Slider

Vauvan puolivuotis valokuvat

2016-06-29

Kuva on löytynyt Pinterestistä, mutta alkuperäinen on täältä.

Kuva on löytynyt Pinterestistä, mutta alkuperäinen on täältä.

Sillä välin, kun odotamme juhannuskuvien saapumista, niin puhutaan hieman vauvan valokuvaamisesta. Nyt, kun Nuppu on täyttänyt puoli vuotta, mekin haluamme mieheni kanssa ikuistaa tämän rajapyykin jollain tavalla. Olimme jo sopineet valokuvaamisesta perheemme "hovikuvaajan" ja Nupun kummitädin kanssa, mutta viimeisillään raskaana oleva ystäväni joutuikin lääkärin määräämänä vuodelepoon, jotta vauva ei syntyisi ennenaikaisesti. Hieman harmitttaa, mutta meidän kuvaamistamme tärkeämpää on se, että hän ja vauva selviävät yhdessä sinne otollisille viikoille. Tämän vuoksi päätin valokuvata Nuppua itse. En ole mikään ammattilainen ja viimeisin valokuvauskurssini on ollut joskus yläasteen aikoihin. Minulla on kuitenkin visuaalista silmää, kamera, ohjeita kuunteleva avomies, Pinterest ja Photoshop. Uskoisin, että näillä on jo mahdollista pärjätä pitkälle.
Pöksyt- Lindex

Jotain olen jo kuvaillut, mutta vielä pitäisi jatkaa paristakin syystä. Ensinnäkin, puolivuotiaalla lapsella ei ole samanlaista kärsivällisyyttä ja ymmärrystä kuvaustilanteesta, kuten aikuisella. Nupullakin meni hermo ties mistä ja vaikka itkuiset kuvat huokuvatkin sitä tietynlaista tunnetta, jota viimeisen päälle suunnitelluissa ja muokatuissa kuvissa ei ole, ei lasta viitsi itkettää ihan tyhjän takia. Lisäksi puolivuotias ei onneksi/epäonneksi ymmärrä poseeraamista. Vauvaa voi kyllä yrittää asetella haluamaansa asuntoon, mutta puolivuotias on jo niin liikkuvainen, että ei hän siinä halutussa asennossa kauaa pysy. Tietysti häntä voi myös houkutella haluttuun asentoon, mutta sekään ei välttämättä onnistu, joten paras on vai mennä vauvan mukana. Tämän ikäisen kanssa ei kannata olla turhan pikkutarkka. Ja amatöörikuvaajana kotioloissa, kannattaa muistaa, että osa kuvista ei ole niin kauniita jo ihan oman osaamattomuuden vuoksi. Milloin taustalla näkyy kirjahyllyn kulma, sohvan reuna ja niin edespäin. Ei kannata kuitenkaan vetää moisista pikkujutuista hernettä nenään, kyllä ne taidot siitä karttuu.

Kuvausrekvisiitasta sen verran, että minun mielestäni parhaat ja omalta tuntuvat kuvat tulevat silloin, kun ne muutamat käytettävät esineet ovat omia. Minulla oli käytössä sohvalta löytyvä huopa, Nupun oma viltti ja leluja. Aikaisemmin olen käyttänyt myös vauvakirjaa ja erilaisia vauvantöppösiä. Joitain hyviä perusjuttuja voi myös lainailla. Kaksiviikkois kuvissa ystäväni toi meille käyttöön myös lampaantaljan. Tässähän on loppujen lopuksi ainoastaan taivas rajana, mutta minusta tavaran määrä kannattaa pitää yhtä kuvaa kohden aika minimissään.
Kuva löytynyt Pinterestistä, mutta alkuperäinen on täältä.

Kuva löytynyt Pinterestistä, mutta alkuperäinen on täältä.

Olen katsellut ja etsinyt Pinterestistä inspiraatiokuvia ja koonnut niitä omaan B.a.b.y.-kansiooni. Nyt ne ovat inspiraationa ja tietynlaisina vinkkeinä minulle itselleni, mutta ihan yhtä lailla olisin voinut mennä tabletin kanssa valokuvaajan luokse ja voinut sanoa, että haluaisin tämän tyyppisiä kuvia. Yksi minkä olen itse oppinut valokuvaamalla ja kuvattavana on, että valokuvatessa ei kannata lähteä tekemään täyttä kopiota, koska siitä saa vaan turhaa päänsärkyä ja todennäköisemmin saa omat hermonsa palamaan, kuin sen täydellisen valokuvan. Eli, go with the flow, on minun neuvoni. 
Kuva lötytynyt Pinterestistä, alkuperäinen osoite kadonnut.

Kuva löytynyt Pinterestistä.

Kuva lötynyt Pinterestistä, mutta alkuperäinen on täältä.

