee niin, kuin pitää. Kävimme myös läpi synnytystäni ja sovimme, että jos minulle tulee myöhemmin jotain reaktioita, pääsen avaamaan tilannetta psykologin kanssa. Toistaiseksi olen ihan sinut asian kanssa.

Vastasyntynyt, kotona, taapero, ensimmäinen viikko, arki, big mamas home, blogi, äiti, isä, isyysloma, neuvolan kotikäynti,

Perjantaina uskaltauduin ensimmäistä kertaa ulkoilemaan yksin. Kävin hakemassa keskustasta leikkoamarylliksiä ja ihastelemassa nopeasti jouluvaloja. Kunto meinasi loppua ensimmäistä tietä ylittäessä, eikä reissua voinut oikein sanoa huviretkeksi, mutta voi pojat, miten raitis ilma ja ihmiset tekivät hyvää. Lyhyt reissu oli todellakin illan kaikkien jomotusten ja kolotusten arvoinen.


Vastasyntynyt, kotona, taapero, ensimmäinen viikko, arki, big mamas home, blogi, äiti, isä, isyysloma, neuvolan kotikäynti,


Paras blogipostaus: Homevialaura pureutuu kuluttamiseen omalla tavallaan ja kertoo, missä asioissa hän pihistää ja missä panostaa.

Paras podcast: Kuuntelin Unelmaduunarien podcastin, jossa haastateltiin Antti Holmaa. Olen tainnut ennenkin mainita, että pidän näyttelijästä ja hänen huumorinsa iskee minuun. Podcast avasi hienosti Anttia sen huumorin takana.

Paras instagramtili: Jos pidät klassisesta sisustamisesta, Sophie Patersonin instagram tili tarjoaa valtavasti inspiraatiota.

Vastasyntynyt, kotona, taapero, ensimmäinen viikko, arki, big mamas home, blogi, äiti, isä, isyysloma, neuvolan kotikäynti,

Paras taaperojuttu: Äiti ja isi saivat nauraa vedet silmissä, kun taapero totesi täysin tyynesti; "Roskia", saadessaan nenänsä eteen popcornia.

Paras kupillinen kahvia: Oli mukaan otettu, rauhassa juotu piparkakkulatte perjantaina.

xx
Jenni S.

Ruokapöytä

2017-11-18

Instagramissa joku ehtikin jo bongaamaan meidän uuden ruokapöydän. Saimme viimein vanhan pöydän myytyä ja uuden tilalle, enkä voisi olla tyytyväisempi. Olohuoneemme on aavistuksen valmiimpi.

Siitä on aika tarkalleen vuosi, kun kerroin täällä blogissa laittaneeni meidän vanhan pöydän myyntiin. Enkä olisi silloin todellakaan uskonut, että myymiseen menisi näin kauan. Minulla ei juurikaan ole kokemusta huonekalujen myymisestä, kierrättämisestä vain. Täytyy myöntää, että pariin kertaan on tehnyt mieli vain dumpata lasipöytä johonkin hevon kuuseen ja unohtaa sinne. Onneksi tämä prosessi on viimeinkin ohitse.

Linnmon, pöytälevy, Lerbergin, pukkijalat, Ikea, ruokapöytä, ruokailutila, musta pöytä,

Linnmon, pöytälevy, Lerbergin, pukkijalat, Ikea, ruokapöytä, ruokailutila, musta pöytä,

Samana päivänä, kun ostaja haki vanhan pöydän, isäpuoleni ja mieheni kurvasivat Ikeaan. Sain juuri ne pöydän osat, jotka halusinkin, enkä voisi olla tyytyväisempi lopputulokseen. Vaikka mieheni ja isäpuoleni aluksi kommentoivat pöytää turhan matalaksi. He kuitenkin peruivat puheensa siinä vaiheessa, kun istuivat sen ääreen kahville. "No, ei tämä nyt niin matala olekaan."

Linnmon, pöytälevy, Lerbergin, pukkijalat, Ikea, ruokapöytä, ruokailutila, musta pöytä,

Meidän pöytä on siis hyväksi havaittu yhdistelmä Linnmonin pöytälevystä, sekä Lerbergin pukkijaloista. Yhdistelmään törmää tasaisin väliajoin somessa ja blogeissa, niin valkoisena, kuin mustanakin. Itse muistan nähneeni tämän yhdistelmän ensimmäistä kertaa homevialauran blogissa. Meille valikoitui tumma versio, joka tuntuu omemmalta. Myöhemmin olisi tarkoitus keventää ilmettä valkoisilla tuoleilla, mutta toistaiseksi mennään näillä.

