Viikkokatsaus 40/17

lokakuuta 08, 2017

iho- ja allergiasairaala, Meilahden sairaala, Bebeliini, lastentarvike kirpputori, syksy, perheblogi, hygge,

Maanantai
Viikonlopun olot jatkui maanantaina. Tarkoitus oli olla ahkera ja aktiivinen, mutta väsymys ja kolotukset veivät voiton. Hain apteekista lisärautaa, jos se helpottaisi tähän väsymykseen. Pitkien päiväunien päätteeksi sain kuitenkin siivottua vaatekaapin. Tarkoitus oli karsia sieltä pois ne vaatteet, joihin en edes aio mahtua raskauden jälkeen. Yllätyin positiivisesti siitä, kuinka vähän sain räpsiä kuvia Zadaahan. Lähtiessäni hakemaan E:tä hoidosta, onnistuin takkia pukiessa venäyttämään olkapääni todella pahasti. Kipu oli järkyttävää ja teki hengittämisestäkin vaikeaa. Särkylääke ei auttanut, joten ilta E:n kanssa oli varsin tuskainen. Onneksi kipu alkoi helpottamaan hiljalleen illan mittaan. Nukkumaan mennessä olo oli lähes normaali.

Viikon biisi: Apulannan Valot pimeyksien reunalla. Hitsi, miten voi yksi kappale mennä niin luihin ja ytimiin.

iho- ja allergiasairaala, Meilahden sairaala, Bebeliini, lastentarvike kirpputori, syksy, perheblogi, hygge,

Tiistai
Kerroinkin Koiranilma-postauksessa, että tänä aamuna tarvittiin luonnetta, kun vettä satoi vaakasuuntaan, eikä valokuvaaminenkaan onnistunut. Sain kuitenkin hieman siivottua ja aseteltua muun muassa meidän sisustushyllyn. Onneksi minulla oli myös postausluonnoksia jonossa ja sain ajastettua useampiakin postauksia tulevalle viikolle. Iltapäivällä hain kotiin sadevaatteissaan hieman kompuroivan, mutta tyytyväisen E:n. Hyvin tavallisen illan jälkeen, pieni heräsi kymmenen aikaan illalla ja sain todeta, että tytölle oli noussut kuume. Epäilemme isin kanssa jälleen niitä hampaita, koska muita oireita ei ollut. Yö oli kuumelääkkeestä huolimatta levoton.

Parasta: Fiilis sen kävelylenkin jälkeen.

iho- ja allergiasairaala, Meilahden sairaala, Bebeliini, lastentarvike kirpputori, syksy, perheblogi, hygge,

Keskiviikko
Aamulla vierestäni heräsi mitä tyytyväisin tyttö, eikä kuumeesta ollut tietoakaan. Eikä yön aikana ollut tullut muitakaan oireita. Mikä oli hyvä, sillä meillä oli päivällä aika iho- ja allergiasairaalaan. Facebookissa paljastinkin, että kyseinen reissu oli täydellinen pettymys. Vähän muutimme lääkärin kanssa E:n inhonhoitorutiineja ja tammikuussa kontrolloidaan. Ei ihan sitä, mitä käynniltä toivoin. Näillä kuitenkin mennään. Muuten meillä oli oikein mukava päivä. Kotona laitoin väsyneen E:n päiväunille ja yritin lepäillä itsekin. Ruuaksi syötiin edellispäiväistä spagettia ja jauhelihakastiketta. Ennen iltapuuhia totesin E:n kuumeen taas nousseen. Vieläkään en havainnut muita oireita, joten tämän täytyy johtua niistä hampaista. Illalla katseltiin miehen kanssa yhdessä telkkaria ennen nukkumaan menoa.

Blogipostaus: Homevialaura - Arjen harmonia: Elämän yksinkertaistaminen uuden alun edessä

iho- ja allergiasairaala, Meilahden sairaala, Bebeliini, lastentarvike kirpputori, syksy, perheblogi, hygge, vauva, vauvanvaatteet,

Torstai
Aamu alkoi siinä kuuden jälkeen aamulla. E:n arkirytmi on palannut hyvin kesäloman löysäilyn jälkeen. Se on helpottanut koko perheen nukkumista. Ainut asia mikä minun öitäni häiritsee on se, että asennon vaihtaminen sängyssä käy urheilusuorituksesta ja herään siihen. Aamu alkoi Pikku Kakkosella ja niillä tavallisilla aamutoimilla. Tässä päivässä ei ollut oikeastaan mitään erikoista. Minä valokuvasin hieman ja me siivosimme E:n kanssa. Oma oloni oli hyvä, joten mitään kummallisempia yllätyksiä ei sen puoleen tullut. Illalla tein rauhassa blogihommia, sillä torstai on mieheni lenkkipäivä.

