Slider

Viimesin käynti neurologilla

2016-11-30

Sanoin kirjoittavani viimeisimmästä neurologin käynnistämme Lastenlinnassa, koska tästä torticolliksesta löytyy melko vähän tietoa. Torticollis, luetaan kaularangan sairauksiin ja toiselta nimeltään se on kierokaula. Mikä on itseasiassa aika osuva nimi, kun muistelen miten nurin vauvan pää tuntui pienenä olevan. Olen blogissakin aikaisemmin kertonut Nupun pään virheasennosta ja kireästä kaulajänteestä, sekä siitä, miten sitä on kuluneen vuoden aikana hoidettu. Meidän matkamme on ollut melkoisia mutkia täynnä, mutta toivon hartaasti, että loppu häämöttää jo. Tosin toivoin lopun tulevan jo tällä käynnillä, kuten hehkutin jo aiemmin.

Nupun kohdalla torticollis todettiin jo synnytyssairaalassa ja ensimmäinen fysioterapeutin tapaaminen oli päivää ennen kotiutumista meidän sairaalahuoneessa. Silloin varattiin myös ensimmäinen aika Lastenklinikalle fysioterapiaan. Kuten olen kertonut, vauvalla torticolliksen hoidossa kasvun ja normaalin kehityksen tukeminen on kaiken a ja o. Suomeksi, kun vauvan pitäisi luonnollisesti harjoitella kääntymistä, vanhempi rupeaa jumppaamalla ohjaamaan taidon kehittymistä. Normaali kehitys nimittäin auttaa paranemisessa ja vahvistaa lapsen kaulaa. Samoin vastasyntyneellä erilaiset tukevat kantoasennot, joilla ikään kuin pakotettiin hienovaraisesti pää oikeaan asentoon, olivat tärkeitä. Näin vauvan sairaus on helpottanut kasvun myötä. Nykyisin virheasentoa on jo vaikeaa havaita.

Elokuun lopulla näytti jo siltä, että fysioterapiat ja neurologintarkastukset olisivat meidän osalta takana päin. Tämän viimeisimmän käynnin piti olla viho viimeinen kontrolli, sillä Nupun kehitys vastaa täysin ikäluokkaa, enkä minä ollut huomannut pään asennossa enää mitän kummaa. Toisin kuitenkin kävi. Fysioterapeutti oli minua tarkkaavaisempi ja vaikka Nuppu pistikin parastaan lattialla leikkien, hän havaitsi pään olevan edelleen hieman vinossa. Hän näytti myös minulle, mitä tarkoitti ja kyllähän se pää oli vielä pienen aavistuksen vinossa. En voi sanoin kuvailla, kuinka pettynyt olin tähän havaintoon. Vaikka on tietysti parempi, että vaiva hoidetaan kunnolla loppuun asti.

On todennäköistä, että asento korjaantuisi ajan kanssa itsestään, mutta on olemassa vielä isompi riski sille, että tytön kasvaessa kireä kaulajänne alkaisi vaivata uudestaan ja sairaus uusiutuisi myöhemmällä iällä.Tästä syystä niin neurologi, kuin fysioterapeutti, olivat sen kannalla, että menisimme yksityiselle fysioterapiaan, jotta kyseistä kireää jännettä saataisiin avattua entisestään. Tällä tavoin olisi mahdollista voittaa sairaus pysyvästi.

Tällä kertaa meillä oli tapaamisessa mukana eri fysioterapeutti, kuin kahdella viimeisellä kerralla. Tällä kertaa päätökset perusteltiin minulle hyvin ja minun mielipidettäni niin kysyttiin, kuin myös kuunneltiin. Lisäksi tämä tuleva tehojakso oli hyvin miettitty ja perusteltu, jolloin minun oli helppoa suostua siihen. Viime kertaista tehojaksoa en yksinkertaisesti ymmärtänyt, kun ei sitä minulle perusteltukaan. Eikä asiaa helpottanut se, että tällä jaksolla toiminut fysioterapeuttikaan nähnyt syytä jumppailun lisäämiselle ja me kävimme sairaalassa neljä kerta höpöttelemässä vain niitä näitä.

Nyt me odotamme enää ylilääkärin kirjoittaamaa maksusiitoomusta yksityiselle fysioterapeutille, jonka jälkeen seuraavat kolme kuukautta menisivät siellä. Raportoin edelleen esitymisestä. Pidetään peukkuja, etä kaikki menee hyvin.

Ensimmäinen adventti

2016-11-27

Se on sitten ensimmäinen adventtipäivä ja joulunodotus saa ihan virallisesti alkaa. Enää ei-niin-jouluihmisillä ei ole varaa sanoa, että on liian aikaista jouluhössötyksille. Nyt saa "hössöttää" ihan rauhassa tai tunnelmoida, niin kuin meillä sanotaan.

Meillä tätä päivää on juhlistettu niin adventtikynttilöin, kuin uuden ruukkuamarylliksen kera. Masentunut leikko amaryllis tuli viimein tiensä päähän, riiputettuaan päätään maljakossa varmaan puolitoista viikkoa. Rauha hänen muistolleen. Viime vuonna meillä toimi adventtikynttilöinä neljä pöytäkynttilää, joissa roikkui Indiskasta löydetyt numerot ja joiden juureen oli pyöräytetty pätkä koristeteippiä. Niitä numeroita on nyt roikoteltu pari vuotta, joten aloin kaipaamaan jo hieman vaihtelua. 