Tässä ovat nämä minun huomioni ja vinkkini vauvan valokuvaamiseen. Voi olla, että jotain jäi uupumaan, mutta niihin voimme palata sitten yksivuotis kuvien kohdalla. :) Millaisia kokemuksia teillä lukijoilla on vauvan kuvaamisesta, onko siellä muita kotikuvaajia? Entä jäikö minulta, jotain olennaista huomioimatta?

Epäonnea elektroniikan kanssa

2016-06-28


Nyt täytyy sanoa, että minulla ei ole ollut elektroniikan kanssa kummoistakaan onnea tässä muutamana viimeisenä päivänä. Juhannusaattona hajosi puhelin, tai oikeammin sen näyttö hajosi lattiaan pudotessa niin pieneksi, että siitä on mahdotonta saada selvää. Nyt mietimme vaihtaisimmeko näytön, vai hankkisimmeko minulle uuden. Onneksi laatikosta löytyi vanha puhelin, joka on ollut melkoinen apu tässä vuosien varrella, kun puhelinta on pitänyt käyttää huollossa. Sen lisäksi kamerani jäi jatkamaan juhannuksen viettoa maalle. Suomeksi, pakkaustohinoissani unohdin sen, kun olin hetkeä aikaisemmin laittanut sen sivuun keittiön hyllylle. Eli toistaiseksi tulemme muutaman päivän toimeen ilman kameraa. Tänään kuitenkin saimme sovittua, että kamerani palaa lomaltaan torstaina, jonka jälkeen voimme palailla niihin juhannuskuulumisiin. Kirsikkana kakun päällä tablettini sekosi tänään ja sen näyttö on jostain syystä pimennyt. Tällä perusteella täytyy koputella puuta ja heitellä suolaa olan ylitse, sekä vältellä tikapuita ja mustia kissoja, jotta läppäri ei liity näiden epäonnisten sattumusten jatkoksi.

Sininen kesäasu tyttövauvalle

2016-06-25

Pinterestistä löytyy sikana erilaisia vaatekollaaseja, myös vauvanvaatteista, joita mun B.a.b.y-kansio on puolillaan. Ajattelin esitellä hieman meidän Nupun vaatteita ja asukokonaisuuksia saman tyyppisillä kuvilla. Tässä muutama esimerkkikuva pinterestin syövereistä:
Kuva on löytynyt Pinterestistä, mutta alkuperäinen on täältä.

Kuva on löytynyt Pinterestistä, mutta alkuperäinen on täällä.

Edelleen, vaikka kaikkialla mediassa puhutaankin jo melko valaistuneesti, niin lastenvaatekauppojen hyllyiltä ja rekeiltä löytyvät aika selkeästi ne tyttöjen ja poikien värit erikseen. Toki poikkeuksia löytyy, mutta saisi löytyä ehkä hieman enemmän. Minä en ihan hirveästi välitä sellaisesta kirkuvanpinkistä, enkä muutenkaan pue Nuppua päästä varpaisiin vaaleanpunaiseen. Tyttöparka näyttäisi silloin aivan Nasulta. Vaikka Nasu söpö onkin, niin ei meidän tytölle kuitenkaan...

Panta - Lindex
Body - KappAhl
Shortsit -  KappAhl

Mitäs tykkäätte? Eikö Nuppu ole varsinainen tyylilyyli?

Valontäyteistä ja tunnelmallista juhannusta!

2016-06-24


sammalmättäät kuin pehmyttä nukkaa.
On korkean korkea taivaankaari
taikaa on täynnä yö mittumaarin.

Yölintu hiljaa armastaan huhuu
senkin voi kuulla kun luonto puhuu.
Kokon liekkien viimein sammuvan näemme.
Hetkeksi yöttömään yöhön viel jäämme.
Eeva Peltonen

Hyvää juhannusta!

Sadepäivän piknik japanilaisessa puutarhassa

2016-06-23



Viimeksi olimme ystäväni ja Nuppusen kanssa Vuosaaren kanavanrannassa, jolloin sääkin oli huomattavasti erilainen. Tällä kertaa me lähdimmekin tytön kanssa, huolimatta taivaalla häilyvistä sadepilvistä, kohti Roihuvuorta. Tapasimme ystäväni kanssa Herttoniemessä ja koska siinä vaiheessa taivaalta alkoi jo tiputella vettä, päätimme suunnata kohti Roihuvuoren japanilaista puutarhaa, sillä tiesimme, että siellä on katos.



Tällä kertaa kello oli sen verran paljon, että ensimmäiseksi oli tarjottava Nupulle ruokaa. Pikkuneiti ei vain tuntunut lämpeävän kylmälle lounaalle ja söi aika huonosti. Onneksi minulla oli mukana myös luumusosetta, sillä se maistui viileänäkin, muuten ateria olisi jäänyt todella vähäiseksi. Sen jälkeen laitoin tytön vaunuihin nukkumaan ja tarjosin yksityisen lauluesityksen, kun piti laulaa Nupulle muutama tuutulaulu unen houkuttimeksi.


