Viikkokatsaus 38/17

syyskuuta 24, 2017

Tämä viikko on ollut ihan aavistuksen takkuinen. Paljon tekemistä ja samaan aikaan olen ollut jo valmiiksi todella väsynyt. Kai se on tätä loppuraskauden väsymystä. Viikko on ollut kuitenkin kaikin puolin hyvä.

big mamas home, viikkokatsaus, bloggaajan arki, raskaus, hortensia

Maanantai
Tällä kertaa minulle olikin merkitty maanantaiksi työvuoro, joten meidän viikko alkoi kuten kaikilla muillakin. Tämä tosin tarkoittaa myös sitä, että on isin vuoro viedä E muskariin, koska minun työvuoroni loppuu liian myöhään. Työpäivä oli ihan harvinaisen letkeä, mistä ei valiteta. Kotimatkalla sain viestin mieheltäni, että hänelle oli iskenyt raju migreeni. Tämä tarkoitti puhtaasti sitä, että meidän illan suunnitelmat meni uusiksi. Oltiin siis poikkeuksellisesti koko perhe maanantai ilta kotona. E katseli nukkuvan isänsä kainalossa Pikku Kakkosta, kun minä tein kotihommia. Lastenohjelmien jälkeen sainkin sitten itselleni pienen aputytön töihini. En voi olla hämmästelemättä sitä, miten osaava ja omatoiminen tyttäreni jo on. Mihin tämä aika menee?

Parasta: Maitokahvimedian blogirekry alkoi ja odotan innolla, millaisia tyyppejä meille hakee. Ihanaa, kun porukka kasvaa.

Kurjinta: Miehen migreeni. Ikävää, kun toinen on aivan poissa pelistä kovan päänsäryn vuoksi. Onneksi tämä ei ole mikään yleinen vaiva meillä.

big mamas home, viikkokatsaus, bloggaajan arki, raskaus, lapset, lastenkirjat, Frozen juhlahumua,

Tiistai
Tänä aamuna E heräsi isänsä torkuttamiseen, eli meillä noustiin sängystä reilusti ennen kuutta. Vähän meinasi äitiä väsyttää, mutta kyllä se siitä lopulta lähti. Eikä mitään niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Sain juoda aamukahvin aivan rauhassa kotona, kun E katseli telkkarista Prinsessa Sofiaa. Rauhallisen aamun jälkeen lähdimme kävelemään päivähoitoon ja töihin. Muuten tämä päivä oli täydellisen tavanomainen. Työpäivän jälkeen hain E:n kotiin, laitoimme ruokaa, katsoimme Pikku Kakkosta ja niin edelleen.

big mamas home, viikkokatsaus, bloggaajan arki, raskaus,

Keskiviikko
Tämä oli minun vapaapäiväni, jolle olin sopinut E:n hoitopäivän. Sen seurauksena olin sitten sopinut päivän täyteen tekemistä. Aamulla vein tytön hoitoon ja kiiruhdin suoraan kotiin meikkaamaan. Ensimmäiseksi kalenterissa oli blogihommiin liittyvä tapaaminen, josta kipitinkin pikaisen lounaan jälkeen suoraan neuvolaan. Kaikki oli kuten pitikin. Vauva osoitti jälleen mieltään sydänäänilaitteelle ja oli jo kääntynyt yksiössään pää alaspäin. Ei siis mitään erikoista.  Neuvolan jälkeen ehdin hetken istahtaa kotona ennen, kuin kiiruhdin kauppaan. Sen jälkeen lähdin hakemaan taaperoa hoidosta, viedäkseni hänet kotiin mummun hoidettavaksi, jotta minä ja mieheni pääsisimme lähtemään tytön vasu-keskusteluun. Illalla minun pitikin sitten lepäillä kaikessa rauhassa ja antaa kropalle aikaa palautua päivästä. Ei tämä loppuraskaus ole kaikkein helpoimmasta päästä, kun minulta löytyy intoa mennä ja tehdä asioita. Lopulta nukahdin autuaan onnellisesti sohvalle.

Parasta: Uusi yhteistyökumppani ja projekti työstettäväksi loppuviikolle. Välillä sitä ihan yllättyy, miten nopeasti asiat tässä blogimaailmassa etenevät.

big mamas home, viikkokatsaus, bloggaajan arki, raskaus,

Torstai
Viikon viimeinen työpäivä ja aamulla tuli torkutettua kerran jos toisenkin. Edes E ei meinannut herätä. Vasta, kun laitoin yöpöydän lampun päälle pinnasängyssä nousi pieni pellavainen pää. Aamu ja työpäiväkin sujuivat ihan tavanomaisella rutiinilla. Ainut vain, että oma oloni oli todella epämukava. BB:ltä alkaa selvästi loppua tila kesken. Päivään tuli kuitenkin jännitystä kun työkaveri ilmoitti ettei tiedä, miten pääsee töihin bussilakon vuoksi, meinasi mennä sormi suuhun. Meidän työssä, kun ei voi välttämättä jättää töitään siihen kellon lyödessä neljää. Suurin ongelma oli siinä, että minun pitäisi puolen tunnin sisään olla hakemassa E:tä hoidossa. Tilanne saatiin onneksi junailtua ja minä pääsin tyttäreni kanssa kotiin. Hoidettiin iltapuuhat ja minä köllöttelin sitten loppuillan yksinään sohvalla odottelemassa miestä kotiin.