Se vaihtelu löytyi, aivan sattumalta, Pikku lahjapuodista. Kävimme marraskuun alussa puodissa, ihan vain tervehdys visiitillä katselemassa joulun uutuuksia, sekä rupattelemassa mukavia omistajan kanssa. Satuin silloin bongaamaan kyseiset kynttiläkupit hyllyltä ja kun kuulin, että niitä oli jäljellä enää vain kaksi sarjaa, en vain voinut ottaa riskiä ja jättää niitä muiden ostettaviksi. Pidän erityisesti niiden tuikkukuppimaisesta olemuksesta ja skandihenkisyydestä. Valkoinen alusta, joka on oikeasti tarjoilulautanen, viimeistelee asetelman.

Minä koen adventit ja joulunalusajan erityisen rauhallisena ajankohtana. Minulle joulunodotus on tunnelmallista aikaa, jolloin iltaisin nautitaan perheestä ja yhteisestä ajasta, poltetaan kynttilöitä, juodaan kuumia juomia ja syödään hyvin. Henkilökohtaisesti haluan rauhoittaa myös nämä tulevat viikot ennen joulua. Toki tähän aikaan kuuluu olennaisena osana mukava puuhastelu, kuten pipareiden paistaminen, jouluaskartelut ja joulusiivous. Ei tämän tarvitse olla lainkaan stressaavaa tai kiireistä aikaa. Joulu on asenteesta kiinni.


Näihin kuviin ja näihin tunelmiin, ihanaa ensimmäisen adventin iltaa ja rauhaisaa joulun odotusta.
xx

Mutta, mitä mieltä olette meidän adventti kyntteliköistämme? Poltetaanko siellä adventtikynttilöitä, vai alkaako se olla hiljalleen jo aikansa elänyt perinne?

Kuka minä oikeastaan olen

2016-11-24

Tajusin, etten ole koskaan aikaisemmin tehnyt kunnollista esittelypostausta itsestäni. Joten se sopii tähän väliin, kuin nenä naamaan. Postauksen kuvitus on viimeisimmältä Erican ja minun kuvauspäivältä. Mustavalkoinen selkäkuva Ericasta on omasta mielestä niin hieno, että haluaisin teettää siitä isomman taulun. Mitä mieltä te olette?
Kuva Erica Huhta.

Minä olen Oulussa syntynyt, Limingassa varhaislapsuuteni viettänyt ja sieltä Sipoon kautta Helsinkiin muuttanut parikymppinen nainen. Jos saisin valita ihan minkä asuinalueen tahansa ja muuttaa sinne tältä istumalta, se olisi Porvoo. Tai Sipoo. Vanhempani erosivat minun ollessani aika nuori ja lyöneet hynttyyt yhteen uusien ihmisten kanssa, minkä seurauksena, minulla on kahden pikkuveljen sijasta seitsemän. Ja äiti sanoi jo ensimmäisen veljeni jälkeen "ei enää." Yeah. Right. Meidän kotona, niin äidillä, kuin isälläkin on siis riittänyt aina ääntä. Sama päti myös siihen Järvenpääläiseen opiskelija-asuntolaan, jossa vietin nuoruuteni kolme vuotta.
Kuva Erica Huhta.

Opiskeluista huolimatta, en ole valmistunut muualta, kuin peruskoulusta. Osasyynä tähän on kymmenen vuotta kestänyt masennukseni, joka vei melkoisen siivun opiskeluinnostani ja kaikesta muustakin innosta. Selätin sairauteni lopulta omin voimin ja nyt seuraan tarkkaan merkkejä itsessäni, jotta se ei uusiutuisi. Yritän käsitellä kaikki uudet asiat, ilot ja surut, mahdollisimman perusteellisesti, jotta mikään ei jää kaihertamaan ja vaivaamaan myöhemmin. Positiivisen ajattelun harjoittaminen auttaa myös eteenpäin.

Olen opiskellut niin maalausalan artesaaniksi, kuin lähihoitajaksi ja tämä lähihoitajan tutkinto olisi tarkoitus viimeistellä loppuun heti, sopivan hetken tullen. Se ei ole vielä, mutta toivottavasti olen siinä pisteessä mahdollisimman pian. Sillä välin työskentelen henkilökohtaisena avustajana, vakituisessa työssä, joka on aika lähellä sitä lähihoitajan työtä. Tästä huolimatta en tiedä vieläkään, mikä haluaisin olla isona. Viimeaikoina olen miettinyt paljon luovilla aloilla työskentelyä, mutta niiden päätösten aika tulee vielä omalla ajallaan.
Kuva Erica Huhta.