Lopun aikaa valokuvasimme ympäri puistoa Nupun nukkuessa vaunuissa. Sitä rauhaa ei vain kovin kauaa jatkunut, kun pikkuneiti veti sen päiväiset raivarit, että nyt meidän pitää varmaan lähettää pahoittelukirjeet kaikille Roihuvuoressa asuville. Liekö tulevat hampaat meidän kilttiä tyttöä kiukuttaneet. Lopulta, kun mikään muu ei auttanut, otin hänet kantoliinaan, jossa matka kotiin päin taittui sitten aivan rauhallisissa merkeissä.

Suosittelen jokaiselle tuota japanilaista puutarhaa vierailukohteeksi. Se on kaunis, näkemisen arvoinen paikka ja sopii vaikka piknik paikaksi. Myös sadesäällä.

Jälleen lastenklinikalla

2016-06-22


Tuo Lastenklinikan sairaala on tullut meille niin tutuksi "retkeilykohteeksi", että  nykyään ei tarvitse edes erikseen aikatauluja katsoa, kunhan katsoo milloin pitää olla paikalla. Tänään meidän aikamme ei kuitenkaan liittynyt Nupun kaulan ongelmiin, vaan lonkkiin.

Nupulla todettiin synnytyssairaalssa, lääkärintarkastuksessa vasemman lonkkanivelen synnynnäinen sijoiltaanmeno, eli lonkkaluksaatio. Vaiva on melko yleinen, todetaan noin yhdellä sadasta vastasyntyneestä. Vaiva ei ole vaarallinen, mutta vaatii kontrollointia ja pahimmissa tapauksissa lastahoitoa. Meidän ensimmäinen aika oli kahden viikon päässä synnytyksestä, jolloin todettiin lonkkien kehittyneen, eivätkä ne enää provosoidessa luksoituneet (siis paikallaan pysyivät). Tavan mukaan meille kuitenkin varattiin aika lonkkien ultraäänikuvaukseen, kun Nuppu olisi kuukauden ikäinen. Siellä vasemmassa lonkassa todettiin hienoista laakeutta, joka ei aiheuttanut muita toimenpiteitä, kuin kontrollin puolen vuoden iässä.

Tänään oli kyseisen tarkastuksen aika. Kun odoteltiin, että hoitaja kutsuu meidät hoitohuoneeseen, näimme aivan sattumalta Nuppun ensimmäisen Lastenklinikan fysioterapeutin. Hän teki lennossa Nupulle sellaisen pikatarkastuksen siitä miten tytön kaulan liikkeet ovat kehittyneet ja kyseli meidän kuulumisia. Kerroin, että käydään nyt terveyskeskuksessa fyssarilla joka toinen viikko ja tämän hetkinen terapeutti on sitä mieltä ettei tyttö edes tarvitse mitään varsinaista jumppaa. Fyssari vaikutti tyytyväiseltä kuulemaansa ja sanoin vielä, että meillä on toinen neurologin käynti elokuussa. Toivon kovasti, että tämä fyssari osallistuu kyseiseen neurologin käyntiin, eikä se toinen, joka sen lääkärin käynnin määräsikin. Nupun lonkat kuvattiin ja edelleen vasemmassa lonkkanivelessä oli havaittavissa hienoista laakeutta, jonka vuoksi meille määrättiin uusi kontrolli, kun tyttö olisi puolitoista vuotias. Jaa-a... Loppuvatkohan nämä käynnit ikinä.

6kk, puoli vuotta

2016-06-20


Aa... En tiedä mistä aloittaisin, puoli vuotis neuvolasta, vai jostain muusta, koska tänään on tapahtunut kaksi, Nupulle isoa juttua...
Noh, todella outoa ajatella, että siitä on jo puoli vuotta. Tyttö on jo niin iso, vaikka onkin vielä vauva. Niin paljon on ehtinyt tapahtua ja vaikka mitä on vielä edessä. Toinen samanlainen rupeama ja minulla ei ole enää  vauvaa, vaan taapero. No, sitä en halua ajatella vielä. Nautin tästä vauva-ajasta täysin rinnoin, kun siihen on vielä mahdollisuus ja taaperoiästä, sitten kun on sen aika.
Kuva Hanna Poikkilehto

