Yksi vuotias

joulukuuta 20, 2016

Pikku E täytti tänään vuoden. Se peloteltu vauvavuosi on nyt virallisesti takana päin ja me selvisimme siitä hengissä. Hiukset ovat pysyneet pääsääntöisesti puhtaina ja ruokaa on ollut pöydässä, varoitteluista huolimatta. Samalla olemme saaneet tutustua aika mainioon, pieneen ihmiseen. Meidän talossamme asuu nyt touhukas taapero, joka hämmästyttää ja välillä myös kauhistuttaa meitä oivalluksillaan.
Heliumilla täytetty numero pallo. 1.
Ilmapallon sai kannettua täytettynä ulos Pop up kemuista.

Me olemme koettu vauvavuosi aika helpoksi, eikä oikein ymmärretä, mistä muut puhuu. Meitäkin varoiteltiin siitä ettei enää ehditä suihkuun tai laittamaan ruokaa, kun vauva syntyy. Toisaalta, olemmekin vitsailleet, että mikäli mahdollinen seuraava vauva on edes normaali, me olemma pulassa. E on nimittäin omalta osaltaan tehnyt tämän vanhemmuuden aika helpoksi. Kuluneen vuoden aikana, olen itse saanut huomata, että äitiys on, ainakin minulle, se ihan ykkös juttu ja parasta kaikessa. Myös silloin, kun ne yöunet on kortilla.

Toki, myös minä olen muutakin kuin äiti. Olen ollut sitä 26 vuotta ennen erästä sateista joulukuun päivää ja olen ollut sitä myös myöhemmin. Samalla, kasvan äitinä, voin kehittää itseäni myös muutenkin.
Mekko Lindex, liivi H&M

E nukkuu edelleen hyvin, vaikkakin nyt on meneillään joku vaihe, johon liittyy keskellä yöllä herääminen ja huutaminen, tasan tarkkaan siihen asti, että päästään äidin ja isin väliin nukkumaan. Jostain syystä hän ei vain osaa juuri nyt rauhoittua takaisin omaan sänkyyn heräämisen jälkeen. Mutta menee se väliaikaisesti myös näinkin. Muutoin unenlahjat ovat, kuin isällään ja päiväunia vedetään yleensä kaksin kappalein. E syö lähes kaikkea, mitä tarjotaan. Parsakaali menee vaihtelevalla menestyksellä, välillä hyvin, välillä taas se päätyy korvaan.
Lightbox A5
Tuohon pieneen Lightboxiin palaamme myöhemmin. Se oli minun syntymäpäivälahjani E:lle.

E itse on suhtautunut ensimmäisiin syntymäpäiviinsä aika rennosti. Ei ole ottanut stressiä iästä, sillä sehän on vain numero. Lahjat ovat kivempia. Kuten tiedätte, syntymäpäiviä juhlittiin jo reilu viikko sitten, mutta tänään me vanhemmat annoimme omat lahjamme ja me tytöt kävimme synttäridonitsilla. E sai myös ilmapallon, ison, komean 1:sen, joka herätti kysymyksiä niin eräässä tietyssä donitsikaupassa, kuin myös metrossa.

Tänään on ollut kaikin puolin kiva päivä ja minusta on hienoa olla yksi vuotiaan tytön äiti.
Odotan innolla tulevaa vuotta.

xx
Jenni S.

You Might Also Like

0 kommenttia

Like us on Facebook