Tapasimme mieheni kanssa heinäkuussa, vuonna 2008, sattumalta ja rupesimme seurustelemaan ihan parin tapaamiskerran jälkeen. Olemme käyneet tasan yksillä treffeillä, mutta muutimme kolmen yhteisen kuukauden jälkeen yhteen ja menimme samassa rytäkässä kihloihin, sillä tiellä ollaan edelleen. Naimisiin asti ei olla vielä päästy, vaikka kovasti häistä unelmoinkin. Ehkä joskus sitten. Tässä ajassa on ehditty kokea jo kaikenlaista ja on ollut niitä myötä, sekä vastoinkäymisiä. On ollut aikoja, kun ollaan kumpikin mietitty eroa, mutta tässä sitä yhä vain taistellaan. Olemme hakeneet ulkopuolistakin apua vaikeuksien voittamiseen ja meillä on vielä paljon työtä jäljellä sillä saralla, mutta olen todella ylpeä meistä.
Kuva Erica Huhta.

Nyt meillä on aivan uskomattoman ihana ja taivata tytön tyllerö, josta olemme todella ylpeitä, teki hän mitä tahansa. Oli se sitten aivastus tai se, että hän seisoi viisi sekunttia ihan itse, ilman tukea. Henkilökohtaisesti, en tiedä mitään parempaa, kuin olla äiti. Toki meilläkin aika ajoin valvotaan ilman mitään näkyvää syytä ja yöunet on kortilla, mutta siitä huolimatta, en vaihtaisi pois hetkeäkään. En edes yhtään fyssarikäyntiä.
Kuva Erica Huhta.

Olen koti-ihminen ja viihdyn kotona todella hyvin. Tästä syystä minua on joskus todella vaikea saada liikkumaan mihinkään, kun voisin vain lötkötellä sohvalla ja katsella Netflixiä. Onneksi miehestäni on löytynyt vuosien mittaan samanlainen lekottelija. Tämän vuoksi minulle on tärkeää, että koti olisi mahdollisimman mukava ja viihtyisä. Nykyisin sen täytyy olla myös turvallinen pienelle naton ohjuksen lailla syöksyilevälle tytölle, joka muuten kohta kävelee... Haluan myös, että kodissani olisi paljon paikkoja, joita on kaunista katsella, jotta silmien ei tarvitsisi aina levätä siinä telkkarin ruudussa. Sillä saralla on tosin vielä töitä, mutta eikö sekin ole hauskaa? Kaikki kivat hankinnat ja odotus on vielä edessä päin.

Jos teillä heräsi kysymyksiä tämän postauksen pohjalta, kysykää ihmeessä, vastaan varmasti.

Joulua odotellessa

2016-11-21

Eiköhän siitä voi puhua jo ääneen ja sillä ihan oikealla nimellä, kun siihen on enää hieman yli kuukausi aikaa. Tarkoitan joulua. Olen jo hetken lukenut varovaisia jouluaiheisia postauksia muiden blogeissa ihmisten miettiessä saako siitä ylipäätänsä vielä puhua. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että kyllä voi. Ei se ole mikään mörkö, vaan ihana aika vuodesta, joka parhaimmillaan tuo ihmiset yhteen nauttimaan toisistaan ja hyvästä ruuasta.

Vuosi sitten, tähän aikaan, sukat jaloissa pyörien me odotimme mieheni kanssa jotain aivan muuta, kuten blogia pidempään seuranneet tietävät, nimittäin vauvaa. Kun laskettu aika oli 18 joulukuuta, itse joulunodotus jäi vähän toissijaiseksi. Varsinkin, kun lasketun ajan ja aaton lähestyessä minä olin entistä kärsimättömämpi saamaan lapsen ulos. Raskaana olleet tietävät, ne viimeiset viikot alkavat olla toooooooodella pitkiä, kun olo on kuin rannalle ajautuneella halvaantuneella manaatilla. Silloin joulu ei ollut ihan ensimmäisenä mielessä. Ilmestyihän meille kuitenkin joulutähti ja hyasintteja, sekä muutama tonttukin. Ja ehdinhän minä popsia pipareita ja suklaata sillä tavalla, että vauvamme painoi yli neljä kiloa.

Silloin, kun en ole viimeisilläni raskaana, minun sisälläni asuu ehdottomasti jouluihminen. Olen lisännyt jo parin viikon ajan kahviini kanelia ja kuunnellut mieheltäni salaa Antti Tuiskun Minun jouluni 2 levyä ja fiilistellyt jouluisi kuvia Pinterestistä. Viimeaikoina olen kuitenkin miettinyt sitä omaa tapaani viettää joulua. Siitä ei ole kovinkaan kauaa, kun laitoin kotiini punaista ja minulla on vieläkin kaapissa yksi Merry Christmas-huopa. Moinen saa kuitenkin nykyisellään kylmät väreet kiirimään selkääni pitkin. Tontut ja joulupukit ovat ihan okei, mutta enää en kaipaa niitä kotiini. En pöytäliinoissa tai joulukoristeissa tai pienesineissä, enkä varsinkaan koristetyynyissäni. Niin kuin kaikessa muussakin, olen alkanut kaipaamaan joulussakin pelkistettyä linjaa.