Parasta: Riisipuurokausi on nyt korkattu.

iho- ja allergiasairaala, Meilahden sairaala, Bebeliini, lastentarvike kirpputori, syksy, perheblogi, hygge,

Perjantai
E:llä oli hoitopäivä. Tänä aamuna en tehnyt hoitoon viemisen jälkeen lenkkiä vaan tulin suoraan kotiin. Ihan hyvin nukutusta yöstä huolimatta oli todella väsynyt. Aamun puuhastelut koneella sujuivat todella sumussa. Otin päiväunet, mutta olin niiden jälkeen entistä väsyneempi. Toivon, että aloittamani lisärauta auttaisi tähän väsymykseen. Puuhastelin kaikenlaista pientä ennen, kuin lähdin hakemaan E:tä hoidosta. Tuntui kuitenkin etten olisi saanut mitään aikaiseksi. Loppuilta sujui rauhallisesti. Olin ajatellut mukavaa perjantai-illan rentoutumista mieheni kanssa kotisohvalla, ehkä popcornin ja hyvän elokuvan merkeissä. Lopulta, erilaisten sattumusten kautta torkahdin sohvalle kesken Vain elämän, josta mieheni sitten herätti minut syömään kebappia.

Blogipostaus: Aamukahvilla - Älä yliarvioi kuvaa (et koskaan tiedä kaikkea)

iho- ja allergiasairaala, Meilahden sairaala, Bebeliini, lastentarvike kirpputori, syksy, perheblogi

Lauantai
Aamu alkoi harvinaisen miellyttävästi, sillä sain jäädä nukkumaan vielä sen jälkeen, kun nahkavekkarimme ponkaisi ylös pinnasängystä siinä kuuden jälkeen. Heräsin lopulta kahdeksan aikaan iloiseen "äiti" huuteluun. Nousin ylös ja aloitin aamupuuhastelut. Aamukahvin ohella meikkasin ja valmistauduin lähtemään kohti Vantaata. Olimme sopineet muiden Maitokahvimedian naisten kanssa treffit uuteen lastentarvike kirpputori Bebeliiniin. Kyseisistä treffeistä lisää vielä myöhemmin. E jäi isänsä kanssa ja minä sain nauttia tästä reissusta ihan itsekseni. Ette uskokaan millaista luksusta on selata kännykkää metrossa, aivan rauhassa. Kotona suoritimme miehen kanssa läpsystä vaihdon, kun hän lähti tekemään erästä ystävänpalvelusta. Myöhemmin meillä oli saunavuoro ja siitä ilta jatkui rauhallisella kotoilulla.

Parasta: Pitkään nukkuminen ja hetken oma aika.

Viikon eväs: Miehen keittämä kalakeitto. Super hyvää.

iho- ja allergiasairaala, Meilahden sairaala, Bebeliini, lastentarvike kirpputori, syksy, perheblogi, hygge,

Sunnuntai
Tämä oli varsinainen lazy sunday. Aamutoimien jälkeen nukuimme miehen kanssa vuorotellen päiväunet. Minä aloitin ja mieheni jatkoi osittain samaan aikaan E:n kanssa. Päiväunien ottaminen vilkkaan, hereillä olevan taaperon kanssa on välillä haastavaa. Mutta taisimme saada kumpikin lopulta levätyksi. Mieheni lähti viemään E:tä vielä illalla leikkipuistoon ja minä jäin kotiin lepäämään. Lantion kolotukset olivat niin kovia, että vietin loppu illan aika pitkälti kylkiasennossa sohvalla. Liitoskipujen puolesta, vauva saisi syntyä jo. Olen ihan aavistuksen kypsä alituiseen kolotukseen. Edes blogin työstäminen ei onnistunut, kun en pystynyt makaamaan muutoin kuin kyljellään.

Parasta: Rauhallinen päivä oman perheen kanssa.

xx
Jenni S.

You Might Also Like

0 kommenttia

Like us on Facebook