Nyt se sitten alkoi...

marraskuuta 13, 2015


...nimittäin mammaloma. Tähän asti olen riutunut sairaslomalla jo useamman kuukauden, joten varsinaiseen päivärytmiini ei tule muutosta ennen kuin tämä vapaamatkustaja päättää ulostautua. Mutta täytyy sanoa, että useampi huoli ja murhe kyllä vierähti hartioilta. Nyt riittää kun käyn vain neuvolan terveystarkastuksissa ja lääkärillä, eikä minun tarvitse perustella enää yhdellekään lääkärille sitä, miksi sairaslomaani on jatkettava. Voin sanoa, että lääkärinkäynneistä ehti tulla minulle jo varsinainen mörkö ja ahdistuksen aihe, kun itse tiesin etten ollut kykeneväinen tekemään raskasta henkilökohtaisenavustajan työtä. Voin kertoa, että mieluummin olisin ollut töissä, kuin ravannut jatkuvasti lääkärissä ja stressannut sairaslomakorvausten kanssa. Mutta en halunnut riskeerata omaa tai vauvani terveyttä tekemällä asioita, joihin en enää pystynyt ja jotka tekivät minusta täysin vuodepotilaan. Samalla kun yritin perustella lääkäreille kuntoani ja he vastasivat sanomalla raskaus ei ole sairaus, neuvolassa sanottiin, että minä tunnen parhaiten oman ruumiini ja sen voimavarat, eikä minun pitäisi ylittää niitä. Tunnelmat olivat aika ristiriitaisia ja tunsin aika-ajoin pientä syyllisyyttäkin siitä, että olen ollut kotona. Tämä äitiysloman alkaminen on siis todellinen huojennuksen aihe.

Mutta kai se on niin, että meillä jokaisella on omat stressin aiheemme. Minusta raskaus itsessään on tuntunut hirvittävän luonnolliselta alusta lähtien, enkä ole pikku tai isommistakaan jutuista säikähtänyt koko aikana, joten kaiketi minullakin oli oltava jokin juttu, joka nostattaa sen stressihormoonin tuotantoa.

Minä ja vauva voimme edelleen hyvin, siitä huolimatta, että iltaisin supistukset ovat melko kovia. Mistä saan todennäköisesti syyttää vain itseäni. Todennäköisesti niitä ei olisi ollenkaan, jos ottaisin vielä päivällä rauhallisemmin. En kuitenkaan osaa vain maata, vaan kotona täytyy tehdä edes jotain pientä. Pikkuinen on siinä mielessä kaiketi tulossa äitiin, sillä liikkuu päivittäin ja erittäin aktiivisesti. Täytyy kyllä sanoa, että tästä syystä en ihan ymmärrä, miksi jotkut laskevat hysteerisenä vauvojensa liikkeitä tässä loppuvaiheessa. Hänen liikkumisensa ei ole kuitenkaan nukkumistani häirinnyt. Nukun suurimman osan ajasta hyvin, jotkut yöt ovat hieman katkonaisempia. Silloinkin ongelma on lähinnä se, että en vessareissun jäljiltä löydä hyvää asentoa tämän vatsani kanssa, selällään kun en pysty nukkumaan. Yksi yö tunnustelin valveilla tunnin verran, kuinka vauva hikkasi vatsastani ja nukahdin siinä vaiheessa, kun mieheni kello soi. Iltaisin nukahtamisen kanssa on ongelmia, ehkä kerran kahdessa viikossa tai harvemmin, mutta silloin nukun yleensä koko yön lähes katkotta aamuun asti. Sellaista iltatukalaa oloa on ollut, mutta ei sellaisena ettenkö siitä selviäisi. Suppareihinkin on jo melkein tottunut. :D

Minun piti itseasiassa puhua tänään ihan muusta asiasta täällä blogissa, mutta päivällä oli muuta ohjelmaa ja nyt illalla hartiani jumahtivat niin kipeästi lukkoon, että pitää katsoa meneekö koko viikonlopun suunnitelmat uusiksi. Jos suunnitelmat menevät nappiin, niin kerron niistä teille mitä todennäköisemmin ensi viikolla. Jos ei, niin saatte todennäköisesti lukea, miltä Malmin päivystyksessä näyttää lauantaina...

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Hyvää mammalomaa :) Se rauhallisesti ottaminen on kyllä itse kullekin vaikeaa. Jotenkin siihen pitäisi opetella, mutta minkäs teet kun on meno päällä joka säällä :) Tsemppiä paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja sanos muuta. Tässä raskaudessa on kuitenkin se "hyvä" puoli, että kroppa kertoo kyllä ja kovaan ääneen, kun pitää himmata. Sitten ollaankin kyllä vuodelevossa, kun ei muuten pysty olemaan. Toistaiseksi on selvitty, vaikka hirveä hinku olisi lenkille ja kävelemään.

      Poista

Like us on Facebook