Tähän mennessä meille on ehtinyt kotiutumaan yksi masentunut leikko-amaryllis, hyasintteja, sekä pöytäkuusi. Päätin jo jonkin aikaa sitten, että keskityn tänä vuonna tonttujen sijasta tunnelmaan, jonka vuoksi jouluiset pöytäliinat saivat lähteä jos alku syksystä UFF:ille. Tästä lähtien, myös joulussa, vähemmän on enemmän! Se ei kuitenkaan estä minua kuuntelemasta joululauluja marraskuun puolella.

Jotain vaaleaa

2016-11-19

Olen todella viehättynyt skandinaavisesta, mustavalkoisesta sisustuksesta ja haaveilen sellaisesta myös kotiini. Muutamalla itämaisella yksityiskohdalla, buddha siellä, kultainen metallitarjotin täällä. Ei siis liian modernia, mutta mustavalkoista kuitenkin. Tässä syksyn aikana on kuitenkin pukannut hyvin vahvasti harmaata.

Aluksi se nauratti, mutta nyt se ahdistaa. Liika harmaa tuntuu yllättäen tunkkaiselta ja tukahduttavalta, jonka vuoksi olen tuntenut hienoista ahdistusta ja kaivannut kipeästi jonkinlaista raikastajaa olohuoneeseemme. Lisäksi tuo yllä näkyvä koristeellinen tyyny oli kuitenkin vähän liian hippi minun makuuni. Sisutaminen on haastavaa, kun oma maku on vasta muodostumassa ja hakee vielä omaa suuntaansa.

Tämä tarve on voimistunut entisestään, kun ikkunan takaa on kadonneet ne ihanat valkeat nietokset ja olohuone tuntuu entistä pimeämmältä. Eikä tähän pimeyteen auta kynttilät tai kattovalot, eivätkä valkeat kukat tai mustavalkoinen kissa, yksinkertaisesti riitä enää raikastamaan sisustusta.

Aluksi riittäisivät varmasti, vallan mainiosti, vaaleammat tekstiilit sohvalle, mutta mielessäni on alkanut kummittelemaan myös valkoinen, korkeakiiltoinen säilytyskokonaisuus sohvaseinän viereen. Verhot haluan myös vaihtaa. Tietääkö kukaan mistä löytyisi mustavalkoisia, pystyraidallisia verhoja.?Minulla on päähänpinttymä. 

Siis niin lomalla

2016-11-17

Hengissä ollaan! Minulle on vaan näin "kesälomalla" käynyt, huolimatta sen tavallista viileämmistä sääolosuhteista, sekä akuutista päivävalon puutteesta, että olen käynyt kotona lähinnä kääntymässä. Näin ollen blogikin on jäänyt hieman vähemmälle huomiolle. Mutta täällä ollaan ja sisustuspostauksia on tulossa. Nupun synttäreiden suhteen suunnitelmat menivät aikalailla uusiksi, joten yritän saada paletin uudelleen kasaan ennen, kuin postailen siitä aiheesta.

Nuppu-kullalta sellaisia terveisiä, että toiveista huolimatta torticollis ei ole täysin paranut ja meillä on tiedossa uusi tiivis fysioterapiajakso, sekä helmikuussa uusi neurologin kontrollikäynti. Valoa tunnelin päässä kyllä on ja näillä näkymin nämä olisivat viimeisiä vaiheita sairauden hoidossa. Peukut siis pystyyn! Teen tämän kerran käynnistä varmasti paremman postauksen, vaikka blogini nykyäänkin on lähinnä sisustusjutuille pyhitetty, koska torticolliksesta on aika vähän tietoa netissä ja esimerkiksi minä, vanhempana, haluaisin lukea juuri hoitoprosessista, enkä aina niitä lääketieteellisiä faktoja. Hyvänä esimerkkinä, meillä tätä ei todellakaan hoideta botuliinipistoksilla, vaikka internetti niin väittääkin. 

Kodikkuus

2016-11-14

Aloin blogin uuden tulemisen kunniaksi miettimään, mitä kodikkuus on ja mitä se minulle merkitsee. Mikä olisi sen parempi aihe sisustusblogiin? Ensimmäiseksi otin huomioon sen, että kodikkuus merkitsevät eri asioita eri iässä. Nuoruudessani kodikkuus oli yhtä, kuin äitini tuoreiden leipomusten tuoksu koulusta kotiin tultaessa, sekä erilaiset antiikkitapetit. Tällä hetkellä olennaisesti kodikkuuden tunteeseeni liittyy, sisutuksellisten asioiden ohella, pienen lapsen höpötys ja nauru jossain päin asuntoa. Viidentoista vuoden kuluttua siihen voi hyvinkin liittyä muualta talosta pauhaava musiikki, jolla omapäinen teini yrittää viestittää minulle jotain, mitä en täysin ymmärrä.

Tällä hetkellä kodikkuus on siisteyttä, tuoreita kukkia, kynttilöitä (joita poltetaan lähes ympäri vuoden), sekä pehmeitä yksityiskohtia, kuten koristetyynyjä, sekä erilaisia torkkupeitteitä. Valaisimet ja epäsuorat valonlähteet luovat myös kodikkuutta. Sen lisäksi se  tarkoittaa kaunista, harmoonista kotia, johon me emme ole ihan vielä päässeet, mutta joka on kovasti työnalla. Siisteydenkaipuuni ei saa minua imuroimaan päivittäin, mutta se saa minut kerämään lapseni lelut lattialta, joka ilta ja välillä keskellä päivääkin. Tuoreita kukkia taas kannan kotiin noin kerta viikkoon, koska en enää osaa olla ilmankaan. Joskus ne ovat marketin kimppuja ja joskus kukkakaupan yksittäisi kukkia, kuten tämän vuodenajan sesonkikukka; valkoinen amaryllis.