Puolivuotis neuvolassa meillä oli eri terveydenhoitaja kuin yleensä, sillä jouduin siirtämään alkuperäistä aikaa. Eikä meidän omalla hoitajalla ollut tietenkään aikoja ennen Heinäkuuta. :/ Tämä harmitti hieman, koska meillä on maailman ihanin hoitaja, jolla on perustieto hallussa, mutta osaa myös käyttää päätään. Eihän tässä toisessakaan ollut mitään vikaa, mutta oli ehkä hieman turhan topakka täti minun makuun. Aluksi kerroin vähän meidän perheen tilanteesta ja siitä, että minulla oli keväällä pieni mielialannotkahdus, joka oikeni vitamiineilla ja liikuntaa lisäämällä. Sen jälkeen testattiin Nupun näkö ja kuulo. Näkö testattiin pienellä helmilelulla, joka asetettiin pöydälle tytön eteen ja katsottiin näkeekö hän sen. Näki, oikein hyvin, kunhan olin ensin kääntänyt hänet sylissä pois päin minusta. Kuuloa testaava kilikello ei kiinnostanut pätkääkään ja terveydenhoitaja päätyi jo kyselemään, kuuleeko tyttö kunnolla. Kyllä kuulee. Heti, kun Nuppu kuulee kameran "tsäk-tsäk"-äänen, hän kääntyy salamana katsomaan kameraa. Meillä ei saa vauvasta enää muita, kuin naamakuvia. :D Pituus-paino kasvu on lähtenyt rauhoittumaan ja kun aiemmin painoa on tullut tasaisesti noin kilo, sekä useampi sentti per kuukausi. Tällä kertaa painoa oli tullut lisää 540g, eli se oli noussut 9830 grammaan. Pituutta oli tullut 1cm, eli Nuppu on nyt 68 senttiä.

Sitten, puheeksi tuli hampaiden pesu, sillä puolen vuoden paikkeilla ensimmäiset maitohampaat rupeavat ilmestymään. Korvaan särähti ikävästi, kun terveydenhoitaja suositteli vauvallekin fluorihammastahnaa. Surullista ettei fluoritietoisuus oli vieläkään rantautunut suomalaiseen terveydenhuoltoon, vaan sitä suositellaan edelleen hammashuoltoon. Sen verran oli kuitenkin napakka täti, että päädyin vain nyökkäämään ja hymyilemään, enkä alkanut vääntämään hänen kanssaan. Meidän tytön hampaat, kun tullaan pesemään fluorittomalla hammastahnalla.

Tänään, meillä ei ole juhlittu puolivuotispäiviä mitenkään (juhlitaan sitten niitä kokonaisia, kuten kuuluukin). Isojentyttöjen tutit käytiin kuitenkin ostamassa tuttipulloon, sekä tuttinaruun. Otettiin kaksi pimeässä hohtavaa, ihan vain jotta öinen tutin metsästys sängystä helpottuu. Tämän jälkeen lähdettiin Nupun ja ystäväni kanssa käymään Itiksessä Sinellissä hakemassa askartelutarpeita erääseen projektiin. Samalla kierreltiin muutenkin kauppoja ja juteltiin niitä näitä. Siinä ohella, kun Nuppu oli minulla kantoliinassa, tyttö otti minun sormeni omaan suuhunsa ja rupesi sitä jäystämään. Jossain vaiheessa Muumi-yökkäreitä silmäillessäni panin merkille, että nyt tuntuu jäystäminen erilaiselta. Siinä ryntäsin ulos kaupasta ja istumaan, jotta pääsen tarkastamaan neidin suun. Ja kyllä vain, siellä alaikenessä pilkisti pienen, pieni hampaanalku. Tänä iltana pästään siis kokeilemaan hammasharjaa ensimmäistä kertaa.

Samalla reissulta koettiin myös toinen ensimmäinen kerta, nimittäin istutin Nupun ensimmäistä kertaa syöttötuoliin istumaan. Oli niin tukevan oloinen tuoli ja me piipahdimme vain kahvilla, joten uskalsin hetken aikaa tyttöä istuttaa tuolilla. Pitää yrittää etsiä vastaavanlainen tuoli tänne kotiin.

Minulta tulee nyt muutamia postauksia, liittyen tähän kuluneeseen puoleen vuoteen ja olenpa minä varannut postauksen eräältä vierailevalta tähdeltäkin.

Puoli vuotta sitten

2016-06-19

Puoli vuotta, synnytys, ensimmäinen lapsi, vauva, ultraäänikuva, varhaisultra

Päätin muistella hieman Pikku E:n syntymää, nyt kun siitä on ehtinyt kulua puoli vuotta. Aika on ehtinyt kultaamaan jo muistot ja moni asia on jäänyt hieman hämärän peittoon. Joitain asioita on kuitenkin mahdotonta unohtaa.

Olen kirjoittanut tästä myös varsinainen synnytyskertomuksen, joka löytyy täältä, jos se kiinnostaa.