Linnmon, pöytälevy, Lerbergin, pukkijalat, Ikea, ruokapöytä, ruokailutila, musta pöytä,

Linnmon, pöytälevy, Lerbergin, pukkijalat, Ikea, ruokapöytä, ruokailutila, musta pöytä,

Olen itse tosi tyytyväinen valintaamme. Hyvästi lasipöydän jatkuva kiillottaminen.

xx
Jenni S.

Ensimmäiset päivät ja hallittu kaaos

2017-11-15

Meidän pienin on nyt viikon ikäinen ja kahden lapsen perheen arki on lähtenyt käyntiin. Pientä kaaosta on ollut havaittavissa aika ajoin, mutta me kaikki ollaan kuitenkin hengissä. E eli ensimmäisenä päivänä kotona käytännössä katsoen lähes pelkällä leivällä, kun vanhemmat oli hieman pallo hukassa. Pariin kertaan on turvauduttu myös paikallisiin pikaruokapaikkoihin ja minä muistan juoda aamukahvini yleensä puolen päivän jälkeen.

Kaaoksesta huolimatta, meidän perhe on kuitenkin onnesta sekaisin. Baby B on kietonut meidät kaikki kolme pienten sormiensa ympärille.

Vauva, Baby B, toinen lapsi, vauva, vastasyntynyt, ensimmäiset päivät, esikoinen, kuopus, taapero

Synnytys oli pitkä, mutta seesteinen kokemus, joka kuitenkin päättyi aika dramaattisesti. Mainitsinkin aikaisemmin, että tajusin vasta monta päivää myöhemmin kuinka vakava tilanne oli ollut. Menetin paljon verta ja vaikka Baby B syntyikin toivotusti alateitse, päädyin taas sinne leikkauspöydälle ja heräämöön. Mieheni vietti monta tuntia tyhjän päällä vauvan kanssa, tietämättä mitä minulle on tapahtunut, peläten puolestani. Minä en edes tajunnut pelätä. Kaikki tapahtui niin nopeasti.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Selvisin ja minuun tankattiin heräämössä lisää punasoluja. Melkein kolmelta yöllä pääsin osastolle nukkumaan, tyttäreni viereen. Rakastuin vauvaan ensi silmäyksellä, aivan kuten aikanaan E:henkin. Osastolla me nukuimme paljon. Olin siellä yksin vauvan kanssa, mieheni kerätessä voimia kotona. Kotiin pääsimme jo toisena päivänä, koska molempien kunto oli hyvä. Minulla heitti aika ajoin päässä ja olisin tarvinnut rollaattorin sairaalasta poistuessa, mutta pärjäsin kun otin rauhallisesti.

Vauva, Baby B, toinen lapsi, vauva, vastasyntynyt, ensimmäiset päivät, esikoinen, kuopus, taapero

Kotona me ollaan kaikki opeteltu elämää vauvan kanssa. Jotta kaikki ei menisi liian helposti, E:lle nousi korkea kuume pian meidän kotiutumisen jälkeen. Joten vastasyntyneen lisäksi meillä on ollut hoidettavana myös kuumeinen taapero. Onneksi meidän esikoinen on ollut oma iloinen, reipas itsensä myös flunssassa. Arkea on kuitenkin helpottanut kohtuullisen hyvin nukutut yöt. Toki BB herää pari kertaa yössä syömään, mutta sen sijaan E on nukkunut nyt aamuisin pitkään.

E on todella ihastunut pikkusiskoonsa ja hoitaa tätä mielellään, omalla tavallaan. Hän tuo vauvan tarvikkeita minulle, vie vaipat roskiin, halailee ja pussailee vauvaa. Mitään isompia mustasukkaisuus kohtauksia ei ole ainakaan vielä ilmennyt. Taaperolta on toki hieman vaikeaa odottaa luontaista varovaisuutta, joten vielä saa olla vähän varpaillaan siskosten kanssa.

Vauva, Baby B, toinen lapsi, vauva, vastasyntynyt, ensimmäiset päivät, esikoinen, kuopus, taapero

Oma toipuminen on lähtenyt käyntiin. Olen edelleen väsynyt ja kipeä, mutta selviän päivistä koko ajan paremmin. Tankkaan parhaani mukaan lisäravinteita ja rautaa itseeni, jotta saisin haavojen lisäksi myös elimistöni uudelleen balanssiin. Olen taas joutunut nöyrtymään siihen, että päivisin on pakko yrittää nukkua myös päiväunia, jotta jaksan paremmin kahden lapsen kanssa. Myös nämä erilaiset kivut on paljon helpompi kestää.

Mutta päivä kerrallaan. Kyllä tuo pieni ihme on tämän kaiken arvoinen.

xx
Jenni S.

Viimeiset masukuvat

2017-11-14

Ehdimme juuri ennen synnytystä ikuistamaan Pinjan kanssa isoksi paisuneen vauvavatsani. Näiden kuvien ottamisesta ei mennyt montaa päivää, kun lähdinkin käymään Naistenklinikan päivystyksessä ja jäin sille tielle.