Vaikka meidän kotimme on vielä kovin keskeneräinen, se voi siitä huolimata olla oikeilla elementeillä kodikas. Toki, kodikkuutta lisäisi huomattavasti se oikea, moderni kirjahylly ja sekä se, että telvisio pääsisi viimein omalle paikalleen siihen, vielä löytymättömän, antiikkilipaston päälle ja kun makuuhuoneemme tekstiilit vaihtuvat puhtaan, raikkaisiin valkoisiin. Näistä seikoista huolimatta tunnen oloni kotoisaksi, kynttilöiden palaessa, sohvalla koristetyynyihini nojaten, kädessä kupillinen kuumaa, samalla kun itkuhälyttimestä kuuluuvat soittorasian sävelet.

Näin pimeään vuodenaikaan, joulun lähestyessä kodikkuus tuntuu minusta korostuvan entisestään. Mikä taitaa johtua siitä, että yhdistän vahvasti toisiinsa kodikkuuden ja tunnelman. Kun ulkona on kylmää ja pahimmillaan myös märkää, kodin seinien sisäpuolella olevat lämpimät, pehmeät elementit yhdessä pehmeiden valojen kanssa, ovat entistä kutsuvampia. Kesällä sitä haluaa yleensä olla vain ulkona ja nauttia hyvistä ilmoista, kun niitä ylipäätänsä on. Minä ainakin yritän ottaa kaiken ilon irti niistä parista lämpimästä kuukaudesta, kun plus asteita on lähes kolmekymmentä. Henkinen minäni taitaakin olla jostain päin välimerta.

Yhteenvetona, kodikkuus merkitsee minulle viihtyisää, siistiä ympäristöä, joka on koostuu yhtä lailla sisustuksesta, kuin myös tietyistä yksittäisistä elementeistä. Myös ympärillä olevati ihmiset vaikuttavat kodikkuuteen.
Mitä kodikkuus on teille? Olenko mielestänne aivan hakoteillä? Entä kuinka iso osa sisustuksella on mielestäni kodikkuudessa?

Kolme asiaa

2016-11-13

Ajattelin, että mikäs sen parempi tapa juhlistaa blogin uutta aikakautta, kuin käydä nappaamassa haastepostaus, joka on kiertänyt jo lähes kaikki muut Suomen blogit ja paljastaa taas muutama uusi juttu itsestäni. Tässä on siis 3 asiaa-postaus. Kuvina, viimeisimmän kuvauspäivän saldoa.
Kuva Erica Huhta.

3 asiaa, joista pidän
  • Sisustamisesta
  • Nilkka paljaana sukista
  • Fantasia elokuvista

3 asiaa, joista en pidä
  • Artekin tuotteista (Anteeksi, anteeksi, anteeksi.)
  • Avokadosta (vaikka haluaisin kovasti olla "trendikäs" ja pitää siitä)
  • Halloween munkeista

3 asiaa, jotka tein viikonloppuna
  • Vietin kahdenkeskistä aikaa tyttäreni kanssa
  • Leivoin joulutorttuja
  • Sain kukkia
Kuva Erica Huhta.

3 asiaa, jotka osaan
  • Piirtää
  • Leipoa juustokakkuja
  • Jonglöörata kolmella huivilla

3 asiaa, joita en osaa
  • Olla järjestelmällinen (tämä taito on työnalla)
  • Laulaa (kultani kysyi joskus; kuuletko sä ollenkaan laulun säveltä)
  • Ajaa yksipyöräisellä

3 asiaa, jotka haluaisin oppia
  • Soittamaan kitaraa
  • Olemaan järjestelmällinen
  • Valokuvaamaan entistä paremmin
Kuva Erica Huhta.

3 asiaa, jotka minun pitäisi tehdä
  • Päivittää blogin ulkoasua
  • Käydä valokuvaamassa Maustetehtaankadulla
  • Tulostaa palkkanauha

3 asiaa, joista stressaan
  • Olohuoneen sisustus
  • Nupun tarharepun löytämistä
  • Blogin muuttamista

3 asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan
  • Kuuma vesi
  • Kynttilät
  • Läheisyys
Kuva Erica Huhta.

3 asiaa, joista puhun usein
  • Siitä miten asunnon sisustus ei vastaa näkemyksiäni
  • Nupun kuulumisista
  • Parisuhteesta
(Tarvitsen uusia puheenaiheita!)

3 asiaa, jotka puen mielelläni päälleni
  • Farkut
  • Villatakki
  • T-paita

3 asiaa, joita en pue päälleni
  • Kumiasu
  • Stringejä
  • Mitään läpinäkyvää
Kuva Erica Huhta.

