Ultraäänessä näin mä...

marraskuuta 24, 2015

... no, en ainakaan mitään mistä olisin itse saanut selvän.

Lähipiirissäni ja myös tätä blogia lukeneet tietävät, että meillä oli perjantaina ylimääräinen ultraäänitutkimus. Normaalisti raskauden aikana on vain kaksi, ennalta sovittua ultraäänitutkimusta. Meille niitä on kertynyt jo neljä kappaletta. Ensimmäinen oli aivan raskauden alussa yksityisellä lääkärillä ja sen tarkoitus oli ainoastaan varmistaa tämä raskaus. Sen jälkeen kesän aikana tulivat niskaturvotus- ja rakenneultra, jotka ovat täysin normaaleja tutkimuksia raskauden aikana. Meillä kaikki näytti alusta asti hyvältä, joten silloin ei sovittu minkäänlaisia seurantoja.

Tämä viimeisin ultra tuli neuvolassa puheeksi, kun terveydenhoitaja pani merkille, että kohdun mitat kasvavat yläkäyrillä. Kun tarkistimme, ettei se johdu sokeriarvoistani sovimme, että kävisimme tarkastamassa vauvan koon. Jos vauva olisi kovin iso, olisi riski päästää raskaus yliaikaiseksi. Ison vauvan kanssa lääkäreiden täytyisi käynnistää synnytys tiettyyn päivään mennessä, jotta pikkuinen mahtuisi varmasti ulos. Minua tämä ei huolestuttanut missään vaiheessa, jos niin pitäisi tehdä, niin sitten niin tehtäisiin. Äitini kuitenkin kertoi, että meidän perheessä vatsalla on tapana kasvaa vauvaa enemmän. Olemme kuulemma olleet kaikki hieman keskivertoa pienempiä syntyeässämme. Niinhän siinä sitten kävi, kun menimme ultraan ja mitat oli otettu, että pikkuisen kooksi arvioitiin 2900g. Mikä on siis täysin normaali koko viikkoihin nähden. Eli raskauteni saa kulkea omalla painollaan loppuun asti ja tämä vapaamatkustaja liittyy seuraamme, kun siltä tuntuu tai sitten silloin 42 viikolla. Koska meillä tilanne on jo niin pitkällä ja vauva on iso, ultraäänessä ei tosiaan näkynyt mitään, mistä me olisimme mieheni kanssa saaneet selvää. Siellä täällä vilahti, jotain vaaleata ja pitkulaista, jotka olivat kaiketi luita. Sydämen sykkeen erotti ja pään pyöreän muodon, mutta muuten olimme melkoisen pihalla koko tutkimuksen ajan. Onneksi lääkäri sai kuvasta selvää meidän edestämmekin. Koon lisäksi meille kerrottiin, että vauva näytti ainakin terveeltä ja hyvinvoivalta. Mitä henkilökohtaisesti en ole epäillyt hetkeäkään, sen verran aktiivisesti ja paljon tämä tapaus liikkuu ja touhuaa. Pään mittaaminen tuotti kätilölle pieniä ongelmia, sillä vauva yritti kovasti piilottaa päätään jonnekin lantioni uumeniin. Ei tainnut pieni pitää siitä, että joku yritti tökkiä ja töniä häntä ulkopuolelta.

Itse voin edelleen melkoisen hyvin. Olo on kyllä iso ja kömpelö ja moni pikkujuttu tuntuu MM-tason urheilusuoritukselta, mutta se taitaa kuulua asiaan nyt kun laskettuun aikaan on alle kuukausi. Supistuksista huolimatta, mitään merkkejä synntyksen alkamisesta ei ole. Ja itseasiassa nyt, kun perjantaina viikko 37 tulee täyteen ja raskaus on täysiaikainen, aion yrittää käydä jälleen lenkillä supistuksista huolimatta. Jos synntys lähtisi käyntiin, ei siitä olisi mitään haittaa ja vauva olisi täysin tervetullut maailmaan.

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. On kyllä jännää tuo orottelu, muistan aikaisemmat orotukset kun jokaasena iltana meni jännityksen kanssa nukkumaan että heräisikö lapsivesien menoon tai suppareihin :) <3

    Mä niin orotan noita viikkoja että ittekki pääsee liikkumaan vähän enemmän mitä nyt !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännää tämä tosiaan on, mutta yllättäen en tunne itseäni vielä kovinkaan kärsimättömäksi. Tukalasta olosta huolimatta, olen melkoisen sinut sen asian kanssa, että todennäköisesti tässä tulee vielä kestämäämn.
      Ja kyllä, minäkin odotan sitä, että pääsen liikkumaan. Neljän seinän sisällä kyhjöttäminen meinaa tosiaan ottaa voimille.

      Poista

Like us on Facebook