39 raskausviikko, loppuraskaus, raskausvalokuvaus, Aurinkolahden ranta, Vuosaari, meri, Zadaa, Second hand, päivän asu, Lindex, Cubus, Seppälä,

Päivä oli kirpakka ja aavistuksen talvinen. Lähdimme kuvaamaan Aurinkolahden rantaan. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei näistä kuvauksista puuttunut, sillä meillä kummallakin oli mukanamme vilkkaat taaperomme. Lisähaasteen tilanteeseen toi se, että Pikku E:n painaessa täysillä pitkin rantaa, minä ollut silloin kaikkein nopemmillani. No, voitte kuvitella kuinka nopeita sitä ollaan viittä vaille ennen laskettua aikaa.

39 raskausviikko, loppuraskaus, raskausvalokuvaus, Aurinkolahden ranta, Vuosaari, meri, Zadaa, Second hand, päivän asu, Lindex, Cubus, Seppälä,

Saimme lyhyen miellyttävän hengähdystauon Kahvila Kampelassa pannukakun ja kahvin äärellä. Suosittelen muuten lämpimästi vierailua kyseisessä merellisessä kahvilassa ja maistamaan heidän lohikeittoaan, sekä pannukakkujaan.

39 raskausviikko, loppuraskaus, raskausvalokuvaus, Aurinkolahden ranta, Vuosaari, meri, Zadaa, Second hand, päivän asu, Lindex, Cubus, Seppälä,

Asussa on muuten kiva twisti. Olen pukenut villapaitani päälle Zadaasta löytämäni kimonon. Kuten sanottu, syksy on kerrospukeutujan parasta aikaa, mutta en ole aikaisemmin pukenut villapaidan päälle ohuempaa, mutta tämä yhdistelmä toimi paremmin kuin hyvin. 

39 raskausviikko, loppuraskaus, raskausvalokuvaus, Aurinkolahden ranta, Vuosaari, meri, Zadaa, Second hand, päivän asu, Lindex, Cubus, Seppälä,

Laukku ZARA Second hand
Pipo SEPPÄLÄ
Bomber CUBUS
Kimono Second hand
Villapaita HOLLY & WHYTE BY LINDEX
Farkut ELLOS Tuunatut
Kengät BLEND

39 raskausviikko, loppuraskaus, raskausvalokuvaus, Aurinkolahden ranta, Vuosaari, meri, Zadaa, Second hand, päivän asu, Lindex, Cubus, Seppälä,

39 raskausviikko, loppuraskaus, raskausvalokuvaus, Aurinkolahden ranta, Vuosaari, meri, Zadaa, Second hand, päivän asu, Lindex, Cubus, Seppälä,

xx
Jenni S.

Kuvat: Pinja Tuominen | Editointi: Minä

Uusia tuulia

2017-11-13

Jouduin tässä yhden vaikean paikan eteen. Joku ehkä huomaa, että blogin sivupalkista on hävinnyt Maitokahvimedian logo. Tämä johtuu siitä, että big mamas home ei ole enää osa Maitokahvimediaa.

Päätin erota yhteisöstä.

Maitokahvimedia, blogi, bloggaaminen, blogiyhteisö,

Yhteisöstä eroaminen oli yksi niitä vaikeita ja raskaita päätöksiä, mutta ehdottomasti oikea. Kun sain sen tehtyä, valtava taakka ja stressi lähti harteiltani. Minä ihan todella tunsin, miten helpotus täytti minut. Ei enää pahaa mieltä tai turhaa stressiä, joka oli vaivannut minua pitkään. Syitä erolleni oli useampia, kuten se ettei tasavertainen kumppanuus toteutunut niin kuin piti.

En jää tilannetta kuitenkaan surkuttelemaan, vaan katson kirkkain silmin tulevaisuuteen. Tämä oli vain yksi niitä vaiheita, joka piti kokea. Bloggaamista en missään nimessä lopeta. Kyllä minun siipeni kantavat. Haluan ehdottomasti katsoa, mihin minusta vielä on ja mihin tämä ovi minut vie. Mutta nyt on hyvä hetki asettaa uusia tavoitteita ja tehdä uusi suunnitelmia.

uusia tuulia, blogi, bloggaaminen, blogiyhteisö

Ja nyt voin keskittää vapautuneen ajan uudelleen ihanalle perheelleni, miehelleni ja upeille tyttärillemme. Ensiksi mainittu on ollut aika ajoin pahasti alakynnessä, kun olen keskittynyt yhteisöön. Nyt on hyvä hetki antaa takaisin. <3


Ihanaa alkavaa viikkoa!

xx
Jenni S.
Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
|

Your copyright

Your own copyright