Slider

I'm back!

2016-04-26


Kuva löytynyt Pinterestistä, mutta alkuperäinen on täältä.

Blogitauko venyikin sitten hieman odotettua pidemmäksi. Se oli kuitenkin välttämätöntä, koska kirjoittamisesta ei olisi oikeasti tullut mitään. Nyt kun päässä riittää tilaa muullekin, kuin ajatusten vatvomisella, on oikeastaan mukavaa palata blogin äärelle uusin jutuin.

Asioiden selvittelyä

2016-04-19

Tulin ilmoittamaan, että meillä on täällä kotosalla pieni muotoinen tilanne päällä, joka kyllä vie kaiken huomion ja energian. Palaan kirjoittamaan sitten, kun tilanne on ohi ja jaksan oikeasti keskittyä muuhunkin kuin kodin asioihin.

Kiitos

2016-04-17


Sain tässä facebookin kautta kiitosta ja pientä palautetta blogistani. Siitä tuli niin hyvä mieli, että halusin kiittää teitä kaikkia lukijoita. Olen kirjoittanut tätä blogia nyt noin yhdeksän kuukautta ja mukaan on mahtunut jo yhtä jos toistakin. Aivan aluss käsittelin jonkin verran raskauteen liittyviä aiheita. Aloitin vauvauutisilla ja jaoin kanssanne tarinoita muun muassa raskausajan ravinnonsaannista, vertailin pinnasänkyjä, pohdin kannattaako hoitolaukkuun sijoitta ja näin painajaisia lastenvaunuista. Raskaus päättyi melkoiseen joulukuuhun ja siihen, että sain kertoa teille tyttäremme syntymästä, sekä avata hieman synnytystäni. Sen jälkeen ollaankin ihemtelty uutta vauvaa, suunniteltu ristiäisiä, valvottu, koettu syyllisyyttä, mietitty syömisiä, käyty neuvolassa ja fyssarilla. Totta kai blogiin on mahtunut myös paljon muutakin, kuten elämäänikin. Nautin sisustamisesta ja valokuvaamisesta, laitan ruokaa ja teen asioita itse.
Tämä blogin kirjoittaminen on loppujen lopuksi aika yksinäistä puuhaa ja tähän menee aina aikaa, joka on aika ajoin pienen lapsen kanssa kortilla. Kommentit ja sponttaani palaute tuovat kuitenkin sitä tiettyä hohtoa, jonka vuoksi tätä jaksaa jatkaakin. Joten kiitos teille kaikille lukijoille. Te teette tästä kirjoittamisen arvoista.

Toinen juttu, josta haluan tämän tiimoilta puhua on se, että ajattelin antaa teille mahdollisuuden kysyä minulta asioita ja toivoa myös postauksia. Onko jotain aihetta, josta haluatte lukea? Entä, mitä haluaisitte tietää minusta? Laittakaa viestiä kommenttiboksiin, niin katsotaan mitä saadaan aikaiseksi. Ilmoitan myöhemmin täällä blogissa, kun olen saanut riittämiin kysymyksiä, enkä ota niitä enää vastaan.

Ihanaa kevättä ja alkavaa viikkoa!

Niin mites ne lastenvaunut sopivat maastoon...

2016-04-11


No hyvinhän ne. Vähän taisi olla töyssyistä kyytiä, mutta ei jääty juurakkoihin jumiin. Nyt kun flunssa on vihdoin ja viimein voitettu, niin uskaltauduin lähtemään meidän Nupun kanssa ihan kunnon lenkille vaunujen kanssa ja metsästämään niitä kevään merkkejä. Ja niitähän löytyi. Löytyi vihreitä silmuja, leskenlehtiä ja muuttomatkoilta palanneita vesilintuja. Tuntuu, että sillä aikaa kun meillä on sairasteltu, ulkona on tullut ihan kunnolla kevät. Ihanaa.