3 asiaa, jotka haluasin hankkia
  • Balmuirin pellavaiset lautasliinat
  • Marimekon Oiva syvät lautaset
  • Antiikkilipasto (Saa olla ehkä vähän feikki, kunhan on hyvännäköinen ja täyspuuta)

3 asiaa, joista unelmoin
  • Isosta perheestä
  • Loft-asunnosta
  • Lampuista

3 asiaa, joita pelkään
  • Käärmeitä (Kuollakseni)
  • Hämähäkkejä
  • Korkeita paikkoja

3 asiaa, joiden toivon tapahtuvan lähitulevaisuudessa
  • Saan ruokaa (Jäätävä nälkä)
  • Saan nukkua edes kahdeksaan
  • Saisimme treffi-illan mieheni kanssa, ihan kaksin
Kuva Erica Huhta.

Tämän päiväistä, ensimmäistä, isänpäivää meillä on vietetty hyvin syöden ja Nettflixiä katsellen. Kun housunnappie ei enää millään meinannut mennä kiinni, minä totesin, että nyt lähdetään koko perhe ulos ja katselemaa, joko Uutelan kanavanrannan taloihin on ilmestyneet jouluvalot.

Keittiön ruokapöytä myyntiin

2016-11-11

No, nyt se lähtee. Sitä on vaivattu ja mietitty kolme vuotta, joten nyt se saa lähtöpassit, varsinkin kun korvaaja on katsottuna jo valmiiksi. Nyt puhutaan siis keittiön pöydästä, ei miehestä. Syy siihen, miksi korvaaja ei ole vielä ottanut paikkaansa kellon alla, on yksinkertaisesti se, että eräs rouva ei ole saanut aikaiseksi kirjoittaa myynti-ilmoitusta. Nyt se on kuitenkin tehty. Ilmoitusta voi käydä vilkaisemassa täällä.

Minä olen kärvistellyt pöydän kanssa useamman vuoden. Aluksi ilmavalta näyttävä lasipöytä tuntui hyvältä idealta yhteisiin ruokahetkiin. Totuus paljastui kuitenkin hyvin nopeasti. Toki, se on kevyemmän ja ilmavan näköinen, vaikka onkin aivan liian iso kyseiseen tilaan. Minä vain en ole ihan niin innokas siivoamaan, että malttaisin pyyhkiä ja kiillottaa pöytälevyn kerran päivässä. Pöydän päälle tämä pitäisi tosin tehdä, jokaisen tahmatassun aterian jälkeen. Yksi ystävistänihän taas puhuu lasisen pöytälevyn puolesta, koska siinä oikeasti näkyvät ne tahrat. Silloin tietää tasan tarkkaan, mistä pitää pyyhkiä. Se ei kuitenkaan ole minun juttuni.Muutenhan se on ihan hyvä pöytä ja toivon, että se saa oikein hyvä kodin paikasta, jossa pöydän pyyhkijä osaa sitä arvostaa.

Seuraava yksilö on jo katsottuna valmiiksi. Enää tarvitaan vain auto ja kuski ja sitten otamme nokan kohti Ikean ihmemaata. Itseasiassa tämä koko vaihtovillitys lähti liikkeelle siitä, että törmäsin täysin sattumalta kivaan pöytälevy/pukkijalat yhdistelmään homevialauran blogissa. Tarpeeksi pitkään sitä katseltuani (ja saatua selville, että osaset löytyvyä edullisesti Ikeasta), päätin, että nyt meillä vaihtuu ruokapöytä. Seuraava vaihe oli myydä idea miehelle ja nyt ollaankin sitten itse pöydän myynnissä. Jes! Raportoin asiasta lisää, kunhan asia tästä etenee. Samalla lähtevät myös harmaat tabletit, jotka on hankittu nimenomaan siksi, ettei lasia tarvitsisi pyyhkiä aivan niin usein.

Mutta eikö teidänkin mielestänne tuo tyhjä seinä kaipaa paria printtitaulua ja marmorikuvioista seinäkelloa?

Lomalla viimeinkin

2016-11-10

Terveisiä täältä glögimukin ääreltä, sekä ensimmäiseltä kesälomapäivältä. Tosiaan eilen, töistä tullessani, siirsin työjutut, sekä Nupun hoitorepun, sivuun seuraavaksi kahdeksi viikoksi ja olen vaan. Tähän aikaan tuolla lähi biitsillä ei köllötellä kyllä muuten, kuin pilkkihaalareissa. Valkean hiekan sijaan ikkunasta näkyy metritolkulla valkeea lunta, mutta mikäs tässä on ollessa.

Minulla on siis äitiysloman jäljiltä kesälomat pitämättä ja ne pitäisi pitää maaliskuuhun mennessä, joten tässä sitten lomaillaan. Ja suoraan sanottuna, tämä sopii minulle paremmin kuin, vain hyvin. Saan olla Nupun kanssa kotosalla vähän enemmän, eikä työ pääse ainakaan turhia stressaamaan näin heti äitiysloman jälkeen. Ja mikäs tämän parempi, kun blogi vedetään muutosmankelin läpi, kuin kaksi viikkoa lomaa. Minulla on himpun verran enemmän aikaa paneutua siihen, mitä ennen kaikkea haluan tältä projektilta ja muutokselta. Ulkoasun ja bannerin viimeisteleminen on ehdottomasti yksi juttu, sisällön ohella. Kuten ehkä huomaatte, nyt meillä on (kokeilussa) uusi, itse tehty banneri. Katsotaan jääkö se pysyväksi, vai kaipaanko kuitenkin jotain muuta.