Puoli vuotta, synnytys, ensimmäinen lapsi, vauva, ultraäänikuva, varhaisultra, raskausvalokuvaus, valokuvaus, raskaus,
Kuva: Hanna Poikkilehto  @saippuakupliaolohuoneessa

Muistan alkaneeni ajattelemaan synnytystä raskauden loppupuolella, mikä on kuulemma aivan normaalia. Kai se on määritelty meidän biologiaan. Ensimmäisellä kolmanneksella pelkäsin keskenmenoa ja toisella kolmannekselle nautin puhtaasti tästä raskaudesta. Loppu puolella synnytys alkoi putkahdella mieleeni vähän väliä.

Kaikki jo lapsen saaneet ystäväni ovat sanoneet, että voisivat milloin tahansa synnyttää uudelleen, mutta jättäisivät raskauden, kaikkine vaivoineen, välistä. Oman kokemukseni perusteella, minä en voi sanoa samaa. Vaikka ei se synnyttäminen ollut paha rasti, kuin kuvittelin, mutta minä oikeasti myös nautin raskaudesta. Minulla oli myös omat vaivani, mutta keskityin siihen, miten ihmeellistä on, kun sisällä kasvaa toinen ihminen. Minä rakastin sitä.

Puoli vuotta, synnytys, ensimmäinen lapsi, vauva, ultraäänikuva, varhaisultra, raskausvalokuvaus, valokuvaus, raskaus,
Kuva: Hanna Poikkilehto  @saippuakupliaolohuoneessa

Joskus viikon 37 paikkeilla, aloin oikeasti ajattelemaan ja odottamaan synnytystä. Siinä vaiheessa olo alkoi nimittäin tuntumaan todella raskaalta ja huutelin välillä mahalle; "Tule jo ulos", kun kukaan ei ollut kuulemassa. Silloin myös maksa-arvojeni selittämätön nousu oli jo ehditty toteamaan. Tämän vuoksi sain käydä kerran viikkossa verikokeissa ja seurannassa Kätilöopistolla. Viimeisillä kerroilla toivoin jo hiljaa mielessäni käynnistyspäätöstä.

Silti, kun lääkäri otti käynnistyksen puheeksi, olin tyrmistynyt ja sanaton. Vaikka olin sitä hiljaa mielessäni toivonut, niin asian puheeksi ottaminen tuli silti yllätyksenä. Kaikesta huolimatta olin ajatellut, että synnytys lähtisi käyntiin ihan luonnollisesti.

Silloin minut lähetettiin kuitenkin kotiin odottelemaan. Lääkäri kuitenkin lupaili, että viikon päästä synnytys käynnistettäisiin, jos se ei olisi tapahtunut luonnollisesti. Seuraavana päivänä, joka oli myös laskettu päiväni, sama lääkäri soitti ja kutsui minut takaisin sairaalaan synnyttämään. Hän oli kuulema konsultoinut toista lääkäriä vauvan koosta, sekä minun maksa-arvoistani ja tämä oli ollut sitä mieltä ettei käynnistämisen kanssa kannata odottaa.

Puoli vuotta, synnytys, ensimmäinen lapsi, vauva, ultraäänikuva, varhaisultra, raskausvalokuvaus, valokuvaus, raskaus,
Kuva: Hanna Poikkilehto  @saippuakupliaolohuoneessa

Lääkärin puhelun jälkeen pakkasin sairaalakassini ja soitin kaikille sukulaisille, sekä ystäville ilmoittaakseni, että nyt tuli lähtö sairaalaan. Oma äitini, joka oli silloin autossa matkalla kohti Lappia ja laskettelurinteitä, toivotti onnea koetukseen ja sanoi tulevansa katsomaan vauvelia loman jälkeen.

Kun mieheni, hetken odottelun jälkeen, pääsi kotiin, lähdimme saman tien kanssien kanssa taksilla kohti Kättäriä. Yksi asia, mikä itseä ihmetyttää vieläkin, on se, että minua ei alkanut missään vaiheessa jännittämään. Koko prosessi tuntui hirmuisen luonnolliselta alusta asti, tai niin luonnolliselta kuin käynnistys vain voi tuntua. Vasta, kun lääkäri teki sektiopäätöksen, minua alkoi pelottaa.

Vaikka synnytykseen meni kaikkineen kokonaiset 36 tuntia, nyt jälkeen päin, se tuntuu paljon lyhyemmältä ajalta. Toki, supistusten kanssa kärvistellessä ja laskiessa tunteja oksitosiinitipputuksen ohella, aika tuntui matelevan. Se on varmasti täysin luonnollista, sillä en ole tähän päivään mennessä kokenut vastaavanlaista kipua, eikä se tuntunut loppuvan.