Pakkasin olkalaukkuun mukaan kameran lisäksi myös pienet pihdit, joissa on hyvä leikkuriosa. Kävelimme lähimetsikön kautta ja samalla kun testasimme niitä vaunujen maasto-ominaisuuksia, niin minä leikkelin meille muutamia oksia maljakkoon. En tiedä tarkalleen, onko oksien leikkaamisessa jotain sääntöjä, mutta yritin leikata niitä mahdollisimman puita kunnioittavasti. Tänään siinä metsässä kävellessäni toivoin, että Nuppu oppii myös kunniottamaan kasvaessaan luontoa.


Kevät on ihanaa aikaa. Minä rakastan kesää ja nautin helteistä aina täysin rinnoin ja odotan uutta kesää aina syksin tullen. Mutta siitä huolimatta kevät on lempivuodenaikani. Tämä siksi, koska kaikki mitä rakastan kesässä, on edessä. Lisäksi keväällä joka päivä ilmestyy jotain uutta. Leskenlehdet, silmut puiden lehdissä, lakaistut kävelytiet, hiljalleen lisääntyvä lämpö...

Mikä on teidän lempi asioita keväässä?

Kysymyksiä ja vastauksia

2016-04-09

Käydessäni tässä sairastaessa kertyneitä blogipostauksia läpi, törmäsin Char and the City blogissa tällaiseen kysymyslitanjaan, jonka päädyin kopioimaan myös itselleni. Omilla vastauksilla tietenkin. Valokuvat on otettu kännykkäkameralla, kun piipahdettiin kahvilla uinnin jälkeen.

Miten voit?
Kiitos, oikein hyvin. Viimein. Meidän perhe on viimein saanut flunssasta yliotteen ja uskallettiin tänään lähteä jopa ulos ja uimaan. Toivotaan ettei enää tule mitään taantumia.
Mitä toivot tällä hetkellä?
Että meillä on sairasteltu nyt riittämiin seuraavan puolen vuoden edestä.
Mitä olet syönyt tänään?
Aamupalaksi lautasellisen puuroa ja kupillisen teetä. Uinnin jälkeen käytiin kahvilla, jonka seuraksi otin täytetyn croisantin. Illalla olisi tarkoitus tehdä itselle sienipastaa. Namskis.
Mikä on suosikki hedelmäsi?
Paha sanoa. Olen lähestulkoon kaikkien perushedelmien ystävä. Kotiin tulee yleensä ostettu turvallisia vaihtoehtoja kuten banaania, omenaa ja mandariineja. Alkuraskaudesta ahmin appelsiineja kyllästymiseen asti.
Mitä ajattelit tehdä huomenna?
Nautitaan sunnuntaista rauhassa koko perheen voimin. Mielessä kävi, että jos on hyvä ilma niin voisin lähteä valokuvaamaan tai sitten voisimme mennä Nupun kanssa erään ystävän luokse kahville.
Kenen kanssa nukuit viimeksi?
Miehen ja Nupun kanssa. Minulla on tapana ottaa tyttö aamuisin viereen nukkumaan.
Mitä luet tällä hetkellä?
Juuri nyt minulla on kesken J.R.Wardin Sitomaton rakastaja, joka on vampyyriaiheinen rakkausromaani. Luen nyt kolmetoista osaista kirjasarajaa toista kertaa ja odotan innolla neljättätoista osaa, joka on ilmestynyt jo yhdysvalloissa. Ward on tällä hetkellä yksi lempi kirjailijoistani.

Viimeksi katsottu elokuva?
Taisin viimeiksi katsoa uudestaan Harry Potter ja viisasten kivi-elokuvan.
Kuka soitti sinulle viimeksi?
Saippuakuplia olohuoneessa-blogin Hoo.
3 viimeksi tullutta tekstiviestiä?
Kaksi viimeisintä oli metrolippuja ja kolmas ystävältäni; Hyvä!
Mitä lukee viimeksi lähettämässäsi tekstiviestissä?
No, tilasin sen metrolipun. :D
Kuka kirjoitti sinulle viimeksi Facebookin chatissa?
Ystäväni näytti minulle peukkua.
Mille nauroit viimeksi?
Hetki sitten nauroin tyttäreni kanssa hänen ilmeilleen.

