Viikkokatsaus 41/17

lokakuuta 15, 2017

arki, blogi, big mamas home,  Pikku E, Ikean jääkarhu, arkiviikko, päivähoito, kausiflunssa, syksy, Frozen, Anna, Elsa

Maanantai
Aamulla herätessäni tunnistin itsessäni heti flunssan klassiset ensioireet. Nuha, kurkku arkana ja tällä kertaa jopa vasen korvani tuntui vihoittelevan. Toivoin, ettei tilanne lähde kehittymään tästä yhtään pahemmaksi. Siinä nenää niistellen puin tyttäreni hoitoon ja suuntasin kotona suoraan torkkupeiton alle. Mutta sen sijaan, että olisin tyytynyt vain sairastamaan, ryhdyin blogitöihin, joita en ollut saanut edellisenä iltana tehdyksi. Ilokseni olin aikaansaava ja flunssanpoikasesta huolimatta sain Sen jälkeen olin tosin entistä flunssaisempi, eikä nuo liitoskivutkaan retkeä arvostaneet. Ilta meni sitten sohvalla kylkiasennossa maaten.

Parasta: Kun flunssaa myös poteva mieheni ilmoitti, että hän voi laittaa ruuan.

Viikon uutinen: Saulin ja Jennin vauva. Ihanaa. Vauvauutiset ovat parhaita.

arki, blogi, big mamas home,  Pikku E, Ikean jääkarhu, arkiviikko, päivähoito, kausiflunssa, syksy, Frozen, Anna, Elsa, Essie, Chinchilly

Tiistai
Meidän perheen aamu alkoi jo viideltä, sillä edellisen aamun flunssan klassiset ensioireet olivat yltyneet ihan täysimittaiseksi flunssaksi. Minä ja E olimme kröhisseet ja yskineet koko yön. Viiden aikaan nukkumisesta ei tullut enää mitään. Vaikka tytöllä ei ollut kuumetta, päätettiin miehen kanssa, että parempi jäädä kotiin. Sairastamisen vuoksi meidän päivä kului enimmäkseen piirrettyjä katsellessa. E jaksoi onneksi touhuta myös itsekseen, sillä oma vointini oli tehnyt aikamoisen laskun ja pötköttelin aika pitkälti sohvalla. Toivottavasti tämä yksi märkä rätti päivä riittäisi ja olo lähtisi loppuviikkoa kohti kohenemaan. Päiväunien jälkeen me tilattiin pitsat, koska ihan kaikkea ei tämäkään äiti kipeänä jaksa. Pitsan jälkeen alkoi Pikku kakkonen ja sen jälkeen alkoi pikku hiljaa iltatoimet.

Kurjinta: Oman lapsen sairastaminen on aina kurjaa. Sitä tekisi mitä tahansa helpottaakseen pienen oloa. Tuplasti kurjempaa on, kun oma olo on kuin märällä rätillä.

Viikon hokema: "Voi että." En tiedä, mistä tyttäremme on tämän oppinut, mutta nykyään melkein kaikki on "voi että."

arki, blogi, big mamas home,  Pikku E, Ikean jääkarhu, arkiviikko, päivähoito, kausiflunssa, syksy, Frozen, Anna, Elsa,

Keskiviikko
Kuunneltuani puoli yötä E:n yskimistä totesin, että parempi jäädä tänäänkin kotiin sairastamaan. Meidän aamu oli flunssan varjolla todella leppoisa. E leikki dubloilla ja katsoi toisella silmällä piirrettyjä. Ihan kiva, että leikkiminen kiinnostaa tyttöä enemmän kuin telkkari. Tänään meillä ei ollut ihan yhtä piirrettypainotteinen päivä, mitä edellinen oli. Aamupäivällä käytiin läheisessä kauppakeskuksessa kaupassa hakemassa vähän välttämättömyyksiä. E käveli kauppaan ja kaupasta kotiin mahdottoman tyytyväisenä. Päiväunia meidän pikku potilas kiskoi melkein neljä tuntia, mikä on nykypäivänä todella harvinaista. Ilmeisesti flunssa on kuluttanut pienen tytön voimia enemmän, kuin äiti ymmärtääkään. Isi ehti illalla juuri sopivasti kotiin lukemaan Peppi Pitkätossua.

Parasta: Katsella sivusta isän ja tyttären iltasatuhetkeä. Näinä hetkinä tiedostan erityisen selvästi sen, miten onnekas olen ollut.

Viikon sarja: Alettiin katsoa miehen kanssa yhdessä Sykettä Yle Areenasta. Mä olen sarjan vannoutunut fani ensi hetkistä alkaen, mutta mies on katsonut vain jotain satunnaisia jaksoja. Nyt on hyvä hetki sivistää häntä.

arki, blogi, big mamas home,  Pikku E, Ikean jääkarhu, arkiviikko, päivähoito, kausiflunssa, syksy, Frozen, Anna, Elsa,

Torstai
Meidän päivä alkoi aamuyöstä, kun Baby B päätyi aiheuttamaan vanhemmilleen hieman huolta. Mies päätyi viemään E:n hoitoon, kun minä päädyin selvittelemään omaa olotilaani. Kaikki oli kuitenkin hyvin ja BB viihtyi edelleen turvallisesti omassa yksiössään. Oma päiväni meni lopulta aika pitkälti nukkuessa ja levätessä. Iltapäivällä lähdin sitten hakemaan kaatosateessa tytärtäni hoidosta. Hoitaja oli ollut jo aivan varma, että meillä on perheen lisäys valmiina ja yllättyi kun minä tulinkin hakemaan E:tä. Vakuuttelin siinä sitten, että kyllä tämä vauva viihtyy vielä ihan hyvin yksiössään. Kotona otin ilon irti ja nautin ajasta esikoiseni kanssa. Sitä ei kuitenkaan tiedä kuinka monta kahdenkeskeistä iltaa meillä on vielä jäljellä.