Muuten ensimmäiseen lomapäivään on kuulunut pyykkivuoren taltuttamista, reissaamista pinaattinenäisen vauvelin kanssa (isi siivosi lapsen huonosti ja äiti lähti liikkeelle kiireellä), sekä elämäni ensimmäisen lottokupongin tarkastamista (en saanut pesämunaa koko sisutuksen uusiksi pistämis hankkeelle). Toimintaa säestävät ei ne ihan perinteisimmät joululaulut, sekä piparin tuoksu.

Muutoksen tuulia

2016-11-08

Tiedättekö mitä tajusin eräs kaunis päivä? Minä en kirjoita sellaista blogia, kun haluaisin kirjoittaa. Heti sitä seurasi oivallus, että miksi joku haluaisi lukea blogia, josta kirjoittaja ei itsekään pidä. Missä vika? No, varmaan allekirjoittaneessa itsessään suurimmaksi osaksi, mutta mistä tämä johtuu. Itse veikkaisin vahvasti, että kokemattomuuden ja epävarmuuden luomasta kombosta. Täytän blogin turhanpäiväisellä sisällöllä, koska olen epävarma siitä millaista sisältöä haluaisin tuottaa blogiini. Vaikka tiedän tasan tarkalleen minkä aiheen ympäriltä haluan kirjoittaa.

Helppoa olisi tietysti pistää pillit pussiin, sanoa hei hei ja yrittää myöhemmin uudestaan. Se ei tule kuitenkaan enää kysymykseenkään. Tästä hommasta on tullut niin iso ja tärkeä osa elämääni, etten todellakaan aio luovuttaa sen suhteen. Joten vaihtoehto, johon päädyn on uudelleen suunnittelu, organisointi ja perinpohjainen freesaus.

Nyt on siis aika muuttaa blogin linjaa todella radikaalisti ja lähteä kirjoittamaan siitä, mistä alunperin halusinkin, Tästä päivästä lähtien lähden rakentamaan kunnollista sisustusblogia, lifestylemaustein. Sillä vaikka muutankin tarkoitus onkin selkeyttää linjaa rankalla kädellä, nautin suunnattomasti päivän asu ja My day postausten kirjoittamisesta ja perhe-elämä kulkee mukana siinä taustalla. Suurin osa sisustusratkaisustahan pitää tehdä, ajatellen tuota pöydänjalan korkuista mini-ihmistä, jonka pikku näpit kerkeävät joka paikkaan. Sisustusaiheet eivät kuitenkaan enää huku muiden hömpötysten sekaan, vaan niistä tulee blogin kantava voima.

Mitä tulee sisustettavaan kotiin, se ei ole todellakaan se Suomen kaunein. Siellä on paljon, isoja yksityiskohtia, joista en pidä laisinkaan. Sanoinkin kerran kullalleni, että meidän koti sopii paremmin Suomen kaameimpaan kämppään, kuin Kauniimpaan kotiin. Mutta eikö se juuri ole tässä hienointa? Rakastan kaikenlaisia remonttiblogeja ja -postauksia, joten miksi en suhtaudu omaan kotiini samalla tavalla. Ja kaikkihan rakastavat erillaisia remppa ja sisustusohjelmia, joten otetaan tämä sellaisena. Asunto on kuin kirpparilta löytynyt kolhiintunut, maalinsa pudottanut pöytävanhus tai se Huvilan ja huussin kolmas muutoskohde, joka tarvitsee hieman työtä, näkemystä ja ennen kaikkea hellän, rakastavan kosketuksen, puhjetakseen taas kukkaan. Tämä asunto on, kuin ruma ankanpoikanen, joka odottaa muuttumistaan joutseneksi.

Samaan aikaan yritän itse kehittyä valokuvaajana ja kirjoittajana. Tämä bloggaaminen, kun on jotain, missä haluan olla oikeasti hyvä. Oneksi siinä voi kehittyä koko ajan paremmaksi. Eipä muuten tiennyt tyttö, mihin ryhtyi yli vuosi sitten, kun pisti raskaushormoonihuuruissa blogin pystyyn.

Blogin linjan muuttaminen ja freesaus vie oman aikansa ja tulee varmasti olemaan vähän pois postaustahdista. Teema marraskuu kuitenkin jatkuu, koska olen sellaisen luvannut, mutta muuten blogikalenteri kokee täysremontin.

Päivän asu: Maksimekolla kohti talvea

2016-11-07

Ulkona tupruttaa lunta taivahan täydeltä, mutta minä haluaisin palata ajassa vielä syksyn kirpsakkaihin päiviin, jolloin maata peitti vielä monenkirjava lehtimeri. Muistanette nimittäin Söderkullan kuvauspäivän? Jos ette, käykää ihmeessä virkistämässä muistia. Postauksessa nimittäin vilahtaa, jokaisen sorkerinnälkäisen kaakaonystävän märkä päiväuni. Kuvasimme reissulla kuitenkin pääsääntöisesti asuja ja toinen näistä kuvattavista kokonaisuuksista oli sellainen, jossa kesän suosikkivaate taipuu viileille säille sopiviksi.
Kuva Erica Huhta.

