Tunnelmallista itsenäisyyspäivää!

joulukuuta 06, 2015

Tunnelmallista itsenäisyyspäivää, sekä toista adventtia teille kaikille!

Tämä on yksi niistä ajoista vuodessa, kun lumen puutteen huomaa erityisen selkeästi ja itseäni se hieman harmittaa. Mutta eipä meillä ole muutenkaan tämä viikonloppu mennyt ihan niin kuin suunnitelmissa oli. Eilinen meni nimittäin minun osaltani ensin sängyssä kotona ja sitten sängyssä sairaalassa. Jouduimme nimittäin piipahtamaan eilen jälleen Kättärillä, kun vauva lakkasi yllättäen liikkumasta ja tämän raskaushepatoosin vuoksi, se oli mentävä ehdottomasti tarkistamaan. Kaikki oli kuitenkin hyvin ja pääsimme vielä yön aikana omaan sänkyyn nukkummaan. Pikkuinen oli vain ilmeisesti päättänyt järjestää äidille ja isille hieman jännitystä elämään. Tänään ollaankin sitten laitettu äidin sisuskalut aivan uuteen uskoon.


Minun miehelleni itsenäisyyspäivä on aivan erityinen juhlapäivä, jonka vuoksi meillä toistuvat joka vuosi tietyt perinteet. Mieheni katsoo joka vuosi Tuntemattoman sotilaan, Itsenäisyyspäivän paraatin ja meillä poltetaan ehdottomasti myös itsenäisyyspäivän kynttilää. Lisäksi mieheni vahtii tarkasti sen milloin tämä kynttilä sytytetään. Sain tänään jo pientä huutia sen vuoksi, että olin sytyttämässä sitä ennen kello kuutta illalla. Mieheni tarkastaa myös aina tällöin puolustusvoimien sivuilta listan ylennetyistä. Minulla puolestani ei ole muita perinteitä kuin, että vilkuilen yleensä sivusilmällä linnanjuhlien kättelytilaisuutta ja pukuloistoa.

Kaikin puolin meidän itsenäisyyspäivämme on sujunut melkoisen rauhallisissa merkeissä. Meillä ei ole ollut kiire mihinkään ja olemma saaneet nauttia rauhallisesta yhdessäolosta. Perinteiden lisäksi minä olen tänään laittanut hieman joulukoristeita esille. Buddhapatsaat ovat saaneet siirtyä talvilomille joulutonttujen tieltä. Siinä ohella olen saanut pistää pitkälleni vähän väliä, kun ei kroppa meinaa millään pysyä edes rauhallisessa menossa mukana. Alan hiljalleen ymmärtämään, miksi niin monet ystäväni ovat valittaneet sitä tukalaa oloa raskauden aikana. Omakin on alkanut olemaan viime aikoina melkoisen raskas.


Tässä Heta ja Jade näyttävät, miten sitä itsenäisyyspäivää juhlitaan kaikkein parhaiten.
Nyt tämä mamma käpertyy jälleen sohvalle, kun istuminen alkaa ottaa voimille ja keskittyy ihastelemaan iltapukuja.

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Hyvää itsenäisyyspäivää. Teillä riittää jännitystä. Toivotaan että suurimpia säikäytyksiä ei enää tulisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä minäkin toivon. Tässä saa kohta siirtää osoitteenkin tuonne Kätilöopistolle, kun tuntuu että siellä tulee nykyisellään istuttua enemmän kuin kotona. Toisaalta, onneksi sitä saa helposti apua näihin ongelmiin ja kohtahan tuon pitäisi jo syntyä.

      Poista
  2. Tsemppiä! Kohta se raskas olo jo helpottaa. Ihanaa, kun omista perinteistä jaksetaan pitää kiinni. Ne tekevät tärkeistä päivistä tosi erityisiä. Meillä ei ole toistaiseksi ollut itsenäisyyspäivänä muita perinteitä, kuin linnan juhlien väijyminen. Ja kynttilät. Buddha patsaille oikein mukavaa joululomaa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurin osa noista perinteistä ovat tosiaan mieheni. Minä yleensä häärin taustalla ja teen mitä milloinkin. :) Ja buddhat kiittävät.

      Poista

Like us on Facebook