Viimeisin ostos?
Oppi ja ilo, vauvan kanssa kortit, joista on tulossa oma postaus.
Mitä pelkäät?
Äidiksi tultuani sitä, että Nupulle tapahtuu jotain. Sen lisäksi pelkään korkeita paikkoja, hämähäkkejä ja käärmeitä.
Minne haluaisit matkustaa juuri nyt?
Pitkäaikainen unelmani on ollut lähteä kiertämään Irlantia ta lähteä ihan vain Dubliniin. Japanissa olisi myös siistiä käydä.
Mitä toivot syntymäpäivälahjaksi?
Ajattelin vinkata äidilleni, että uudelle ompelukoneelle olisi tarvetta. Muuten tärkeintä on, että lahjan antaja on ajatellut minua. Ei ole väliä onko se ostettu tai itse tehty.

Isin kova paikka

2016-04-07


Kävinkin täällä aikaisemmin ilmoittamassa, että meillä sairastetaan ja siinä samalla minulle tuli sitten myös blogiloma. Tämä ihan sen vuoksi ettei minulla riittänyt enää energia puolikuntoisena, sairaan lapsen hoivaamisen ja kantelun lisäksi blogin päivittelyyn. Ymmärrätte varmasti. En ollut itse niin huonossa kunnossa kuin voisi kuvitella, mutta huonosti nukutut yöt ja kärttyinen vauva olivat kyllä omiaan verottamaan voimavaroja.

Meille alkuviikosta iskenyt vatsatauti ei onneksi ollut siitä pahimmasta päästä, sillä se iski myös meidän Nuppuunkin. Onneksi oma toimintakyky ei mennyt ja tyttökin pysyi kohtuullisen hyvässä kunnossa. Nyt kun siitä on selvitty niin minä olen sitten räkätaudissa ja on muuten niin sitkeässä ettei meinaa millään lähteä. Sen verran on kuitenkin alkanut taittumaan, että vaikka nokka vuotaa niin, ihan varmana menen huomenna kävelylle jos on hyvä ilma.
Kuva löytynyt Pinterestistä, mutta alkuperäinen on täältä.

Meillä on siis saatu pari päivää kannella pientä, kipeää ihmistä, joka ei oikein sairastamistaan ymmärrä ja jolla on ollut itku herkässä. Miehelle tämä on ollut kova paikka. Kun Nuppu ei ole ottanut rauhoittuakseen millään, kun olo on ollut niin kurja, niin isä on tuntenut oman olonsa melkoisen kädettömäksi. Tämä on saanut monet kerrat turhautumiset pintaan ja aika usein minä olen sitten pelastanut isän, sekä tyttären, ottamalla Nupun omaan syliini. Tällä hetkellä se äidin syli tuntuu olevan melkoisen korvaamaton paikka.

Toivon totisesti, että tämä olo lähtisi vihdoin viimein taittumaan, että pääsisi nauttimaan tuosta keväästä. Täällä olen vällyjen välissä jo fiilistellyt lokkien kirkunaa ja toivon, että pääsisin kuuntelemaan sitä ihan ulos asti. Samoin olen nauttinut koko ajan pitenevistä päivistä ja siitä, ettei tartte olla koko ajan sytyttelemässä valoja pitkin kämppää, kun on liian pimeää.

Mites siellä? Olettekos pysyneet terveenä? Entäs, millaisia kevään merkkejä te olette ehtineet havaita?

Isot ja pienet pipinä

2016-04-04

Meillä jyllää täällä nyt tauti, joka kiusaa niin isoja kuin erityisesti tätä kaikkein pienintä. Palailen blogin pariin kunhan sairauden pahin terä taittuu. Siihen asti, hyvää kevättä.
Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
|

Your copyright

Your own copyright