Mutta olen sitä mieltä, että jos synnytys olisi ollut lyhyempi, olisin saattanut hyvinkin selviytyä siitä ilman kovempia kipulääkkeitä, kuten olin synnytyssuunnitelmaani kijoittanut. Mutta tuntien kuluessa, totesin kätilölle, että käyttää omaa ammattitaitoaan ja tarjoaa minulle helpotusta sitä mukaan, kun näytän sitä kaipaavan. Minun kohdallani tämä järjestely toimi. Toivon todella, että saisin vielä jonain päivänä kokea millainen on luonnollinen synnytys. Ainakin tällainen tipalla käynnistetty ylläpidetty synnytys oli todella rankka ja kivulias.

Puoli vuotta, synnytys, ensimmäinen lapsi, vauva, ultraäänikuva, varhaisultra, raskausvalokuvaus, valokuvaus, raskaus,
Kuva: Hanna Poikkilehto  @saippuakupliaolohuoneessa

Vaikka supistukset olivat todella rankkoja ja kovia, ne eivät saaneet mitään aikaiseksi. Synnytys ei lähtenyt käyntiin, eivätkä keinotekoiset supistukset avanneet paikkoja juuri nimeksikään. Lisäksi tunsin oloni todella turhautuneeksi, kun tiputuksen vuoksi en päässyt lainkaan liikkumaan. Ilman tippaletkuja ja muita remmejä, olisin varmasti ravannut ympäri osastoa lievittääkseni kipua. Toinen asia, joka harmitti, oli se etten samaisesta syystä päässyt ammeeseen tai suihkuun, jota olin toivonut kivunlievitykseksi.

Minun synnytyksessäni mikään ei mennyt kuten suunniteltiin. Kirsikkana kakun päällä oli vielä sektio, johon kaikki lopulta päättyi, vaikka olisin kovasti halunnut synnyttää alateitse.

Puoli vuotta, synnytys, ensimmäinen lapsi, vauva, ultraäänikuva, varhaisultra, raskausvalokuvaus, valokuvaus, raskaus,

Muistan edelleen sen paniikin ja pelon, joka minuun iski, kun sektiopäätös tuli. Siinä vaiheessa olisin halunnut lyödä hanskat tiskiin, sanoa ettei minusta ole tähän ja lähteä kotiin. Itkin, kun minua kärrättiin kohti leikkaussalia. Juuri sillä hetkellä olin todella yksin ja minua pelotti.

Tämä kaikki, kipu ja pelko, oli kuitenkin täysin sen arvoista, kun leikkaussalissa kuulin ensimmäistä kertaa sen todella voimakkaan parkaisun, jonka esikoistyttäreni päästi ensitöikseen. Olin pakahtua onnesta, kun sain hänet lopulta syliini.

Vauva tuntui omalta heti ensi hetkestä alkaen ja muistan, miten se rakkaus meinasi tukahduttaa alleen jo ensi hetkestä lähtien. Edelleen, kaikki Pikku E:tä kohtaan tuntemani rakkaus tuntuu aika ajoin tukahduttavalta ja vaikealta kestää. Tunteiden määrä on käsittämätön.

Heräämössä en malttanut nukkua, vaan laskin minuutteja siihen, että sain pikkuisen takaisin syliini. Senkin takia haluaisin kokea vielä normaalin synnytyksen, koska sektion jälkeen äiti ja vauva joutuvat pitkäksi aikaa erilleen. Toki E oli parhaassa mahdollisessa hoidossa isänsä kanssa. Mutta minä olenkin kateellinen siitä, että mieheni sai viettää ne ensimmäiset tunnit tyttäremme kanssa kaksin, kun minä pötköttelin yksinään heräämössä.

Mutta vaikka oikeastaan mikään ei mennyt niin kuin suunniteltiin, niin minä en saanut kokemuksesta minkäänlaisia traumoja tai pelkoja, jotka vaikeuttaisivat tulevaa. Jos se on minusta kiinni, E saa vielä monta pikkusisarusta ja minä suhtaudun seuraavaan synnytykseen toiveikkaasti.


Sadeilma ja facebook

2016-06-18




Ne, jotka seuraavat blogia myös facebookin kautta, ovat jo huomanneet, että me pakattiin Nupun kanssa kimpsut, sekä kampsut ja otettiin nokka kohti Sipoota. Tällä kertaa on tarkoitus olla äidin talouden teineille valvovana silmänä, kun he lähtivät isäpuoleni kanssa Ruotsiin kesäjuhlille. Totta kai nämä murkut alkavat olemaan jo sen verran isoja, että periaatteessa pärjäisivät jo itsekseenkin, mutta heillä tuppaa kuulemma syömäpuoli unohtumaan. Eli minun tehtäväni on lähinnä varmistaa, että herrat saavat ruokaa ja muistavat syödä sen, eivätkä välttämättä istu koko päivää tietokoneella pelaamassa.