Paras sarja: Siskonpedin uusi kausi alkoi Yleltä. Sitä minä sitten tiirailin silmät ristissä ja nauroin väsyneenä.

big mamas home, viikkokatsaus, bloggaajan arki, raskaus,

Perjantai
Kun viikon muina päivinä on pitänyt herätä kelloon ja olla heti menossa, oli ihan mielettömän rentouttavaa aamulla vain köllötellä E:n kanssa sohvalla. E pötkötteli onnellisena minun kainalossani ja katseli "Sopiita" (Prinsessa Sofiaa). Saatiin me aamulle komea ukkosmyrskykin, jota sitten katseltiin olohuoneen ikkunasta. Aamu ja aamupäivä oli kaikin puolin sellainen ihana, laiska kotipäivä, joka tuli ainakin äidille tarpeeseen. Iltapäivän E sai viettää mummunsa kanssa, kun minulla oli menoa, johon ei lasta voinut ottaa mukaan. Illalla, kun puurot oli syöty ja Elsat luettu, minulla oli oma Vain elämää-kisakatsomo siellä meidän tutussa sohvannurkassa. Vietän nykyään paljon aikaa sohvalla maaten, ihan vain koska istuminen tuntuu enemmän tai vähemmän tukalalta.

Parasta: Toni Wirtasen veto Vain elämässä. Toki olen tässä asiassa hyvin puolueellinen. Mammakin meinasi ihan villiintyä kotisohvalla.

big mamas home, viikkokatsaus, bloggaajan arki, raskaus,

Lauantai
Lauantaiaamu alkoi, kuten perjantaikin, rauhassa köllötellen. Aamupäivän aikana työstin yhteistyöprojektia ja touhusin siinä ohella E:n kanssa. E tuntuu nauttivan pikku assistenttina olosta ja kiikuttaa minulle kaikenlaista tavaraa kuvausrekvisiitaksi. Käydessäni vanhoja vauvanvaatteita läpi, löysin maailman suloisimmat kissaballerinat, joita en selvästi ole arvostanut riittämiin E:n vauva-aikana. Kai se oli tämä raskaus ja hormonit mitkä saivat minut laittamaan ne hetkeksi sivuun. Illalla oli meidän perheen saunavuoro. Ollaan pidetty alkuillan saunavuoroista kiinni, vaikka ne ovatkin ajoittain aavistuksen haastavia pienen lapsen kanssa. Saunan jälkeen minä sain jälleen lepäillä, kun mieheni laittoi E:n nukkumaan.


big mamas home, viikkokatsaus, bloggaajan arki, raskaus, kanelikahvi, kahvi, viimeinen kolmannes,

Sunnuntai
Meillä ei edes sunnuntaisin nukuta kovinkaan paljon kello kuutta pidemmälle, joitain poikkeuksia lukuun ottamatta. Ei tänäkään aamuna. Me noustiin E:n kanssa ylös niihin perus aamutoimiin. Mulla oli koko viikonloppu pyhitettynä yhteistyöprojektin tekemiselle ja kuvaamiselle, joten jatkoin hommaa vielä tänäänkin. Hommaanhan ei siis mene kahta päivää, mutta taaperon kanssa työlle ja niille viivästyksille on pakko varata vähän aikaa. Rakas mieheni pääsi taas leikkimään hovikuvaajaa, kun tarvitsin hänen apuaan. Ensin käytiin kuitenkin läpi huolellinen luento ja läjä pinterest kuvia, jotta visioni välittyi hänellekin. Hyvin kuvat lopulta onnistuivatkin. Illalla olo oli aika hurja. Sain todella napakoita ja kipeitä supistuksia pitkin iltaa, ihan levossakin. En tiedä miksi, sillä en koe tehneeni mitään ihmeellistä päivän aikana.

Raskausviikko: 34 alkaa

Parasta: Työkin voi olla parisuhdeaikaa. Meillä oli aika hauskaa, kun otimme kamppiskuvia E:n nukkuessa.

xx
Jenni S.

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Monenlaista taas mahtunut sinun viikkoosi. Aikamoinen hurlum-viikko itselläkin takana ja pientä syysväsymystä ilmassa. Pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa ulkoilla enemmän, jotta mielikin piristyisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niin on mahtunut. Ainut haittatekijä on ollut tämä oma kunto, joka ei ihan pysy meikäläisen perässä. Mutta mennään nyt, kun vauvan myötä joutuu kuitenkin hetken olemaan aloillaan.

      Ja ymmärrän hyvin, että teillä on riittänyt hulinaa. Onnea vielä kerran kirjasta. <3

      Poista

Like us on Facebook