Kerroin viime kesänä hankkineeni viimein itselleni sen ensimmäisen maksimekon, jollaisia yleisessä katukuvassa on vilahdellut jo paljon aikaisemmin. Tykästyin tähän mekkoon niin paljon ettei sen käyttö ole hiipunut edes säiden viiletessä. Alle paksut sukkahousut tai legginssit ja päälle villapaita, niin siinä on yksi tämän talven luottoyhdistelmistä.
Kuva Erica Huhta.

Harmaa villapaita on ollut jo pari vuotta yksi suosikeistani. Se on hieman ponchomainen ollessaan auki kyljistä. Mutta kuten täällä blogissa olen aiemminkin todennut, rakastan kaikkea liehuvaa päällepantavaa.

Kuva Erica Huhta.

Kaulassa minulla on By Pinjan silikonikoru. Imetyskoruiksi niitä taidetaan virallisesti kutsua, mutta minä olen hankkinut sen vasta aivan vähän aikaa sitten ja se on siitä huolimatta ihan hitti. Nupulle on aina lelu mukana, kun tämä on kaulassa ja se toimii myös vaipanvahdossa, kun vauvan pitäisi pysyä pikku hetki paikoillaan. Pukki voisi pistää konttiinsa niitä pari lisää tähän osoitteisiin, kivoissa neutraaleissa väreissä.
Kuva Erica Huhta.

Villapaita - Holly & Whyte
Maksimekko - H&M
Koru - By Pinja
Kengät - Rieker

Kuva Erica Huhta.

Juhlapaikka; Kotona, vieraisilla, vuokralla?

2016-11-06

Tämä on keskustelu, johon olemme osallistuneet jo ennen lapsemme syntymää, kun ystävämme ovat miettineet tätä omasta puolestaan. Nyt on meidän vuoromme. Minusta tuntuu, että nykyisin juhlapaikkaa mietitään lasten syntymäpäivinä enemmän, kuin ennen. Enkä minä puhu nyt mistään hop lop-kemuista tai seikkailupuisto juhlista, vaan ihan perus synttäreistä kakkuineen ja vieraineen. Juhlakalu, kun ei taida vielä edes ymmärtää koko syntymäpäivä hössötystä. Minun ja vanhempien veljieni juhlat ovat olleet aina kotona, eikä sitä ole mietitty yhtään sen enempää. Enkä minä lapsena edes kaivannut muuta.
Kuva lainattu Pinterestin kautta täältä.

Nyt kun lapsemme ensimmäinen syntymäpäivä lähestyy kovaa vauhtia, mekin jouduimme otimme herran kanssa puheeksi, missä näitä vauvan ensimmäisiä, eeppisiä syntymäpäiväjuhlia vietetään. Meidän asuntomme tuntuu hieman liian ahtaalta isommalle syntymäpäiväporukalle. Lisäksi osa vieraista saattaisi tuntea hengenahdistusta kotieläinten vuoksi. Tästä syystä me harkitsemme juhlille ensisijaisesti muuta paikkaa, kuin oma kotimme.

Vaihtoehtoja ovat lähinnä vuokrattavissa olevat tilat. Toiseen mummilaan ei mahdu ja toisessa on kunnostustyöt sen verran kesken ettei niitä sovi esitellä vieraille. Eivätkä ulkojuhlat ikävä kyllä tule keskellä joulukuuta kysymykseenkään. Ellei teemana olisi sitten eskimot ja pingviinit. Vaikka juhliinkin saattaa hyvinkin osallistua yksi pörröinen pingviini, niin taidamme pysytellä tällä kertaa siinä vaaleanpunaisessa ja kullassa.
Kuva lainattu Pinterestin kautta täältä.

Mielenkiinnosta olen ottanut hieman selvää Helsingin seudun juhlatiloista ja niitä on saatavilla paljon, niin päivä-, kuin tuntivuokrallakin. Me emme kuitenkaan haluaisi käyttää koko pientä budjettiamme pelkästään juhlatilan vuokraan, joten nyt ensimmäiseksi olen ottanut yhteyttä isännöitsijäämme, josko vaikka taloyhtiön kerhohuoneen saisi lainaan. Yleensä siinä ei varmasti ole mitään ongelmaa, mutta meidän kerhohuonettamme vuokraa Punainen risti. Tästä syystä en tiedä ollenkaan miten sitä lainataan asukkaille.
Kuva on lainattu Pinterestin kautta täältä.

Jos kerhohuone ei käy päinsä, meidän on keskusteltava vuokraammeko kirkon tilat vai yritämmekö saada väen mahtumaan tänne meille. Pidän teidät ajantasalla, juhlavalmisteluiden edetessä. Toivottavasti olisin jo ensi viikolla enemmän perillä siitä, missä juhlat vietetään.
Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
|

Your copyright

Your own copyright