Nuppu oli hivenen ihmeissään, kun koko ajan kaksi teinipoikaa hääri ympärillä, naama kiinni naamassa. Minusta oli ihanaa katsella, kuinka kaksi isoa kundia muuttuu ihan pehmoiksi pienen tyttövauvan kanssa. Poijat eivät menanneet saada tehdyksi mitään, kun he keksittyivät vallan viihdyttämään meidän Nuppua. Vanhempi itseasiassa totesi minulle, että hän ei ole varma, haluaako mennä ollenkaan kaverilleen äidin loppu matkan ajaksi, kun haluaisi vain olla Nupun kanssa. Aika suloista. Kun lupasin, että meidän koko porukka tulee viettämään Sipooseen juhannusta, hän totesi lähtevänsä seuraavana päivänä kaverilleen.

Ajattelin tässä samalla puhua hieman Big Mama's Homen-facebook sivuista. Minä en ole mikään some hirmu ja olen joutunut itseasiassa oikeasti opettelemaan sen käyttöä. Tähän mennessä facebook sivut ovat toimineet lähinnä kanavana jakaa blogipostauksia ja valokuvia, joista suurin osa on ollut mukana postauksissa. Päätin kuitenkin aktivoitua myös sen kanavan suhteen ja aion vastedes julkaista sellaisia arkipäiväisiä juttuja, jotka eivät blogiin asti pääse, sekä lempibiisejäni ja muuta, mitä satun vain keksimään. Tähän mennessä olen toivottanut muun muassa onnea varusmiespalveluksensa päättäneille, jakanut Laura Närhen uuden kappaleen (joka on jäänyt ilmeisesti pysyvästi pääni sisäiseen jugeboxiin) ja turhautunut pakkaamiseen. Eli käykää tykkäilemässä blogia myös sitä, niin ei jutut mene ohi.

Minun ajatuksiani somesta, internetistä ja lapsista

2016-06-15


Tämä on aihe, jota olen miettinyt jo hetken aikaa, lähinnä omien valintojeni pohjalta. Sanon jo nyt ettei tämän postauksen tarkoitus ole tuomita tai moittia ketään! Jokainen tekee kuten itse parhaaksi näkee ja kokee, minä toimin omalla tavallani, enkä rupea väittämään sitä ainoaksi oikeaksi tavaksi toimia. Melkein kaikissa muissa äitien pitämissä blogeissa, joita minä luen, äidit julkaisevat kuvia lapsistaan ja puhuvat heistä etunimillä. Samoin facebookissa ja muualla somessa saan katsella kuvia ystävieni lapsista ja lukea lähes kaikesta, mitä vintiöt ovat keksineet. Silloin tällöin, kyllä mielessä käy ajatus siitä, olikohan nyt ihan fiksua julkaista tällaista, mutta pidän ajatukset omana tietonani. Olen kyllä jakanut omilla facebook sivuillani artikkeleita, joissa puhutaan turvallisesta somen käytöstä.

Te blogini lukijat olette varmasti huomanneet, että minä en ole tosiaankaan julkaissut täällä blogissa yhtään kunnon kuvaa meidän vauvasta tai kertonut täällä teille hänen nimeään. Te tunnette hänet lempinimellä Nuppu, jota meillä kotona kyllä käytetään ihan päivittäin. Mutta voin kertoa, että sama meininki jatkuu tuolla somen puolella. Facebookissa olen kertonut vain Nupun etunimen, eikä sielläkään näy tunnistettavia vauvakuvia.

Jo ennen kuin meidän tyttömme syntyi, me sovimme mieheni kanssa yhdessä, että me emme julkaise hänestä tunnistettavia kuvia somessa tai missään muuallakaan internetissä. Ensimmäinen syy tälle oli jo ihan turvallisuus. Internet on käsittämättömän iso systeemi ja kun sinne jotain kerran julkaisee, sitä on mahdotonta saada sieltä varmasti pois. Sitä ei voi koskaan tietää minne omat valokuvat joutuvat ja mitä joku muu niillä tekee. Tämän vuoksi mietin nykyisin tarkkaan jo mitä kuvia julkaisen itsestäni ja missä yhteydessä. Nuorempana on tullut hölmöiltyä ja tehtyä vaikka mitä, eikä niitä voi enää perua, mutta nyt haluan henkilökohtaisesti olla edes vähän fiksumpi. Toinen syy tälle päätökselle on ihan tytön yksityisyys. Tulevaisuudessa, kunhan Nuppu on riittävän vanha, hän saa itse päättää millaisia kuvia hän internetissä julkaisee. Silloin meidän on vain toivottava, että olemme onnistuneet istuttamaan tytön korvien väliin edes muutaman järkevän ajatuksen, siitä mitä internettiin kannattaa ladata.