Parasta: Tanssibileet E:n kanssa Spotifyn #takaumatorstain tahtiin. Meinasin tuntea itseni vanhaksi.

Perjantai
Raskaus vaikuttaa yhä enemmässä määrin yöuniini. Aamuyöstä siirryin nukkumaan sohvalle, kun en sängyssä pystynyt nukkumaan. Mieheni kävi minua suukottamassa siinä aamulla ja reilu tunnin kuluttua itkuhälyttimestä kuului E:n iloinen höpötys. Aamupalan jälkeen ystäväni tuli kylään tyttärensä kanssa ja siinä aika kuluikin sitten kuulumisia vaihtaessa. Ystäväni tehdessä lähtöä, E puolestaan meni päiväunille. Kyseisten päiväunien aikana ihastelin mielettömän kaunista auringonpaistetta ja suunnittelin retkeä keinumaan. Mutta kun olin saanut hyvin levänneen tytön ruokittua, auringosta ei ollut tietoakaan. Tässä vaiheessa äitini soitti ja ilmoitti, että he voisivat ottaa E:n yökylään. Eihän siinä. Pakkasin tytön tavarat ja kahtakymmentä minuuttia myöhemmin, vilkuttelin mummin murulle ovelta. Minulle ja miehelleni tämä vapaailta tarkoitti sitä, että katselimme laiskoina telkkaria ja menimme aikaisin nukkumaan. Vaikka olihan meillä kova ikävä pientä tuhisijaamme.

Parasta: Yllättävä vapaailta ja me pienen lapsen vanhemmathan osaamme käyttää sen hyödyksi. Zzz...

Viikon blogipostaus: Noora & Noora: Mitä viemisiksi vauvaperheeseen. Pian kahden lapsen äitinä allekirjoitan joka kohdan.


arki, blogi, big mamas home,  Pikku E, Ikean jääkarhu, arkiviikko, päivähoito, kausiflunssa, syksy, Frozen, Anna, Elsa

Lauantai
Nukuin levollisemmin, kuin pitkään aikaan ja heräsin ensimmäistä kertaa vasta aamun puolella. Kun kahdeksan aikaan lopulta nousin ylös, olo oli todella hyvin nukkunut. Silti nautiskelin olostani vielä hyvän aikaa sohvalla loikoillen ja Netflixiä katsellen. Lopulta päädyin kirjoittamaan Kutinaa-postauksen ja valmistautumaan ikeatreffeilleni Erikan kanssa. Olimme sopineet, että hakisimme kimpassa BB:n hoitopöydän. Velvollisuuksien ohella oli ihanaa haahuilla, höpötellä ja inspiroitua. Täytyy sanoa, että tänä syksynä Ikean esillepanot ovat olleet erityisen iskeviä ja kotoisia. Kotona minua odotti mummilasta kotiin palannut tyttäreni, joka oli saanut mummilta tuliaisiksi ensimmäiset Anna ja Elsa nukkensa. Niille tehokkaaksi kilpailijaksi osoittautui E:n itsensä kokoinen jääkarhu pehmolelu, jonka Erika halusi ostaa E:lle Ikeasta. Nukkumaan mentäessä pinnasängyssä oli aavistuksen ahdasta.

Parasta: Saada E takaisin kotiin. Jännää miten yhdessä yössä ehtii tulla niin kova ikävä.

Taaperon viikon suosikki: Anna, Elsa ja jääkarhu. Äiti ja isä kiittävät, että nämä nuket eivät olleet niitä laulavia versioita.

arki, blogi, big mamas home,  Pikku E, Ikean jääkarhu, arkiviikko, päivähoito, kausiflunssa, syksy, Frozen, Anna, Elsa

Sunnuntai
Ikeareissulta tuli kotiin tuliaisiksi muutakin, kuin hoitopöytä. Nimittäin pienimuotoinen ruokamyrkytys. Voin yöllä todella pahoin, mutta selvisin onneksi paljon vähemmällä, kuin Erika-parka. Aamulla olin jo ihan kunnossa ja skarppina, valmiina frozennukkeleikkeihin E:n kanssa. Annoin mieheni nukkua vuorostaan tänä aamuna vähän pidempään. Ruokamyrkytyksen vuoksi, Erikan kanssa suunnittelemamme valokuvausretki peruuntui. Mikä oli lopulta hyvä, koska lantioni ei ollut ihan vielä palautunut edellis päivän ikeoinnista. Päivän liikuntasuorituksena toimi reissu lähikauppaan. Ja voin kertoa, että se tuntui tänään useamman kilometrin lenkiltä. Illalla E:n jo nukkuessa jääkarhu tiukasti kainalossa, mieheni lähti lenkille ja minä jäin viimeistelemään tätä postausta.

Parasta: Mieheni, joka imuroi, moppasi, pesi kylpyhuoneen, laittoi ruokaa ja vei tyttäremme vielä puistoon leikkimään. Rakastan.

Kurjinta: Tarvitseeko sitä, edes kertoa?

Raskausviikko: 37. Sais tulla jo.

xx
Jenni S.

You Might Also Like

0 Comments

Like us on Facebook