Pientä luksusta

toukokuuta 24, 2017

Moni sisustusbloggaaja puhuu arjen luksuksessa puhtaista pellavalakanoista ja yleellisestä petauksista tai huolella valmistetusta aamiaisesta tai koti spasta. Tiedättekö mistä puhun? Toki, voin helposti allekirjoittaa monet näistä väittämistä, mutta ihan aina näihin juttuihin ei ole mahdollisuuksia. On kuitenkin yksi asia, joka ilahduttaa ilman, että siihen tarvitsee nähdä itse vaivaa.

Newbie, Newbie store, lastenvaatteet, valkoinen ruusu, brändäys,

Newbien lastenvaatteet ovat olleet suosikkejani, jo ennen Pikku E:n syntymää. Nyt Helsinkiin on avattu ainakin kaksi Newbien ihan omaa liikettä ja voi, miten söpö ainakin City käytävän liike on. Liiketilat sopivat niin hyvin yksin, koko merkin kanssa. Täytyy sanoa, että näin maallikon silmään Newbien väki on onnistunut brändäyksessä todella hyvin. Pisteet siitä. Ja voi sitä äidin ihastusta ja ilahtumista, kun pieni kesämekko käärittiin silkkipaperiin ja kauniiseen paperikassiin. Olo oli, kuin olisi ollut ostoksilla jossain vähän paremmassakin liikkeessä.

Newbie store, lastenvaatteet, kesämekko,

Suomalaiset liikkeet saisivat ottaa minun mielestäni enemmän mallia tästä tavasta. Toki silkkipaperi ja kaunis paperikassi päihittävät perus muovipussit mennen tullen. Tästä pienestä luksuksesta nauttiakseni, käyn mielelläni vähän pidemmällä ostoksilla silkkipaperin ja kauniin paperikassin perässä.

Entä te? Kuinka paljon brändäys ja viimeistely vaikuttaa teidän ostotottumuksiinne?

xx
Jenni S.

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Vähänkö söpöjä! En ihmettele, että lähtivät kaupasta mukaan...

    Kyllä positiivinen brändäys varmaan jonkin verran vaikuttaa, mutta pyrin ostamaan aina laadukasta ja käytännöllistä tavaraa. Köyhällä kun ei ole vara ostaa liian halpaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen yrittänyt vähentää pelkkiä heräteostoksia ja panostaa juttuihin, joita oikeasti haluan. Lastenvaatteissa ostan kuitenkin mielummin ketjukaupoista, sillä en näe järkeä maksaa isoja summia vaatteeista, jotka menevät vain hetken. Lisäksi olen todennut ketjuliikkeiden tarjonnan hinta-laatusuhteen ihan sopivaksi meidän perheelle. Siksi onkin ihanaa, että Kapp Ahl on panostanut Newbie mallistoonsa niin paljon. <3

      Poista
  2. Mä oon ihan samanlainen kuin sinä näissä vauvan/lastenvaatejutuissa! Rakastan Newbie mallistoa ja aivan harmittelen kun meidän tytöt kasvaa niin vauhdilla että näteimmätkin vaatteet jää auttamatta hetkessä pieniksi ja ovat niin kuluneet käytössä ettei niistä aina ole pikkusisarukselle enää käyttöönotettavaksi. On ihanaa nauttia tällaisista pienistä arjen luksushetkistä. Luksus on ihanaa sopivasssa määrin, sillä jatkuvasti yltäkylläisyydessä ja luksuksessa eläminen turruttaa eikä "hopeaa rakastava saa kylliksi hopeaa" niin kuin raamatussakin muistaakseni sanotaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Ei makeaa mahan täydeltä" taitaa kuulua toinen sanonta. En oletakaan, että arki olisi kullalla kuorrutettua ja juuri siksi nämä pienet jutut tuntuvat niin hyviltä.
      Meillä vaatekoot kestävtä tällä hetkellä aika hyvin, E ei kasva enää ihan samaan tahtiin, kuin ensimmäisenä vuonna. Siksi vaatteita on mennyt nyt enemmän kierrätykseen, kuin säilöön. Pikku E, kun on siinä iässä, että housuistakin tuntuu olevan aina puhki sekä polvet, että takapuoli. :D

      Poista

Like us on Facebook