Katsellesani omia lapsuusajan kuvia, tajusin ettei tällaista tilannetta ole ollut siihen aikaan. Eihän minun vanhemmillani ole ollut edes kännyköitä silloin, kun minä olen ollut vauva. Silloin kuvat pysyivät perhepiirissä ja lasten toilailuista kerrottiin suullisesti kahvipöydän ääressä. Minustakin on hauskoja kuvia, mutta osassa tapauksista olen kiitollinen, ettei kenelläkään ole ollut edes mahdollisuuta jakaa niitä kaiken kansan nähtäville. Toivottavasti Nuppu osaa myös arvostaa vastaisuudessa päätöksiäni.

Eikä tämä liity pelkästään internetissä julkaistaviin kuviin. Niin blogissa, kuin somessakin, mietin tarkkaan mitä julkaisen. Puhun blogissa joistain henkilökohtaisista asioista, mutta pidän tarkoituksella tiettyä etäisyyttä oman ja perheeni yksityisyyden suojaamiseksi. Aivan kaikki asiat eivät ole julkisia. Facebookissa ystävälistalleni ei pääse enää nykyisin ihan kuka tahansa. Siellä on niitä ihmisiä, jotka oikeasti tunnen ja jotka voivat minun puolestani kuulla meidän perheen asioista. Ihan kaikille kun ei kuulu se, mitä meille kuuluu. Siitä huolimatta mietin, millaisia juttuja seinälleni postaan. En halua nolata ketään perheestäni tai muusta lähipiiristäni, enkä jatkaa riitoja somessa tai  jakaa ihan kaikkein yksityisimpiä juttuja. Minusta se ei ole oikein. Mutta näin minä toimin ja toivon tehneeni oikeita valintoja.

Lounaspiknikillä

2016-06-14



Kyllä tää kesä on niin mun vuodenaika. Sitä tulee ulkoituakin ihan eri innolla ja vauvan kanssa on helppo lähteä, kun ei tarvitse pukea montaa kerrosta vaatetta päälle. Tänään totesin, että me ollaan oltu Nupun kanssa muutama päivä ihan kaksistaan, joten nyt on aika sosialisoitua. Ihan senkin vuoksi, että tyttö vierastaa ajoittain todella vahvasti. Soitin sitten ystävälleni ja ehdotin jäätelöä Vuosaaren kanavan rannalla. Siitä se sitten lähti. Pakattiin vauva, viltti ja muut vermeet mukaan ja ei kun ulkoilemaan.



Lähikaupasta käytiin nappaamassa jäätelöiden lisäksi vähän kevyttä lounasta mukaan ennen kuin suunnattiin rantaan istumaan. Jäätelöt tuli kyllä syötyä matkalla, koska ne olisivat näillä helteillä sulaneet alta aikayksikön. Nuppu oli nukahtanut matkalla vaunuihin, joten saimme syödä aivan rauhassa, jutella niitä näitä ja nauttia auringosta. Kun tyttö oli herännyt ja juonut maitonsa, kävimme kanavan kahluu päässä uittamassa vähän varpaita. Merestä kanavaan pumpattu vesi oli vielä melkoisen kylmää, joten sen enempää en ruvennut vauvan kanssa polskuttelemaan. Nurmikkoon Nuppu tutustui tällä reissulla huomattavasti asiantuntevammin, kuin ensimmäisellä kerralla.


Kotiin käveltiin kierrellen, kaarellen pidemmän kaavan kautta ja onnistuinpa minä polttamaan hartiani auringossa. Taisin mainitakin ystävälleni, että tällainen aurinkoinen, hieman tuulinen sää on petollinen, kun silloin ei osaa välttämättä varoa aurinkoa samalla tapaan. Onneksi on olemassa gelly -geeli, joka on tehty muunmuassa juuri auringonpolttamalle iholle. Oma iho rauhottui heti jo ensimmäisellä kerralla. Jotkut, jotka ovat reissanneet etelässä, ovat saattaneet saada paikallisilta aloeveran lehdistä geeliä hierottavaksi auringossa palaneelle iholleen ja tämän purtilon sisältö ajaa täysin saman asian. Pari kertaa pitää varmasti vielä pari kertaa geeliä levittää, mutta eiköhän iltaan mennessä kuumoitus ja punoitus helpota.



P.S. Olen ruvennut nyt työstämään kunnolla taideblogiani, joten varmaan tässä kesän aikana aloitan senkin pitämisen. En kuitenkaan aio kiirehtiä tai hoppuilla sen suhteen, joten aikaa tässä menee vielä varmasti ennen kuin rupean siellä julkaisemaan taideaiheisia postauksia. Tarkoitus olisi omien töiden ja luonnosten julkaisun lisäksi esitellä omia taiteilija suosikkejani, niin amatöörejä, kuin ammattilaisiakin.
Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
|

Your copyright

Your own copyright